Kaunokirjallisuuden kirjoittamiseen ja lukemiseen liittyy monia käsitteitä, joita käytetään usein mutta selvitetään harvoin. Sanoja kuulee määriteltävän miten sattuu. Määritelmät ovat epämääräisiä ja keskenään ristiriidassa. Yleinen sekasorto ja tiedollinen hämäryys vallitsee.

Kuva: davebluedevil

Sekaannus ulottuu jopa sellaisiin peruskäsitteisiin kuin kertomus, tarina ja juoni. Milloin tarinaa ja kertomusta käytetään synonyymeinä, milloin juonen väitetään olevan aina jonkinlainen pyramidi. Olet ehkä jopa kuullut oudon esimerkin kuninkaasta ja kuningattaresta ja suruun kuolemisesta ja ihmetellyt, millaisen sekasotkun yksinkertaisesta asiasta voikaan saada aikaan.

Tässä on narratologiaan eli kertomisen tutkimukseen perustuva määritelmä, jota pidän sekä havainnollisena että tarkkana.

Okei. Ei kovin monimutkaista. Mutta mitä iloa tällaisesta erottelusta on?

Selkeys on hyödyllistä

Jos kertomuksen ja tarinan ajatellaan tarkoittavan samaa asiaa, ateljeekriitikon huomio ”Kertomuksessasi on hyvä tarina mutta sen voisi kertoa jännitteisemmin” on mahdoton ymmärtää. Olen tavannut kirjoittajia, joille oli täysin vierasta ajatella, että novellissa voisi olla muutakin miettimisen arvoista kuin tarina. Kieli ohjaa ajattelua kätkemällä asioiden välisiä suhteita ja tekemällä niitä näkyväksi.

Jos sanojen välille tehdään selkeä ero, helpottuu kirjoittamisesta puhuminen huomattavasti. Selkeydestä seuraa myös muita käytännön hyötyjä.

Näkökulma laajenee

Kun toteamme kertomuksen viittaavan kaikkiin kertoviin teksteihin, voimme tunnistaa novellien, romaanien, pienoisromaanien, anekdoottien, eeppisten runoelmien, satujen ja nuotiojuttujen kuuluvan samaan perheeseen. Osaamme valita parhaan muodon tarinallemme. Tulemme herkemmiksi erilaisten kertomisen tapojen eroille ja samankaltaisuuksille.

Vaihtoehdot lisääntyvät

Kun toteamme tarinan viittaavaan sarjaan tapahtumia, huomaamme helpommin, miten sama tarina voidaan esittää eri teksteissä ja teoksissa eri tavoin. Näemme, että J. R. R. Tolkienin kirja ja Peter Jacksonin elokuva kertovat saman tarinan pienten karvajalkojen uroteoista, vaikka sävyt ja yksityiskohdat vaihtelevatkin. Osaamme erottaa oman tekstimme tarinan ja kirjoittaa sen halutessamme toiseen kertomukseen. Löydämme tarinallemme useita vaihtoehtoisia kerrontatapoja. Ymmärrämme, että hyväkään tarina ei vielä yksin riitä tekemään hyvää kertomusta.

Kirjoittaminen vapautuu

Kun toteamme juonen viittaavaan tapahtumien sommitteluun, meidän ei tarvitse mieltää sitä luotisuoraksi viivaksi tai rajoittavaksi kaavaksi ennalta määrättyine nousu- ja laskuvaiheineen. Voimme keskittyä järjestämään tapahtumat paperille niin, että niiden dramaattinen ja temaattinen merkitys tulee esiin mahdollisimman tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti.

Kertomus on teksti, joka esittää sarjan tapahtumia. Noita tapahtumia kutsutaan tarinaksi. Juoni on se tapa, jolla nuo tapahtumat on sommiteltu.

Kysymyksiä? Vastaväitteitä? Avaa suusi kommenteissa.