Sisäinen kriitikko on tuttu kaikille kirjoittajille. Se ilkkuu, nauraa, epäilee ja arvostelee. Usein jo ennen kuin on edes ehtinyt kirjoittaa riviäkään. Kun viimeksi annoin kirjoittamalla puheenvuoron omalle sisäiselle kriitikolleni – ja niin kannattaa aina välillä tehdä, jotta se jättää rauhaan, edes hetkeksi – se päätti höykyttämiseni näin:

Kaikki mitä teet haisee kuin mädäntynyt kananmuna auringonpaisteessa tai kuin märkä, kapinen rakki. Se, mitä panet paperille, voi näyttää kissan oksentamalta, kuivuneelta ruohosipulilta, mutta jos kosket siihen, huomat totuuden: Ne ovat suolinkaisia, sukkulamatoja. Elävät vielä, kiemurtelevat, ellet jätä niitä rauhaan tai vedä saman tien alas vessanpytystä. Sinne joutavat, kuten sinä itsekin. On sinullekin paikka. Viemärissä.

Tämä on minulle niin tuttua kuultavaa, että annan sen mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Ja jatkan kirjoittamista.

Jack Heffronin kirjoittajaopasta The Writer’s Idea Book lukiessani järkytyin: sisäinen kriitikko on vain yksi luovuuden seitsemästä (!) vihollisesta. Luin Heffronin tyypit läpi ja tunnistin ne kaikki. Jotkut niistä ovat hyvänpäiväntuttuja, toiset intiimejä sänkykamariseuralaisia.

Käsittelen tulevissa merkinnöissäni kaikki seitsemän Heffronin määrittelemää luovuuden vihollista, yhden kerrallaan, ja annan heffronilaiset neuvot niiden kukistamiseksi. Mainittakoon tässä lyhyesti, että viholliset ovat:

1. vitkastelija
2. lavertelija
3. uhri
4. kriitikko
5. tuomari
6. kirjailija
7. oikullinen vieras (inspiraatio)

Mainittakoon myös, että jokaisen näistä pystyy nujertamaan, ainakin hetkellisesti, jatkamalla kirjoittamista.