Kuva: nickwheeleroz

Kun Gregor Samsa eräänä aamuna heräsi rauhattomasta unesta, hän huomasi muuttuneensa sängyssään suunnattomaksi syöpäläiseksi.

Franz Kafkan kenties tunnetuin novelli Muodonmuutos alkaa tehokkaasti. Yhdellä toteavalla virkkeellä lukijan oletukset mahdollisesta ja mahdottomasta tönäistään nurin. Ensi riveiltä alkaen on selvää, että tämän tarinan maailmassa pätee painajaisunen logiikka, ja Gregor-paran kohtalosta tahtoo kuulla lisää.

Kafka onnistuu Muodonmuutoksessa kirjoittamaan paitsi erittäin hyvän novellin, myös aloituksen, jollaista useimpia kirjoittajia kehotettaisiin välttämään: hänen tarinansa alkaa siitä, kun päähenkilö herää.

Heräämisaloituksesta on useita erilaisia variaatioita. Kirjoittajakursseilla, lehdissä ja kokoelmissa olen tavannut ainakin krapulaisia heräämisiä, heräämisiä vieraissa paikoissa, muistinmenetysheräämisiä, levollisia heräämisiä ennen myrskyisten tapahtumien alkua, heräämisiä vaatteet veressä tai ruumiin vierestä, yllättäviä heräämisiä, painajaisista heräämisiä ja heräämisiä, joissa aikaisemmin koetun epäillään olevan unta vain.

Tietystä lukijan väsymyksestä huolimatta en tahdo oikopäätä tuomita heräämisaloituksia. Mikään edellä mainituista aloitustavoista ei ole automaattisesti huono, mutta jokaiseen niistä liittyy muutamia riskejä, jotka kirjoittajan kannattaa ottaa huomioon.

lue lisää »

Kirjoittajille suunnatussa blogissa tämä ajatus voi kuulostaa kerettiläiseltä, mutta blogiin kirjoittamisella on minusta itse asiassa enemmän yhteistä julkisen puhumisen kuin esimerkiksi lehtiartikkelin laatimisen kanssa.

Kuva: Marc Wathieu

Olen harrastanut kirjoittamista pitkään, mutta muutaman viime vuoden aikana olen pyrkinyt varovasti tutustumaan myös puheviestinnän maailmaan. Siellä kirjallisen ilmaisun jotenkuten hallitseva huomaa äkkiä olevansa pelkkä noviisi, jolla on paljon opittavaa. Olenkin tankannut alan kursseja, opiskellut puheella vaikuttamisen teoriaa ja lopulta päätynyt opettamaan puheviestinnän perusteita yliopisto-opiskelijoille.

Kun kasasin materiaalia taannoista kurssia varten, satuin lukemaan samaan aikaan sekä Jyväskylän yliopiston mainiota puheviestinnän tietopakettia että bloggaamista käsittelevän NorthxEast -blogin viestiä, jossa bloggaaminen rinnastettiin julkiseen puhumiseen.

Seurauksena oli melkoinen ahaa-elämys.

lue lisää »

Kuva: freeparking

Kamppailin pitkin päivää sellaista tunnetta vastaan, että maailmaani tihkui joistakin pienistä rakosista häivähdyksiä jostakin aivan toisesta maailmasta. Tiedättekö tunteen, jollainen syntyy silloin, kun rupeaa lukemaan uutta kirjaa ennen kuin edellisen ympärille on ehtinyt kehittyä suojaavaa kalvoa? Kun eroaa jostakin kirjasta, jonka ajatusten ja teemojen – ja myös henkilöiden – tuoksu on tarttunut kiinni vaatteisiin, ja kun avaa sitten uuden kirjan, niin aiempi tulee mukaan.

Lainaus on Diane Setterfieldin menestysteoksesta Kolmastoista kertomus (2006, suom. 2007). Romaani on esimerkki hienosta pastissista, jossa kirjailija on onnistuneesti käyttänyt hyväkseen ja herättänyt henkiin mennyttä mestaruutta.

Setterfieldin teoksessa ovat läsnä sekä 1800-luvun brittiläinen romaani – erityisesti Brontën sisarusten hengessä – että 1700-luvun lopun goottilainen romaani kauhuromanttisine piirteineen. Gotiikan läsnäolo Setterfieldillä juontuu Brontë-esikuvista. Sekä Emilyn Humisevassa harjussa (1847) että Charlotten Kotiopettajattaren romaanissa (1847) on monia keskiajasta inspiroituneen goottilaisen romaanin elementtejä. ”Aiempi tulee mukaan.”

lue lisää »

Teini-ikäisenä kirjoitin monta Tiiimari-vihkoa täyteen runoja. Ne eivät olleet kovin hyviä (vaikka silloin saatoin olla toista mieltä). Käsitykseni lyriikasta oli melko hatara. Kuten monet runoja kirjoittavat nuoret, en juuri lukenut runoja – paitsi nuortenlehtien runonurkista, joista omaksuin tietysti käyttööni kaikki kuluneimmat kliseet.

Kuva: Gabriela Camerotti

Runoilu oli kuitenkin hauskaa – ja helppoa. Runo oli muoto, johon ajatusten purkaminen tuntui luontevimmalta, ja runon kieli omaani. Kun vahvoja tunteita riitti ämpärikaupalla, saattoi yön tunteina syntyä sivukaupalla imelää keskeislyriikkaa.

Kaikki on vaikeampaa aikuisena

Kun nuortenlehtilyriikka ei enää puhutellut, ei tilalle noussut muuta. Runojen kirjoittaminen jäi. Keskityin proosaan ja aloin pitää sitä omimpana lajinani. Vanhoja runovihkoja luin joskus sen, minkä itsehäpeältäni kykenin, kunnes kiikutin koko pinkan laatikossa varastoon.

lue lisää »

Kuva: laughlin

1. Kirjoita joka päivä. Kirjoittaminen on sitä helpompaa, mitä enemmän sitä tekee. Tee kirjoittamisesta tapa ja kirjoita silloinkin, kun sinulla ei ole Maailman Parasta Ideaa. Niitä tulee kuitenkin aika harvoin.

2. Lue paljon ja tarkasti. Lue klassikkokirjoja, kummallisia kirjoja, uusia kirjoja, vanhoja kirjoja. Osoittautuipa kirja hyväksi tai huonoksi, mieti aina, mitkä asiat tekevät siitä sellaisen. Kirjoita huomiosi lukupäiväkirjaan.

3. Älä pelkää esikuvia. Taidemaalarit ovat vuosisatojen ajan harjoitelleet kopioimalla vanhojen mestareiden tyyliä ja siveltimenkäyttöä. Sama menetelmä sopii myös kirjoittajalle. Kun itsevarmuutesi kasvaa, karisevat liialliset vaikutteet lopulta itsestään pois.

lue lisää »

Kuva: Stathis_1980

Kalenterin (ja hyvinä päivinä lämpömittarinkin) mukaan alkaa olla kesä. Kirjallisuuden ystäville tämä tarkoittaa tietenkin aikaa lukea.

Kesälukeminen on hieman erilaista kuin lukeminen muina vuodenaikoina. Pokkari kulkee mukana puistoissa, rannalla ja reissuilla. Mökillä selataan vuodesta toiseen samoja dekkareita laiturinnokassa. Mutta luetaan kesällä muutakin. Itse asiassa löysin ainakin viisi erilaista kesäkirjakategoriaa.

Mihin seuraavista sinä aiot tarttua?

lue lisää »