Sinä, Lukija, istut tietokonepöytäsi ääressä mukavaksi säädetyssä työtuolissa. Oikean kyynärpääsi kohdalla on kuppi höyryävää teetä, mahdollisesti jopa suklaalevy. Toivottavasti ei kuitenkaan haaleaa mikropizzaa, sillä se olisi vain surullista. Selailet läpi lempiblogejasi, silmäilet otsikot, klikkaat satunnaisia linkkejä.

Nyt alat jo käydä kärsimättömäksi, sillä miten tämä lopulta liittyy mihinkään? Kenties myös ärsyynnyt – se, että joku kertoo sinulle sinusta, tuntuu jollakin tapaa sopimattomalta.

Minä, sinä, hän

Toisen persoonan kerrontaa käytetään kaunokirjallisuudessa yllättävän vähän. Saamme usein lukea minusta tai hänestä, mutta sinä pistää silmään harvinaisuudessaan.

Mistä tämä johtuu? Onko sinä-kerronnalla erityisiä etuja tai haittoja? Onko todella luontevampaa kirjoittaa minusta ja hänestä kuin sinusta, vai onko kyse vain konventioista?

Italo Calvino käyttää kiinnostavalla tavalla toisen persoonan kerrontaa romaanissaan Jos talviyönä matkamies. Sinuttelun kohteeksi joutuu päähenkilö, Lukija, joka yrittäessään etsiä käsiinsä Italo Calvinon Jos talviyönä matkamies -romaania löytääkin kaikkea muuta: sotkuisen tekstien verkon.

Toisen persoonan kerronta pakottaa lukijan samastumaan päähenkilöön jopa tehokkaammin kuin minämuoto. Calvinon kertojan kuvatessa sinä-muodossa mukavaa lukuasentoa etsivää Lukijaa tulee reaalimaailman lukija hyvin tietoiseksi omasta olemisestaan ja tavastaan pidellä kirjaa. Calvino viekin tämän samastamisen äärimmäisyyksiin kirjoittamalla romaania lukevalle lukijalle romaaneja lukevasta Lukijasta, sinusta.

Menitkö sekaisin? Se saattaa olla Calvinon tarkoituskin.

Tekstuaalista häirintää

Toisen persoonan kerronta voi harvinaisuutensa vuoksi toimia tehokeinona. Sinä-kertojaa on vaikea häivyttää. Näennäisesti suoraan lukijalle puhuva ääni pakottaa pohtimaan, kuka tekstissä kertoo ja kenestä. Tämä saattaa lukijan jopa kiusallisen tietoiseksi kerronnasta ja tarinan rakentumisesta sekä omasta asemastaan tämän kaiken tarkkailijana.

Joitakin tällainen kirjallisuuden illuusioiden rikkominen ärsyttää. Kirjoittajalle se tarjoaa kuitenkin mahdollisuuksia. Sinä-kerronan avulla lukijan voi vastaansanomattomasti johdattaa kummallisiin paikkoihin tai tilanteisiin, kuten esimeriksi Jyrki Vainonen tekee novellissaan Linnustaja.

Sillä voi myös hämmentää, häiritä tai provosoida. Miltä tuntuu sinä-muodossa kuvattu raaka väkivalta tai intiimi seksi? Entä muuttuuko arkisten askareiden kuvaus, jos kerronta onkin toisessa persoonassa? Ehkä sinä-muodossa kuvattu halonhakkuu saa lukijan lihakset kivistämään.

Kokeiltavaksi

1. Kirjoita jokin vanha tekstisi uudelleen toisessa persoonassa. Miten teksti muuttuu?
2. Lue mainittu novelli Linnustaja (kokoelmasta Tutkimusmatkailija ja muita tarinoita, Loki-kirjat 1999). Kirjoita lyhyt teksti, jossa arvioit sinä-kerronnan toimivuutta Vainosen novellissa. Millaisia reaktioita se sinussa lukijana herättää?
3. Pohdi, mitä mieltä olet sinä-kerronan käytöstä blogiviesteissä. Pidätkö siitä, että blogi puhuttelee sinua suoraan?