Gummeruksen kirjailijakoulu: kustantantaja ryhtyy kirjoittajakoulutukseen
Torsti Lehtinen pohdiskelee teoksessaan Sanojen avaruus kirjoittajakoulutuksen olemusta. Hän kiinnittää huomiota kiinnostavaan outouteen: Suomessa ei ole sellaista oppilaitosta, jossa opiskelun katsottaisiin johtavan kirjailijan ammattitaitoon.
Miksei Sibelius-Akatemian, Teatterikorkean ja TaiKin rinnalla toimi kirjailijakorkeakoulua? Miten kaunokirjallinen työ poikkeaa muista taiteen lajeista niin, ettei sen korkeimman asteen opetusta ole katsottu mahdolliseksi tai tarpeelliseksi järjestää?
Kirjoittamista kyllä opiskellaan: Jyväskylän ja Turun yliopistoissa, Kriittisessä korkeakoulussa, Oriveden opistossa, Viita-Akatemiassa sekä lukuisissa muissa opistoissa ympäri maata.
Suomessa alan perinteet ovat kuitenkin lyhyet verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin, jossa esikoisteokset hiotaan usein kustannuskelpoisiksi yliopistojen luovan kirjoittamisen ohjelmissa tai erityisissä workshopeissa. Täällä keskitytään enemmän kirjoittamisharrastukseen, eikä yksikään koulu väitä tekevänsä kirjailijoita – ei ennen kuin nyt.
Koulu tekee kirjailijan
Marraskuun alussa aloittanut Gummeruksen ja Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden puolitoistavuotinen koulutushanke kantaa nimeä Gummeruksen kirjailijakoulu. Monista muista opinahjoista se eroaa siten, että pääsyvaatimuksena oli pitkälle kehitetty käsikirjoitus tai muita vakuuttavia näyttöjä. Koulutuksen tavoitteena on valmentaa edistyneistä kirjoittajista ammattilaisia ja kypsyttää romaaniraakileet julkaistuiksi teoksiksi.
Kirjailijakouluun haki määräaikaan mennessä lähes 700 kirjoittajaa, joista kymmenisen hyväksyttiin. Mutta sitten se ikuisuuskysymys: voiko kirjoittamista ylipäätään opettaa?
Torsti Lehtinen vertaa kirjoittamisen opetusta musiikinopetukseen: tekniikka ja nuotit voidaan opettaa, mutta se ei vielä tee kenestäkään säveltäjää. Viulistin työväline on viulu, mutta mikä on kirjoittajan työväline? Ei tietokone eikä tekstinkäsittelyohjelma, Lehtinen sanoo. Kirjoittajan työkaluja on hänen mukaansa kaksi: kieli ja kirjoittaja itse.
Lehtinen kumoaa Erno Paasilinnan väitteen, jonka mukaan kirjailijaksi tullaan elämällä kirjoittajan elämä. ”Elämänkokemuksesta on kirjailijalle hyötyä, mutta valitettavasti se ei välttämättä lisää kirjailijanlahjoja: ei se lauluääntäkään paranna. Rakkautta kieleen ei kukaan ulkopuolinen voi istuttaa kenenkään sieluun. Taiteellista lahjakkuutta ei voi opettaa. Sen toteutumisen esteitä voi jonkin verran raivata.”
Jo suora yhteys kustantamoon on kirjailijakoulun oppilaalle melkoinen etu. Mutta kun kaupallinen kustantamo ja yliopisto liittoutuvat, kumpi painaa vaakakupissa enemmän: taiteellisuus vai myyvyys? Tuskinpa Gummeruksen koulun seula päästää lävitseen sellaisia pöytälaatikkokirjoittelijoita, joiden tuotoksilla ei nähdä olevan kaupallista kysyntää.
Vanhasta jutusta luova ratkaisu?
Korjataan vielä yleinen väärinkäsitys: se, että esikoiskirjailijoilla on takanaan jonkinlaista kirjoittamiskoulutusta, ei suinkaan ole uusi ilmiö. Luovaa kirjoittamista opettava Taija Tuominen julkaisi kymmenen vuotta sitten esikoiskirjailijoita kartoittavan tutkimuksen Heillähän on jo kasvotkin. Jo tuolloin noin lähes 80 prosentilla haastatelluista oli takanaan jonkinlaista kirjoittajakoulutusta. Vastaajat korostivat koulutuksen merkitystä, tasoa, ja pitkäjänteisyyttä.
“Jo kliseiseksi tullut myytti kouluttamattomasta metsäläiskirjailijasta on historiaa. Paremmin voisi puhua uudesta pystymetsästä, jota edustaa villi ja sekava kirjoittajakoulutus”, Tuominen totesi tuolloin.
Kirjoituskoulutuksen arvostus on viime vuosina kasvanut opiskelijoiden keskuudessa, mutta ei aina yhteiskunnan silmissä. Turun yliopistossa luovan kirjoittamisen oppiaine on yksi suosituimmista sivuaineista. Silti se kituuttaa vuodesta toiseen tilapäisrahoituksen varassa.
Olisiko bisnesmaailman ja akatemian epäpyhä liitto ratkaisu myös Turussa? Tulisiko kustantajien viedä Gummeruksen esimerkkiä pidemmälle ja vahvistaa läsnäoloaan kaikkialla, missä kirjoittamista opetetaan?
viesti aiheesta kirjoittamisen opetus
13.11.2008 kello 10:22
Mielenkiintoinen diskurssi! Välineethän on mahdollista antaa kaikille: taito käsitellä kieltä ja laittaa se sanoiksi paperille. Itse kuitenkin kritisoin kirjoittajakouluja ja varsinkin sitä, että kirjoittamisesta tulee korkeakoulutasoinen oppiaine, josta valmistutaan kirjailijaksi. Nythän luova kirjoittaminen yms. ovat vain sivuaineina yliopistossa.
Ei luovuutta voi oppia koulussa. Uskon. Tänä päivänä juuri mihinkään ammattiin ei voi valmistua käymättä vuosikausia kouluja: työnhaussa katsotaan kokemusta ja koulutustaustaa. Estetäänkö tulevaisuudessa hyvien romaanikäsikirjoitusten julkaisu, jos kirjoittajanalulla ei ole korkeakoulututkintoa? Eikö sitten luovan alan ammatin taitajaksi enää pääse vuosien itsenäisellä harjoitelulla, lahjoilla ja määrätietoisuudella? Pilaako koulu “taiteilijuuden”?
13.11.2008 kello 14:09
Minkälaiset painopisteet tuolla opetuksessa on? Kuinka suuri arvo on täydellisellä kieliopilla? Miten se vaikuttaa editoreihin?
13.11.2008 kello 14:31
Käytännössä kaikki koulutukset, joihin haetaan näyttöjen perusteella, edellyttävät hyvää (mutta ei välttämättä täydellistä) suomen kielen hallintaa. Mitä tavoitteellisempaa kirjoittaminen on, sitä tärkeämpää on osata oikeakielisyysseikat. Kustannustoimittajat joutuvat hylkäämään paljon kässäreitä sekavan, köyhän tai virheitä vilisevän kielen vuoksi.
Gummeruksen kriteereistä en tiedä tarkkaan, mutta oletan että kaikilla valituilla kieli on hallussa ja teksti oletusarvoisesti jo (lähes) julkaisukelpoisella tasolla. Jos aikoo saada romaanin julki, on oltava viitseliäisyyttä opetella kieli kunnolla – tai vakuutettava kustantaja aivan poikkeuksellisen säkenöivällä sisällöllä.
Kansan- ja työväenopistojen kursseille otetaan usein sisään ilmoittautumisjärjestyksessä, jolloin taso on luonnollisesti kirjavampaa. Kielioppisääntöjen kertaamiseen on niilläkään harvoin aikaa, mutta itseopiskelulla pääsee onneksi pitkälle.
Aikeissa on kyllä ollut kirjoittaa jonkinlainen kielenhuoltoa kirjoittajalle - viesti, joka nostaisi esiin tyypillisimpiä virheitä ja esittelisi hyviä lähdeteoksia.
13.11.2008 kello 14:52
@Ahmu - “Taiteilijuudesta” en ole huolissani, mutta toivon, ettei kirjailijasta tule koskaan tutkintonimikettä tai koulutuksesta kustannussopimuksen ehtoa. Vaihtelevat elämänkokemukset ja koulutustaustat rikastuttavat tavattomasti paitsi kirjallisuuden sisältöä, myös sen ilmaisukeinoja.
13.11.2008 kello 17:13
Lehdissä ja netissä korjattiin asiaa, että HY ei olekaan mukana Gummeruksen koulutuksessa, muutoinhan siitä olisi tietoa, että siitä saa opintoviikkoja jne.
Keskustelua aiheesta:
http://www.kiiltomato.net/keskustelu/viewtopic.php?t=2394
Parnassossa JP Koskinen kirjoitti mielenkiintoisen kolumnin siitä, kannattaako kirjailijan hankkia yliopistokoulutusta luovan kirjoittamisen puolelta. Koskisen arvio oli, että ei siitä haittaakaan ole. Olen samaa mieltä. Kirjailijuutta voi edistää ja harjoittaa monella tavalla, eikä oppi ole haitaksi.
13.11.2008 kello 17:52
Kiitos tiedosta Usvazine. Eli kyseessä ei siis olisikaan yhteishanke, vaan Gummeruksen koulussa vain on yhtenä luennoitsijana HY:n kotimaisen kirjallisuuden proffa?
Gummeruksen sivuilla sanotaan edelleen: “Gummerus järjestää yhteistyössä Helsingin yliopiston Kotimaisen kirjallisuuden oppiaineen kanssa puolitoista vuotta kestävän koulutuksen, jonka tarkoituksena on valmentaa pitkälle edistyneistä proosan kirjoittajista ammattikirjailijoita.”
Hmm, outoa.
Olisi muutenkin kiinnostavaa tietää miten paljon Gummeruksen hanke lopulta eroaa esim. Kriittisestä korkeakoulusta. Molemmissahan hiotaan käsikirjoituksia.
13.11.2008 kello 19:58
Aija, Kriittisessä korkeakoulussa ei hiota käskikirjoituksia. Kässäri ei ole edellytys Kriittiseen korkeakouluun pääsylle tai haulle. Kriittisessä korkeakoulussa hiotaan tekstejä - ihan mitä hyvänsä tekstejä, eikä niiden ole tarvis olla mistään kokonaisuudesta, näin olen ymmärtänyt. Kriittisen sivuilla ei ainakaan sanota mitään kässärien hiomisesta ja mielestäni siellä päin vastoin korostetaan sitä, että kirjoittajan taitoja hiotaan, ei esim käsikirjoitusta.
13.11.2008 kello 22:53
Muistan lukeneeni Hesarista ne vastineet, joissa todettiin, ettei yliopisto ole varsinaisesti mukana, vaikka ilmoituksessa yliopiston tiedot olivatkin. Jokin väärinkäsitys markkinoinnissa, luulen. Suoraan kustantajan kanssa oleva koulutus on kirjoittajalle siksi haluttava, koska siten pääsee hyvin lähelle kustannussopimusta - pääsee näyttämään todelliset kykynsä, ja jos ei kelpaakaan niin on vahvaa näyttöä muiden kustantamoiden suhteen. Vastaavia stipendikursseja on ainakin Södikalla ollut.
13.11.2008 kello 23:11
Rooibos: ehkä kommenttini oli hieman huonosti muotoiltu, pahoittelen. Kriittinen kk ei tosiaan keskity pelkästään kässäreiden hiomiseen, mutta sitäkin siellä tapahtuu. Aika monella on ollut jo kouluun päästessä pitkällä oleva käsikirjoitus. Toisilla taas ei. Riippuu varmasti aika paljon omista tavoitteista, mihin koulua käyttää. Kässäri ei ole vaatimus sisäänpääsylle, vaan tekstinäytteet. Yhteistä Gummeruksen koulun kanssa lienee se, että Kriittisen kautta saa myös yhteyksiä kustantajiin.
14.11.2008 kello 0:15
@Kalle -
Kielenhuoltoa kirjoittajalle tulisi allekirjoittaneelle ainakin enemmän kuin tarpeeseen!
16.11.2008 kello 0:03
Sanotaan näin ison lafkan kirjoittajakoulutuksesta: Varmasti hyvä tie, kunhan ei runnaudu ainoaksi tieksi.