Tuomari sättii ja syyllistää
Tämä viesti on osa Luovuuden seitsemän vihollista -sarjaa.
Viides Jack Heffronin määrittelemä luovuuden vihollinen, siis seitsemästä, on tuomari (the judge). Tuomari on moralisti mutta myös omatunto. Tuomari on syyllisyyteni siitä, että juuri nyt kirjoitan enkä
- tee ruokaa perheelle
- silitä pyykkiä
- leiki lasten tai miehen kanssa (onneksi minulla ei ole lapsia, hah!)
- käy katsomassa isääni
- pidä lupaustani soittaa ystävälle
- kuuraa hammasharjalla wc-pyttyä
- ole kummina kissalle
Tuomarin mielestä kirjoittamiseni on itsekästä. Se on poissa muilta ihmisiltä ja poissa kaikesta siitä vastuullisesta ja järkevästä, jota minun itse asiassa kuuluisi tehdä. Tai tehdä ainakin ennen kirjoittamista. Syyllisyydentunteeni ovat tuomarin aseita. Niillä tuhoaisi kepeästi koko universumin.
Ratkaisu: Mieti, miksi ”tuhlaat” aikaasi kirjoittamiseen. Vinkki: vastasit väärin, jos vastasit ”raha”, ”kuuluisuus” tai ”menestys vastakkaisen tai oman sukupuolen seksuaaliakteissa, lukuisat kumppanit”.
On todennäköistä, että perimmäinen syy kirjoittamiselle on tarve kirjoittaa, tarve kommunikoida, tarve ilmaista itseään. Tämä pätee minun kohdallani. Usein minulla on myös tylsää. Kirjoittaessa ei ole. (Ja myönnetään, olisi kiva nähdä naamansa Hesarin kulttuurisivuilla.)
Jos kirjoittaminen kumpuaa sellaisesta tarpeesta tai halusta, jolla ei ole – ainakaan päällimmäisenä – taka-ajatuksia, kirjoittajalla on velvollisuus itseään kohtaan pitää kirjoittamistaan yllä ja kirjoittamisestaan huolta. Kirjoittamiselle on varattava aikaa ja tilaa. Jos omista tarpeistaan ei huolehdi, on vaarassa uhriutua. Lisäksi on todennäköistä, ettei pidemmän päälle ole kovin hauskaa seuraa kenellekään, edes itselleen.
Tehtävä: Kirjoita nopeita, lyhyitä pätkiä ajattelematta, 10 minuuttia kerrallaan siten, että aloitat sanoilla
- Haluan kirjoittaa…
- Kirjoitan, koska…
- Kirjoitan, vaikka…
Älä ajattele, kirjoita. Mahdollisimman nopeasti. Pidä kynä liikkeessä. Jos jäät jumiin, älä jää, vaan aloita uudelleen toistamalla niitä samoja sanoja, joilla aloitit. Kuka siitä välittää, vaikka koko tekstipätkä koostuisi samoista kahdesta sanasta yhä uudelleen? Itsellesi sinä tätä teet. Kriitikko menköön tuomarin kanssa lämmittämään saunan.
viesti aiheesta tavat & työskentely
16.10.2008 kello 21:26
Tämä ei taatusti ketään kiinnosta, eikä tähän mennyt kuin minuutti, mutta:
1.
kaikenlaista
missä ja milloin vaan
kenelle huvittaa
taukoamatta
joka päivä
yölläkin
hyvin
lukijoita kiinnostavia tekstejä
soopaa (välillä – oikeastaan aika usein - pelkään, että enimmäkseen)
spontaanisti
luovasti (kai?)
2.
osaan (tai toivon osaavani)
haluan
en voi olla kirjoittamatta
kaverit pyytävät
mies kestää
pystyn
haluan oppia
sataa
aurinko paistaa
asfaltti on harmaa - elämä ei
3.
en ehtisikään
ei pitäisikään
moni ei tykkäisi ollenkaan
tuulee
sataa
aurinko paistaa
oksettaa
jalat eivät kosketa lattiaa
päässä surisee
espanjalaiset eivät ymmärrä kirjoituksistani hittoakaan!
16.10.2008 kello 21:50
Tässä tulee nyt puolta astetta asiallisempaa kannanottoa.
Varmaan kaikille kirjoittajille tulee hetkiä, jolloin huono omatunto kolkuttaa. Tiskivuori on haudata kersat alleen, villakoirat haukkua loksuttavat nurkissa ja lakanatkin on silittämättä (kuka silittää lakanoita?!)
Kirjoittajalla pitää minusta olla aika vahva minuus, itsetunto, joka ei pienistä heilahda. Toisekseen, jos meinaa pysyä edes jonkinlaisissa väleissä ympärillä pörräävän (fani)lauman kanssa, joskus on pakko tehdä kompromisseja. Liika itsekkyyskään ei ole hyvästä. Silloinhan jää kaikki viehkeä materiaali, jota sidosryhmät anteliaina tarjoavat, haistelematta, maistelematta ja kuulematta. Tuntemisesta nyt puhumattakaan. Tuntosarvet pitää olla tässä hetkessä kiinni, vaikka lähes narsistisesti uppoaisikin omaan maailmaan kirjoittamaan.
Vaikka kyllä se kolkutus jossain takaraivossa välistä häiritsee. Tekosyy sekin, varmaan.
17.10.2008 kello 1:51
“Varmaan kaikille kirjoittajille tulee hetkiä, jolloin huono omatunto kolkuttaa.”
Tämä on jännä juttu ja mahdollisesti osittain sukupuolikysymyskin. Mä en ole nimittäin ikinä kokenut syyllisyyttä siitä, että kirjoitan, kuvittelen tai olen muulla tapaa hyödytön enkä pitkään aikaan tajunnut, että jonkun omatunto voi oikeasti soimata kirjoittamisesta.
Kummastelen tätä ilmiötä samalla tapaa kuin työnantajalle lojaalien ylisuorittajien loputonta tarvetta miellyttää pomoa: kelle me muka olemme velkaa?
Se mitä sanot terveestä itsetunnosta, on varmasti ihan totta. Mä olen täydellisen vakuuttunut luovuttamattomasta oikeudestani puuhastella itselleni mielihyvää tuottavien taiteellisten (tarkoittaa: hyödyttömien) proggisten parissa.
Koska lopulta: jos minä en huolehdi siitä, että teen tärkeitä ja mielekkäitä juttuja, kuka huolehtii?
17.10.2008 kello 8:21
“Kirjoittajalla pitää minusta olla aika vahva minuus, itsetunto, joka ei pienistä heilahda.” Tarja - hyvin tiivistetty ja totta. Itse ajattelen tämän myös sillä tavalla, että kirjoittan olisi hyvä panna oma egonsa syrjään, pois kirjoittamisen tieltä. Tällainen oman egon syrjäänpano vakauttaa kaiken kritiikin keskellä, on se sitten sisäistä tai julkista, positiivista tai negatiivista. Kun ego ei ole tiellä, voi olla jäämättä asioihin (esim. kritiikkiin) kiinni ja jatkaa kirjoittamista.
21.10.2008 kello 19:46
Kalle, komppaan kaikkea, mitä sanoit! Minäkään en pode omaatuntoa siksi että kirjoitan, mutta jos en kirjoita, niin siitä kyllä. Eikä sekään kyllä ole aina hyvä asia - unohtuu nauttia niistä muista hetkistä, jos koko ajan takaraivossa nakuttaa että “sinun ei pitäisi olla tässä shoppaamassa/tapaamassa ystävää/tuulettamassa ajatuksia, sinun pitäisi kirjoittaakirjoittaakirjoittaakirjoittaa…”
Nimimerkki “kultainen keskitie rules”.
27.10.2008 kello 11:24
Voi kun sen kultaisen keskitien joskus löytäisikin! Itse onnistun parhaimmillaan syyllistymään sekä siitä, että kirjoitan, että siitä, että en kirjoita: “Mitä minä tässä tuhraan novellia, kun pitäisi lukea tenttiin ja tehdä tuntisuunnitelma ja tiskit kasvaa vihreää möhnää”, mutta myös “Voi ei, en ole kirjoittanut kahteen viikkoon muuta kuin kauppalistan, en ansaitse kutsua itseäni kirjoittjaksi. Ja tiskitkin kasvaa vihreää möhnää.”
Parasta olisi varmaan keskittyä siihen, mitä kulloinkin tekee (yhteen asiaan kerrallaan) ja tehdä sitä hyvällä fiiliksellä ja omallatunnolla. Tuomarille lämpimiä löylyjä.
18.2.2011 kello 20:32
Meinasin tulla ihmettelemään, että onko mussa jotain vikaa, kun ei ole koskaan tullut mieleenkään potea huonoa omaatuntoa kirjoittamisesta, mutta onneksi kommentit osoittivat etten ole ainoa.
Päinvastoin kirjoittaminen on niitä asioita, joista olla ylpeä.
Löysin tämän blogin(?) vasta tunti sitten ja luulenpa, että koko perjantai-ilta taitaa mennä näitä mahtavia ohjeita lukiessa. Se siitä sosiaalisesta elämästä :D