5 hyvää keinoa tehdä puhtaaksikirjoittamisesta vähemmän tuskallista

27.10.2008, kirjoittanut Kalle

Vaikka tekstinkäsittelyohjelmat ovat mullistaneet kirjoittamisen, kynän ja paperin käytössä on edelleen puolensa. Käsin kirjoittamalla voi ohittaa omia estojaan tai työskennellä kaukana sivistyksen ulottumattomissa, missä läppäriäkään ei saa ladattua.

On tietty kirjoittajaryhmä, joka nauttii mustekynän liikkeestä vahakantisen vihon sivuilla. Kun vannoutuneet näppäimistönnaputtajat kieltäytyvät tekemästä käsin edes muistiinpanon puolikasta, paperipiipertäjä laatii mielellään kokonaisia kertomuksia ilman tietokoneen apua.

Paatuneinkin piipertäjä saattaa kuitenkin haluta hyödyntää tekstinkäsittelyohjelman joustavuutta joko muokatessaan tekstiä tai vain valmistellessaan sen kustantajalleen. Tekstin naputtelu koneelle on tällöin välttämätön mutta usein puuduttava työvaihe. Sitä helpottamaan mainitsen viisi hyväksi havaittua keinoa.

  1. Karsi armotta. Myönnä pois: kaikki mitä kirjoitat, ei ole säilyttämisen arvoista. Monet tekstit ovat arvokkaita ajatuskokeina, hahmotelmina tai harjoituksina. Jos et kuitenkaan aio enää koskea niihin, niiden siirtäminen on turhaa työtä.
  2. Tee vähän kerrallaan. Älä anna muistiinpanojen tai luonnosten kertyä vaan siirrä ne koneelle säännöllisin väliajoin. Tee puhtaaksi kirjoittamisesta osa kirjoitusrutiiniasi. Jos kirjoitat joka päivä, varaa yksi päivä viikosta kokonaan puhtaaksikirjoittamiselle, tai päätä asettua koneen ääreen joka viidennen sivun jälkeen. Vahdi itseäsi: mistä tahansa urakasta tulee ylivoimainen, kun sen antaa kasvaa.
  3. Tee kaverin kanssa. Asettakaa läppärit vastakkain, täyttäkää mukit hyvällä kaakaolla ja tsempatkaa toisenne puhtaaksikirjoittamishurmokseen! (Kyllä, sellainenkin on mahdollista). Voit samalla hyödyntää kaveriasi pyytämällä häneltä palautetta, ja jos saatte selvää toistenne käsialasta, voitte jopa vaihtaa tekstejä keskenänne. Kun kirjoittaa puhtaaksi toisen tuotosta, sanojen tuttuus ei käy ärsyttämään.
  4. Älä kopioi, muokkaa. Suhtaudu käsin kirjoitettuun versioon tekstin ensimmäisenä vedoksena, sillä sellainen se luultavasti onkin. Korjaa siihen erivärisellä kynällä oudot lauserakenteet, puuttuvat pilkut ja epäselvät ajatukset. Puhtaaksikirjoittaminen motivoi enemmän, kun lopputulos on alkuperäistä parempi.
  5. Älä kopioi, tee uudelleen. Voit viedä edellisen neuvon vielä astetta pidemmälle. Ajattele koko teksti uudelleen käsin kirjoitetun ja koneella kirjoitettavan version välissä: Onko kertomuksen näkökulma oikein valittu? Ovatko tapahtumat edustavia ja seuraavatko ne toisiaan loogisesti? Täytyykö tarinan panoksia kasvattaa? Mikä tässä tekstissä on keskeistä ja mitä voin karsia pois? Kirjoitustavan vaihtaminen on hyvä tilaisuus arvioida tekstiään perinpohjaisesti, ja uudelleen ajatteleminen parantaa sitä usein huomattavasti.

viesti aiheesta tekstinteko

5 kommenttia

  1. Samuli A.

    Olen samoilla linjoilla uudelleen tekemisen suhteen. Teen lähes aina ensin paperiversion mistä tahansa muutamaa liuskaa pidemmästä tekstistä. Se on toimiva tapa varmistaa, että toinen, konekirjoitettu versio, ei ole pelkästään kosmeettisesti korjailtu, vaan kunnolla läpi pohdittu.

    Harakanvarpaiden koneelle siirtämisen prosessi myös auttaa ottamaan etäisyyttä tekstiin.

  2. Kalle

    Ilmeisesti ensiversioiden kirjoittaminen kynän ja paperin avulla ei ole ollenkaan niin harvinaista kuin lähipiirini perusteella voisi kuvitella. Olen viime aikoina kuullut tosi monesta paperipipertäjästä. Hienoa!

    Käsin kirjoittaminen tuntuu erilaiselta kuin näppäimistöllä kirjoittaminen. Muistiinpanoja, luonnoksia ja ideointia on paljon helpompaa tehdä kynällä, tai näin olen kokenut.

    Kymmenen minuutin vapaa kirjoittaminen paperille tuottaa jonkinlaisen tynkäalun, jota voi siirtyä muokkaamaan koneelle. Muuten hakkaan raakamatskun pääsääntöisesti koneella ja suunnittelen & luonnostelen käsin.

  3. Rooibos

    Käsin, paperille, jes. Ilmoittaudun. Koneelle myös, varsinkin sitten kun olen päässyt vauhtiin, mutta raakatekstin syvyydet pitää kohdata kynä kädessä ja puolueeton paperi tuomarina.

  4. Jenni

    Itse kirjoitan jo luonnosteluvaiheessa miltei järjestään koneella, vaikka kannan aina mukana myös muistikirjaa. Sinne kertyy lähinnä treenejä ja irrallisina ajelehtivia lauseita, joita tuntuu syntyvän etenkin junassa matkustaessa - muistikirjassani on siellä täällä tällaisia junafragmentteja.

    Pidempiä tekstejä en oikein osaa (jaksa) kirjoittaa käsin. Tästä poikkeuksena kuitenkin päiväkirja, jota on ehdottomasti tuhrittava omakätisesti. Olen joskus yrittänyt tehdä päiväkirjamerkintöjä myös koneelle, mutta se tuntui jollakin perustavalla tavalla väärältä. Käsin kirjoittaminen tuntuu henkilökohtaisemmalta.

    Päiväkirjaa tosin ei tarvitse kirjoittaa puhtaaksi… Paitsi tietysti sitten, kun olen iso ja kuuluisa ja julkaisen muistelmani.

  5. Päivi

    Kirjoitan ensimmäisiä versioita sekä koneella että käsin. Jos on kiire, koneelle suoraan, mutta jos tekstillä ei ole hoppua, teen mieluusti ekaa versiota käsin muistikirjaan. Harrastan kirjoittajatreffejä Natalie Goldbergin hengessä ystäväni kanssa, ja näillä kirjoittamistapaamisilla syntyy mielettömästi tekstiä.

    En ole ajatellut, että puhtaaksikirjoittaminen olisi erityisen vastenmielistä puuhaa. Päinvastoin, sehän on vaihtelua, jopa miellyttävän mekaanista toisinaan. Korjailen ja muokkailen alkuperäistä jonkin verran, eli puhtaaksikirjoittaminen on myös yksi muokkauskerta tekstilleni. Jälkeenpäin tuntuu melkein siltä, kuin olisi tuottanut ihan uutta tekstiä liuskatolkulla: saa olla tyytyväinen itseensä.

Kommentoi!

Mistä on kysymys?

Kirjoittajatreffit on terävä asiablogi kirjoittamisesta, kirjallisuudesta ja kirjoittajaelämästä.

Tietoa, neuvoja, kokemuksia, virikkeitä ja punnittuja ajatuksia kahdesti viikossa väliaikaisesti kerran viikossa. Pysy menossa mukana tilaamalla viestit rss-syötteenä.

Kommentteja tervehditään ilolla, ja posti kulkee osoitteeseen toimitus (ät) kirjoittajatreffit.net.