Arvostelijoista ja päällepäsmäreistä
Tämä viesti on osa Luovuuden seitsemän vihollista -sarjaa.
Sisäinen kriitikko (the critic) lienee kaikille kirjoittajille tutuin luovuuden seitsemästä vihollisesta.
Arvatkaapa mitä: sisäisestä kriitikosta ei pääse koskaan eroon. Ja arvatkaapa vielä lisää: sisäisestä kriitikosta ei edes tulisi yrittää päästä kokonaan eroon, sillä se veisi jotakin arvokasta kirjoitukselta.
Sisäinen kriitikko synnyttää hedelmällisen jännitteen sekä kirjoittamiseen että tekstiin. On hyvä joutua taisteluihin. Kuvaan tarkoittamaani pienellä vertauksella: kun kuuntelen kirjoittaessani musiikkia, keskityn kirjoittamiseen paremmin, koska en keskity kuuntelemaan musiikkia vaan sulkemaan sen pois. Keskittymiseni on siis tehokkaampaa. Ainakin teoriassa.
Kokeneet ja paljon julkaisseet kirjailijat kertovat, että mitä enemmän menestystä, sen kovempi ja harjaantuneempi sisäinen kriitikko. Kriitikko kehittyy siinä missä mekin, ja jos ei kehity, on syytä tarkistaa egonsa koko.
Kirjailijat kertovat myös, ettei kirjoittamisen akti koskaan helpotu. Itseluottamus kirjoittamiseen tulee säännöllisyydestä, toistosta, vankasta pohjasta ja siitä, että kun on kirjoittanut enemmän, on harjoitellut enemmän.
Vaikene, minä kirjoitan
Oma sisäinen kriitikko on täysin korvaamaton tekstin editointivaiheessa. Mutta vasta sitten. Ratkaisu tämän vihollisen voittamiseksi on se, että tunnistaa ja hyväksyy kriitikon olemassaolon, antaa ajoittain sille ehkä jopa puheenvuoronkin (ks. Suolinkaisia ja mätiä kananmunia).
Kirjoittamisen ajaksi kriitikolle kannattaa kuitenkin antaa muuta puuhaa. Sen voi lähettää elokuviin, pesemään pyykkiä, kuuraamaan vessanpyttyä hammasharjalla tai silittämään sitä kissaa, jonka kummi olet. Kriitikolle kannattaa luvata, että sitä kuullaan, mutta vasta myöhemmin.
Todellinen ongelma sisäinen kriitikko on silloin, kun se lamauttaa ja estää koko kirjoittamisen. Silloin ollaan pulassa.
Maailman kartalla lienee kaksikin Pulaa, toinen Kroatiassa ja toinen Italiassa. Saatan olla väärässä. Maantiedossani on telluksenmentäviä aukkoja. Pulasta pääsee kuitenkin pois junia, laivoja ja lentokoneita vieraammilla kulkupeleillä. Matkaoppaiksi käyvät esimerkiksi Natalie Goldbergin kirjoittajaoppaat tai vaikkapa Julia Cameronin Tyhjän paperin nautinto. Peter Elbow’n ”vapaa kirjoittaminen” (freewriting) käy niin ikään poistumispoluksi.
Sisäisen kriitikonkin saa viime kädessä nujerrettua, tai ainakin vaiennettua, kirjoittamalla.
viesti aiheesta tavat & työskentely
13.10.2008 kello 20:48
Moni, joka on juttujani lukenut, ei varmaan arvaa, että minun sisäinen kriitikkoni on ihan kauhean tiukkapipoinen olento (tai olio?).
Olen yrittänyt vaihtelevalla menestyksellä höllätä sen asennetta (sen nipottavan kriitikon siis), mutta usein olen ihan liian kurinalainen ja ei-spontaani ekaakin versiota kirjoittaessani.
Siksipä ajattelinkin (kaikesta kiireestä ja hössäkästä huolimatta - mitkäs ne luovuuden viholliset taas olivatkaan? ;)) marraskuussa osallistua NaNoWriMoon. Yritän alentaa pupppugeneraattorin käyttökynnystä. Nähtäväksi jää, onnistunko, mutta yritän nyt ainakin.
Olen ikionnellinen, jos saan edes jotain aikaiseksi. Valmista romaania tuskin syntyy, muttei haittaa.
13.10.2008 kello 22:18
Mun täytyy saada jotain Nano-aiheista ulos ensi viikolla. Senhän voi hyvin ymmärtää kuukauden mittaiseksi kriitikonkuritusleiriksi.
Kyse on siis “kansallisesta romaaninkirjoituskuukaudesta”: http://www.nanowrimo.org/
13.10.2008 kello 22:35
Heh. Luin ensin, että kriitikonkuristusleiriksi :D
Kyllä itse ainakin yritän vaientaa sen naputtavan, nalkuttavan ja tylyttävän äänen tuolla tempauksella.
Kummaa sinällään, että vaikka taidan olla aika ennakkoluulottoman pulpahteleva ja kupliva luonne muuten, näppiksen ääreen istuutuessa tuo lähes “luonnonlapsimaisen” välitön ote tekemiseen taipuu poikkeuksetta itsesensuurin ikeeseen.
Tätä voisinkin pohtia (itsekseni). Jostainhan tuokin juontaa juurensa. Ehkä perustunnollisuudesta?
15.10.2008 kello 11:29
Joo, näin se menee.
Ekaa versiota tehdessä kannattaa teipata sisäisen kriitikon suu kiinni ja sitoa sen kädet selän taakse.
Kun on saanut tekstiä syntymään niin voi nukkua yön yli ja vapauttaa sisäinen kriitikko. Ja olla itse hiljaa.
En tiedä mitä sisäiselle kriitikolle pitäisi NaNoWriMo:n aikana tehdä :)
15.10.2008 kello 14:11
Yritän ennättää laatia pienen NaNoWriMo-sparrausblogisarjan NaNoWriMon ajaksi gurun itsensä (Chris Baty) opastusten pohjalta. Ilmeisesti NaNoWriMon aikana pyrkimys tiettyyn merkkimäärään tietyssä ajassa vaientaa sisäisen kriitikon sangen tehokkaasti. Ajastettua kirjoittamista, siis, kriitikon huumaamista adrenaliinilla.
Ehdotan, että kaikki NaNoWriMoon osallistuvat lähettävät sisäiset kriitikkonsa koko kuukauden kestävälle sisäisten kriitikoiden kriitikkoleirille vaikkapa Malagaan.
15.10.2008 kello 17:23
Stephen Kingin Kirjoittamisesta on myös oiva opas. Ja muutenkin mielenkiintoinen kirja. King neuvoo kirjoittamaan ensiversion “suoraan sisältä” ja lepuutamaan syntynyttä tekstiä pöytälaatikossa muistaakseni kolme kuukautta ennenkuin kriitikko saa astua esiin. Kumpa pystyisi siihen. Edes blogikommenteissa. King on tietenkin aloittanut kirjoituskoneella. Deletestä ei tietoakaan. Kannattaisikohan kaivaa kirjoituskone vintin kätköistä?
Käsinkirjoittaminen Goldbergin opein on minulle paras keino päästä piiloon pilkunviilaajalta. Kenties ainoa.
15.10.2008 kello 20:25
Kannatetaan! Vannon myös itse Goldbergin (käsin) kirjoittujen treenien nimeen! Samaa mieltä myös Kingin kirjoitusoppaasta. Monen kirjailijan kirjoittajaopas on melko autobiografinen. Niin Kinginkin, mutta sillä on silti myös aitoa annettavaa kirjoittajille. Lisäksi se on viihdyttävää ja mielenkiintoista luettavaa.