Helsingin Sanomat julkaisi elokuussa jutun suomalaisen kirjallisuuden sukupuolittuneisuudesta. Artikkelissa käsiteltiin niin Riku Korhosen, Anna-Leena Härkösen kuin Petri Tammisenkin uutuuskirjoja. Niiden päähenkilöt kärsivät epätyydyttävän parisuhteen ikeessä ja joutuvat enemmän tai vähemmän oman sukupuolensa odotusten vangiksi.

Onko sukupuolittunut näkökulma todella kirjallisuutemme vallitseva trendi?

Omat viimeaikaiset lukukokemukseni kotimaisen nykykirjallisuuden parissa ainakin tukevat käsitystä. Hotakainen, Alasalmi, Snellman ja Seppälä kirjoittavat naisista tai miehistä suhteessa toiseen sukupuoleen, usein myös ironian keinoin. Viimeksi lukemistani kirjoista vain Paula Norosen Supermarsu edustaa sukupuoletonta – ja huoletonta – näkökulmaa. Mutta se onkin lastenkirja.

Nainen ja mies siis näyttävät edelleen olevan mentaalisesti jämähtäneet vastakkaisille puolille sänkyä. Tai ehkä sänkyteemaan luutunutta on vain kirjallisuus. Miespäähenkilöt miettivät miehisyyttä ja seksiä. Naiset seksiä ja naiseuttaan.

Liika on liikaa?

Sukupuolikysymys on tietenkin hyvin tärkeä asia, jonka kanssa itse kukin elämässään taistelee. Toinen asia on, tarvitseeko siitä jauhaa alituiseen. Voisiko vaihteeksi esittää villin kuvitelman, että sukupuolella ei ole yhtään mitään väliä? Sillä kyllähän kirjallisuudessa saa käyttää mielikuvitusta.

Maailmankirjallisuuden surrealismin perintöön tukeutuville kirjailijoille ei juurikaan löydä vastinetta Suomesta. Meidän on lapsenmielisyyttämme vaaliaksemme vierailtava käännöskirjojen sivuilla.

Cortázar ja Calvino – ja nykykirjailijoista esimerkiksi Jose Saramago, Jeff VanderMeer ja Andrus Kivirähk – ovat luoneet outoja, leikillisiä maailmoja joissa seikkailevat henkilöt eivät keskity sukupuolikysymyksiin vaan johonkin aivan muuhun, kuten mysteerioiden selvittämiseen tai lumiukon kanssa keskusteluun.

Tällaiset kirjat voivat myös ilmentää metaforan ja allegorian kautta universaaleja tunteita, sekä miehille että naisille ominaisia. Ihmissuhteetkin saattavat ilmetä muuna kuin kimppuna ratkaistavia ongelmia.

Mielikuvitusta tuontitavarana

Fantastisia elementtejä viljelevät käännösromaanit toki menestyvät meilläkin, mutta Leena Krohnia lukuun ottamatta harva suomalainen on saanut fantasiaa istumaan todellisuuteemme ongelmitta. Sadunomainen revittely ei sovi tyyliin. Sitä pidetään epäuskottavana Suomen loskakeleihin ja lähikuppilaan yhdistettynä, vaikka juuri lähikuppila on mitä yleisin näyttämö oudoille tapahtumille.

Joskus sitä itse kukin kaipaa analyysirauhaa sukupuolikysymyksiltä. On olemassa muitakin ongelmia – kuten se, miten suunnitella valaille käyttökelpoinen lentokone.

Fantasia ja leikkimielisyys eivät sulje sukupuolikysymystäkään pois, vaan mahdollistavat sen käsittelyssä uusia näkökulmia, moniulotteisuutta ja keveyttä. Esimerkiksi Margaret Atwood käsittelee sukupuolikysymyksiä paljon fantasian keinoin.

Korhosen, Härkösen ja Tammisen kirjat iskevät ja lujaa, sillä ne osuvat sukupuoleen liittyvien ongelmiemme ytimeen. Mutta jotta miehet ja naiset eivät vajoaisi lohduttomuuteen sen kuilun edessä, joka meitä toisistamme erottaa, voisi olla terveellistä lukea välillä vaikkapa supervoimaisen marsun toilailuista.