Kirjallisuus 2.0 vapauttaa sinut lukemisesta
Tämä teksti ilmestyy tulevaisuudessa eräässä ainejärjestölehdessä.
Jos luet tätä lehdestä, olet häviäjien puolella.
Tämä teksti on kirjoitettu verkkoa varten. Kirjoittamishetkestä sen julkaisuun kirjallisuustieteen opiskelijoiden lehdessä kului kaksi viikkoa, blogiin se ilmestyi jo seuraavana päivänä.
Verkkokirjoittamisen keskeisimmän säännön mukaisesti tämä teksti on kirjoitettu silmäiltäväksi, ei luettavaksi. Lyhyet kappaleet, heikko sidosteisuus ja osuva otsikointi ovat keinoja, joilla bloggaaja varmistaa, että lukijan on helppo poimia keskeisin informaatiosisältö ja jatkaa matkaansa.
Tällä tekstillä on myös tiukaksi rajattu ja poleemiseksi tiivistetty sisältö. Tekstin kirjoittaja tietää retorisen vaikuttamisen keinot eikä pelkää käyttää niitä. Hän yksinkertaistaa ja provosoi ja mielistelee lukijaa, koska lukija on verkossa kuningas ja keisari.
Kiireiset kirjallisuudenopiskelijatkin ilahtuisivat, jos tulevaisuudessa kaikki kirjallisuus tuotettaisiin näiden periaatteiden mukaan. Kauan eläköön kuningas!
Internet muuttaa kaiken
Teknologian pelättiin tappavan kirjallisuuden jo silloin, kun Gutenbergin keksintö mahdollisti teosten kopioimisen ja levittämisen kokonaan uudessa mittakaavassa. Puoli tuhatta vuotta myöhemmin Tim Berners-Lee keksi World Wide Webin, ja pian sen jälkeen lasten oli määrä lakata lukemasta.
Internet mullisti tiedonvälityksen ja viestinnän, mutta kirjallisten tekstien merkitys on suurempi kuin koskaan. Verkossa liikutaan edelleen kirjoitetun kielen logiikalla ja vaikka ihmiset tyytyisivät videopätkiin, hakukonerobotit ymmärtävät ainakin toistaiseksi vain kirjoitettua sanaa.
Internet ei tapa kirjallisuutta vaan päinvastoin kohottaa sen uudelle tasolle, uuden verkkolukijan tavoitettavaksi. Mutta pysyäkseen mukana kehityksessä kirjallisuuden on päivitettävä itsensä uuteen versioon.
Verkkoteksti kirjoitetaan verkkoa varten
Reseptiotutkimuksen tulokset vahvistavat arkikokemuksemme: ruudulta ei jaksa lukea kovinkaan suuria tekstimääriä. Silmät alkavat harhailla, mieli vaeltelee. Informaation määrän kehitys on 2000-luvulla ollut kääntäen verrannollinen keskittymiskykymme kehitykseen.
Vuosituhannen vaihteessa puhuttiin multimediasta ja hypertekstistä. Verkkotekstin oli määrä sisältää kuvaa, ääntä ja animaatiota ja haarautua joka sivulta rihmaston lailla.
Tämä visiointi kaatui kustannuksiin. Monipuolisen webortaasin laatiminen on yksinkertaisesti liian kallista suhteessa siihen, miten kauan lukijat jaksavat sellaiseen keskittyä. Tilalle tulivat ensin mediatalojen kellareissa uurastavat nuoret sisällöntuottajat, jotka kirjoittavat itselleen vieraaksi jääviä uutisia kaikkiin kuviteltavissa oleviin viestimiin. Sitten keksittiin sosiaalinen media ja saatiin käyttäjät laatimaan itse oman sisältönsä.
Tulevaisuuden kirjailija on hakukoneoptimoinnin taitava web publisher, joka varaa vetävän domainin, kirjoittaa tarinantyngän wikiinsä, asemoi AdWordit ja kerää klikkauksista mainosrahat harrastajien toteuttaessa itseään hänen hiekkalaatikollaan. Teknologia emansipoi kirjailijan tekemään sitä, mitä hän parhaiten osaa: juomaan viinaa ja esiintymään Uutisvuodossa.
Runot ovat uusi porno
”Verkossa ei enää kirjoiteta tarinoita”, väitti eräs kirjoittajaopas vuonna 2002.
Väite on totta. Tarinan kirjoittaminen edellyttää jännitteen rakentamista ja sen lukeminen jännitteen sietämistä. Tämä on uuden maailmanjärjestyksen aikana liikaa vaadittu: kertomukset tulevat karsiutumaan elinkelvottomina.
Voisiko runo ottaa tarinan paikan keskeisimpänä tekstuaalisen esittämisen muotona? Se on tiivis, trendikäs, ja se sopii vaikka mobiililaitteen ruudulle.
Mikä tahansa runo ei tietenkään käy laatuun. Verkkoruno on voitava lukea vierittämättä sivua ja kyettävä julkaisemaan ilman hankalasti koodattavia sisennyksiä. Walt Whitman tai Saul Williams ovat ilman muuta poissa laskuista, mutta lyhyt mitallinen runous toimii. Se on aivan erityisen nopealukuista ja odotustenmukaista ja tuo lukijalle välitöntä tyydytystä vähällä vaivalla.
Ja jos tankan kolmekymmentäyksi tavua tuntuvat liian työläiltä, kannattaa muistaa, että haikusta selviytyy aina seitsemässätoista.
viesti aiheesta lukeminen
4.12.2008 kello 16:08
Totta, verkkokirjoitukset ovat usein kärjistäviä, nopeita ja asioita (liikaa) yksinkertaistavia. Tarinoiden monimuotoisuus voi kuitenkin toimia myös netissä, mutta eri edellytyksin kuin bloggaaminen. Onhan esimerkiksi Gummeruksen työntekijöilläkin kertomansa mukaan sähköisen tekstin lukulaitteet ja tekstit niihin tulevat verkon kautta.
Verkko voi siis toimia myös välityskanavana, joten kaikkea tekstiä ei tulevaisuudessakaan kannata suunnitella pizzan kera ruudulta silmäiltäväksi.
Toki uudenmallistakin tekstiä tarvitaan. Linkittämisen mahdollisuus ja kaiken maailman hypertekstuaalisuus on sitä uutta tapaa tuottaa. Sisältö on sitten eri asia. Wikipedian tyyppisten ratkaisujen yleistyminen myös fiktio- ja mielipidekirjoittamisen alueilla lienee lisääntyvä ilmiö ja onhan lähes joka blogissa linkkejä vaikka mihin.
Parhaaseen nettikirjoittelutyyliin, en enää ole edes itse enää täysin kartalla, mitä tässä oikein jorisen…
5.12.2008 kello 16:05
Kiitos kommentista, Samuli! Esität hyviä pointteja.
Niin paljon kuin verkkokirjoittamisen eri muodoista pidänkin ja vaikka verkkoon ei toden totta voi kirjoittaa kuten lehteen, on edelleen tarvetta myös teksteille, joiden ääressä rauhoittua ja keskittyä. Niitä tarvitaan itse asiassa nykyisin ehkä enemmän kuin koskaan.
Aiheeseen liittyvä, kirjoittajiakin koskettava artikkeli The Atlanticissa: Is Google Making Us Stupid?. Jos jaksat sen, sinulla on toivoa. :)
Mistä kuulit tuosta, että Gummeruksen toimittajilla on lukulaitteet? Millaiset? Voiko niihin ohjelmoida makron, joka lähettää hylkäyssähköpostin nappia painamalla?
6.12.2008 kello 6:30
Alan nyt puistella päätäni, kirjoitus eroaa sen verran paljon omista Internet-kokemuksistani. Miten ihmeessä on mahdollista, että olen tutustunut (=lukenut alkukielellä) Walt Whitmanin runoihin nimenomaan verkossa ja lukenut piitkiä, suorastaan romaanimittaisia kertomuksia (fanfictionia, mutta kertomuksia silti) myös verkossa? Luuhaan paljon verkossa, eikä keskittymiskykyni ole silti romuttunut. Jos teksti vaikuttaa lukemisen arvoiselta, luen sen, vaikka se olisi pitkäkin.
Vai oliko kirjoituksesi sittenkin sarkasmia? Sanan “mobiililaite” esiintyminen tekstissä viittaa siihen suuntaan.
6.12.2008 kello 12:56
Moi, Ristilukki, ja kiitos kommentista!
Juttu on sarkasmia, mutta kyllä tällä tavalla myös oikeasti ajatellaan. Minua ärsyttää alistuminen “nettilukemisen realiteettien” edessä – sellainen ajattelu, ettei lukija muka jaksaisi lukea kahta ruudullista tekstiä itseään kiinnostavasta aiheesta.
Mutta sekin on totta, että lukijoiden välillä on eroja. Minulle romaanien lukeminen ruudulta on vaikeaa, vaikka en olisikaan selailumoodissa. Nettijulkaisija saa tehdä aika lailla työtä, että saa minut viihtymään satoja sanoja pitkän tekstin parissa: tekstin asettelun, annostelun ja käytettävyyden tulee olla kunnossa.
6.12.2008 kello 16:45
Verkkotekstin laatimisessa saa tosiaan olla kieli keskellä suuta - varsinkin, jos toivoo (ja miksei toivoisi), että joku jaksaa tekstin lukeakin.
Itse olen lukenyt aika pitkiäkin tekstejä verkossa. Ei keskittyminen ole ollut mikään ongelma, jos teksti kiinnostaa ja pitää otteessaan.
Nykyisin huomaan kuitenkin usein, etten varsinkaan illalla, työpäivän jälkeen (kun olen 8 - 10 tuntia tuijotellut tyhmänä näyttöä) jaksa lukea paljoakaan suoraan näytöltä. Voipi olla ikäkysymyskin, ehkä on aika suunnata optikon syynättäväksi.
Olen parhaillaan orientoitumassa kolmen verkkotekstin kirjoittamiseen - kaikkiin vähän eri asenteella, yhdestä kun tulee huippuasiallinen pätkä, toista voisi ainakin yrittää hiukan keventääkin ja kolmas voi olla näistä kevein, mutta silti asiapitoinen. Just nyt mietin niitä hyviä ja lukemaan innostavia otsikoita ja väliotsikoita. Ja pitäisi tietysti myös päättää, minkä noista kirjoittaa ekaksi. :)
En kyllä allekirjoita omasta puolestani tyhmistymisteorioita enkä lyhytjänteistymistäkään (ei ole varaa). Riippuu tietysti paljon siitäkin, miten verkkotekstin kokonaisuus on laadittu. Jos sivupoluille houkuttelevia linkkejä on webbitekstille ominaiseen tyyliin paljon, ajatus voi tietty harhautua ja keskittymiskykykin kärsiä.
Taitolajeja molemmat - sekä verkkotekstin laatiminen että sen lukeminen.
6.12.2008 kello 16:46
Ai niin. Unohtui mainita, että tuo kuva on mainio! Liippaa tosi läheltä nanoromaanini aihepiiriä.
6.12.2008 kello 20:04
Taitolajeja molemmat - sekä verkkotekstin laatiminen että sen lukeminen.
Tosiaankin. Surffailumoodissa tulee helposti hypittyä rivejä, silmäiltyä otsikkoja, vilkultua vähän alusta ja keskeltä pääpointteja etsien… ja vasta sitten, jos teksti tuntuu riittävän mielenkiintoiselta, luen sen alusta loppuun.
Mutta opiskelujen vuoksi täytyy lukea netistä myös laajoja tieteellisiä artikkeleita, ja silloin niihin täytyy tietenkin paneutua aivan eri tavalla.
Kirjoittajatreffejä ei ole kuitenkaan kenekään pakko lukea, joudumme leikkaamaan jaaritteluja pois reippaammin kuin useimmat tieteelliset kirjoittajat. :)
7.12.2008 kello 11:38
Kalle: Mistä kuulit tuosta, että Gummeruksen toimittajilla on lukulaitteet? Millaiset? Voiko niihin ohjelmoida makron, joka lähettää hylkäyssähköpostin nappia painamalla?
Kehuvat sivuillaan. Olisi tosiaan (heidän kannaltaan) kätevää, jos niihin olisi asennettu valmiiksi palauteviesti “Kiitämme mielenkiinnostanne, mutta…”
7.12.2008 kello 20:46
Ok, olen sitten ollut harvinaisen huono nettilukija, kun en tuota huomannut. Kiitos paljon!