Miten kirjoittamista opetetaan?
Pidin tänä syksynä ensimmäistä kertaa lyhyen kirjoittamiskurssin aikuisopiskelijoille. Opettaminen osoittautui haastavaksi: kirjoittamaan oppii parhaiten kirjoittamalla, joten teorian paasaaminen tuntui puisevalta. Päädyinkin lisäämään kirjoitusharjoitusten määrää tunti tunnilta. Opetustilanteessa mieleen nousi myös auktoriteettikysymys. Kuka voi opettaa kirjoittamista? Pitäisikö olla ansainnut kirjailijan kannuksensa, ennen kuin alkaa opastaa muita kynäilijöitä?
Tosiasiassa suurin osa luovan kirjoittamisen opettajista ei ole ammattikirjailijoita. Omien opiskelukokemusteni perusteella olen havainnut myös sen, ettei hyvä kirjailija välttämättä ole hyvä opettaja. Opettajantyössä tarvitaan paitsi sujuvaa ulosantia, myös innostavuutta. Ehkä eniten juuri sitä.
Kirjoittamista opetetaan sangen erilaisissa oppilaitoksissa. Omat kokemukseni perustuvat kansanopisto-opetukseen ja Turun taideakatemian, Turun yliopiston sekä Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulutukseen. Opetusmetodien skaala tuntuu kuitenkin olevan yllättävän kapea. Ne voi jakaa viiteen tyyppiin:
- Luennointi. Parhaimmillaan ajatuksia ja keskustelua herättävää. Puuduttavimmillaan monotonista monologia. Ajaa asiansa, jos opettaja onnistuu esimerkeillään saamaan aikaan oivalluksia. Jää kuitenkin liian usein yhden teoksen, kirjailijan tai novellin esittelyksi. Kriittisen korkeakoulun opetus on enimmäkseen luennointia.
- Harjoitukset. Monilla lyhytkursseilla keskitytään erilaisiin paikan päällä tehtäviin kirjoitusharjoituksiin. Parhaimmillaan harjoitukset ovat innostavia ja mielikuvitusta ruokkivia. Opiskelija saa onnistumisen tunteen tai ainakin ilon siitä, että on saanut aikaan tekstiä. Huonoimmillaan tehtävät eivät toimi eikä tarkoitusta harjoitusten takana avata. Myös osallistujan väsymys voi tehdä kurssikokemuksesta epäonnistuneen: jos tekstiä ei vain irtoa, on helppo tuomita itsensä huonoksi ja mielikuvituksettomaksi kirjoittajaksi.
- Tekstianalyysi. Pahimmillaan peruskoulumaista, tylsää ja puuduttavaa. Parhaimmillaan kiinnostavaa ja hyödyllistä. Yhdistelmänä tekstin analysointi ja opitun soveltaminen harjoituksiin on usein toimiva.
- Ryhmäpalaute. Parhaimmillaan kirjoittajakollegoilta saatu palaute on hyödyllisempää kuin opettajalta saatu. Kirjoittaja voi saada pönkitystä itsetunnolleen tai ainakin parannusehdotuksia tekstiin. Huonoimmillaan palaute jää ihan kiva -tasoiseksi. Monesti syynä on se, etteivät palautteenantajat ole riittävästi perehtyneet teksteihin tai eivät tunne toisiaan kyllin hyvin uskaltaakseen olla rehellisiä. Turun yliopiston luovan kirjoittamisen opetus pohjautuu pitkälti kotona kirjoitettaviin teksteihin ja niiden käsittelyyn ryhmässä. Samankaltaisia tekstipajoja on myös Kriittisessä korkeakoulussa.
- Palaute opettajalta/ohjaajalta. Kriittisessä korkeakoulussa palautetta voi saada kirjailijoilta ja kustannustoimittajilta. Palaute on kenties koulun parasta antia, jos sen osaa hyödyntää. Mutta siinä onkin ongelmakohta – mitä useammalta ohjaajalta palautetta saa, sitä todennäköisemmin palautteet ovat ristiriitaisia ja pelkästään sekoittavat kirjoittajan pään.
Kirjoittamisen opetuksen annit tiivistettynä: tieto, tekniikka ja vertaisryhmän tuki. Kaikista voi olla apua, jos kirjoittajalla riittää paloa hyödyntää niitä. Kannattaako siis maksaa monta sataa kirjoittajakursseista tai - koulusta? Jos tavoitteena on yksinomaan kirjailijaksi tuleminen, tuskinpa. Mikään kurssi ei voi taata sitä. Jos tavoitteena on kehittyä kirjoittajana ja tutustua muihin kirjoittajiin – miksei. On niitä kalliimpiakin harrastuksia.
viesti aiheesta kirjoittamisen opetus
12.12.2008 kello 0:47
Oman kokemukseni perusteella, opetettavana ja opettajana, sanoisin että tärkeintä kursseilla on positiivisen palautteen kierre. Hyvä opettaja näyttää ongelmakohdat hellästi ja antaa raivoisasti positiivista sykettä, innostaa, ehdottaa, jakaa ja motivoi.
Pidän myös tärkeänä sitä, että opettaja selvittää mikä on kirjoittajan tavoite. Siksi nykyään aina kysyn pidemmillä kursseilla henkilökohtaisessa keskustelussa tai kirjeitse, mitä opetettava haluaa, jotta osaan tarjota oikeanlaista ohjausta. Jos kurssitettava vasta tutustuu itseensä kirjoittajana, hän kaipaa monipuolisesti erilaisia virikkeitä, paljon iloa ja vähemmän natinaa. Kustantajalle kirjoittavalle voi natista yksityiskohdista ja piiskata parempaan suoritukseen.
13.12.2008 kello 3:16
Usvazinen kommentti oli mainio. Kirjoittajien osaaminen ja tavoitteet tulisi selvittää ihan alkuun, jotta opetusta voisi räätälöidä kullekin sopivaksi.
Mitä tuohon kriittiseen tulee niin itse olen saanut paljon irti juuri luennoista. Tekstipajat menevät helposti häsläämiseksi, mikäli kaikki läsnäolevat eivät ole paneutuneet asioihin.
Parasta “hoitoa” saa kuitenkin juuri näistä kahdenkeskisistä tekstien ruotimisesta. Kannattaa kokeilla kaikkia tarjokkaita ja keskittyä sitten niihin joiden anti itselle paremmin sopii.
Kriittinen ei todellakaan sovi kaikille. Toisen vuoden loppuun mennessä sieltä on kadonnut puolet aloittaneista. Miettiä sopii missä määrin heillä sitä riittäävää kapasiteettia olisi ollut? Ei kriittinen sen enempää kuin mikään muukaan taho voi tehdä kaikista (osallistujista) kirjailijoita. Uskoisin että lahjakkaimpien osalta kehityksellä on mahdollisuus nopeutua ja kyseisten kirjoittajien itseluottamus noussee muutoinkin piirun pari. Eikä sekään vielä takaa kustannussopimusta.
18.12.2008 kello 19:35
Kurssien vetäjänä on kokemukseni mukaan vaikeata antaa räätälöityä, positiivista palautetta, kun esimerkiksi “pienryhmässä” on 18 opiskelijaa. Omassa opetuksessani pidän keskeisenä ohjenuorana kysymystä siitä, miten tekstiä voisi parantaa. Parannettavaa on aina, vaikka kokemattoman kirjoittajan tunnistaakin siitä, ettei hän yleensä ole kovin halukas editoimaan tekstiään. Tässä mielessä vertaispalaute ja kollektiivinen teksteistä keskusteleminen on korvaamatonta: toisten heikkouksista oppii paremmin kuin omistaan.
Kirjoittajakurssien tärkeintä antia on, kirjoittajakurssilaisen näkökulmastani, kaiken palautteen (paitsi ympäripyöreän!) lisäksi se, että tehtävänannot ja “kuolonrajat” “pakottavat” kirjoittamaan. Usein aiheista ja tavoilla/tyyleillä, joita ei ehkä tulisi itse kokeiltua. Rajallisesta kokemuksestani käsin arvelen, että kirjoittajakursseille hakeudutaan, jotta kirjoittamismyönteiset ihmiset saisivat jotakin kirjoitettua? Kurssin ja kirjoittajan kannalta hedelmällistä on, jos ja kun uskaltaa kokeilla erilaisia ratkaisuja. Silläkin uhalla, että pieleen menee.