6 suunnitteluvinkkiä epäsuunnitelmalliselle kirjoittajalle
Jenni mainitsi aikaisemmin, miten hän on alkanut hyödyntää novellien kirjoittamisessa synopsista ja kohtausluetteloa. Niiden lisäksi on koko joukko muitakin lempeitä, ei-uhkaavia tekniikoita, jotka sopivat myös etukäteissuunnittelua arastelevalle kirjoittajalle. Esittelen tässä kuusi, joita käytän itse enemmän tai vähemmän säännöllisesti.
1. Pidä työpäiväkirjaa. Aakkosdekkareistaan tunnettu Sue Grafton pitää jokaisesta romaanistaan erillistä työpäiväkirjaa, jossa hän etsii ratkaisuja työn ongelmakohtiin, kehittelee ideoita ja kirjoittaa näkyviin kirjoittamista jarruttavia pelkoja ja vaikeuksia. Päiväkirjaa lukemalla saa myös nopeasti muistutettua itseään, missä vaiheessa kirjoitusprosessia on ja mitä on miettinyt edellisellä kerralla.
2. Jätä kesken. Huolehdi kirjoitusvireestäsi lopettamalla päivän työt aina jännittävään kohtaan: kesken kohtauksen, kesken kappaleen, jopa kesken virkkeen. Seuraavalla kerralla pääset helpommin alkuun, kun olet antanut tapahtumien kypsyä mielessäsi. Voit päivän päätteeksi kirjoittaa päähenkilösi pulaan ja antaa alitajuntasi tehtäväksi keksiä yön aikana, miten hän ahdingostaan selviää.
3. Laadi juonitiivistelmä. Kun kohtaat juonellisen umpikujan, lue keskeneräinen tarinasi ja tiivistä sen tapahtumat muutamaan virkkeeseen. Ideoi tämän jälkeen vähintään kolmekymmentä erilaista asiaa, joita tarinassa voisi tapahtua seuraavaksi. Yllättävimmät ja kiinnostavimmat ideat alkavat yleensä tulla siinä kymmenen kohdalla, kun ilmeisimmät on saatu pois alta.
4. Tee listoja. Minulla on sinikantinen vihko työn alla oleville novelleilleni. Kirjoitan uuden sivun ylälaitaan itseni askarruttavan kysymyksen: ”Mitä tässä novellissa voisi tapahtua?”, ”Mitä tämän novellin nimi tarkoittaa?” Sitten laitan ylös niin paljon hyviä vastauksia kuin keksin piittaamatta pätkääkään siitä, miten ne mahdollisesti sopivat yhteen. Oikeilta tuntuvat vastaukset pääsevät vuorostaan uusien listojen lähtökohdiksi, ja kokonaisuus rakentuu näin kierros kierrokselta.
5. Piirustele. Ota valkoinen paperiarkki ja ala raapustaa siihen, mitä mieleesi tulee: päähenkilön muotokuvaa, kaaviota tarinan keskeisistä ihmissuhteista, karttaa tapahtumapaikoista. Ilmaisumuodon vaihtaminen aktivoi ajattelua uudella tavalla, ja hetken hengähdystauko auttaa ottamaan etäisyyttä tekstiin.
6. Kirjoita treenejä. Muiden hyötyjensä lisäksi treenikirjoittaminen on myös hyvin tehokas suunnittelun apuväline. Ota aiheeksesi pulmia aiheuttava juonikysymys, epämääräiseltä tuntuvan miljöön yksityiskohdat tai liian ohuen henkilöhahmosi synkkä salaisuus. Aseta kelloon kymmenen minuuttia, anna kynän laulaa ja.toista tarvittaessa. Käytän treenejä niin tekstin tematiikan tapailuun kuin yksittäisten kohtausten luonnosteluunkin. Kerrassaan mainio tekniikka!
#
Oletko kokeillut jotain näistä tai muuta vastaavaa? Aikaisemmin Tarja mainitsi henkilöiden hahmottelun ja Samuli puhui kolmivaiheisesta prosessistaan. Ehkä löydämme vielä lisää juttuja jakoon.
viesti aiheesta tekstinteko
27.2.2009 kello 8:21
Hmmm… Ehkäpä pidän tietynlaista päiväkirjan, listojen ja treenien välimuotoa. Minulla on “vieraskirjatyyppinen” täysin viivaton kirja, johon sotken kaikenlaista. Ajatuksiani kirjoittamisesta, ideoitani, saamiani kommentteja, kritiikkejä, apuja tai kehuja yms. Minulle on tärkeää, että kynä on kaunis ja luisuu paperilla herkästi;) Juonitiivistelmät eivät ole kuuluneet repertuaariini (jotenkin se on tuntunut vaikealta??), ja piirtämiseen en kykene alkuunkaan. Olen siinä NIIN huono, että en saa hetken päästä raapustuksistani mitään selvää… Tämän vakavahenkisen kirjan lisäksi (jota yleensä pidän kotona), minulla on käsilaukussa sellainen sininen “suttuvihko”. Kun automatkalla tulee jokin idea, tai töissä tai kaupassa tai apteekin jonossa, sinne minä kiireellä kirjoitan ja hahmottelen juttujen aiheita. Yleensä automatkat radio kiinni ovat stimuloivimpia minulle;)) Kuulisin mielelläni lisää teidän muiden tavoista!
28.2.2009 kello 12:24
Nuo kuulostavat hyvin hedelmällisiltä tavoilta. Jo se, että laittaa ajatukset paperille, auttaa paitsi muistamaan ne paremmin ja vapauttamaan mielen käsittelykapasiteettia uusia juttuja varten, myös jäsentämään niitä ja löytämään niiden välille uusia yhteyksiä. Ja siksihän sitä juuri suunnitellaan.
Itse vaihdoin muistikirjan kierrevihkoon, koska muistiinpanot tuntuivat jäävän kovien kansien väliin ilman, että tulin koskaan palanneeksi niihin. Vihkosta arkit voi repäistä ja käsitellä helpommin.
1.3.2009 kello 16:14
Numero kakkonen on minulle oleellista sekä omaa tekstiä tuottaessa että suomentaessa. Koskaan ei pidä päättää työtä luvun loppuun tai vastaavaan taukopaikkaan: aina pitää olla aamulla töihin ryhtyessä jotakin muuta kuin paljas, tyhjä tiedosto. Seuraavasta luvusta/jaksosta kannattaa kirjoittaa ainakin pari virkettä. Ei haittaa vaikka ne olisivat minkälaista kökköä, kunhan on jotakin.
Kerroin tästä menetelmästä graafikko- ja sarjakuvapiirtäjäystävälle, joka kertoi noudattavansa vastaavaa menetelmää. Illalla työhuoneesta lähtiessään hän ottaa esille tyhjän paperin ja suttaa siihen jotakin vaaleansinisellä värikynällä (joka ei näy kopioitaessa). Sutun sisällöllä ei ole väliä, tärkeintä on ettei paperi ole enää tyhjä.
Hyvä etukäteissuunnitelma auttaa myös. Kirjasta - miksei novellistakin - voi tehdä etukäteen valmiiksi luvuittain tai jaksoittain etenevän suunnitelman. Näin on helppo sitten kirjoittamisvaiheessa tietää, mitä henkilöiden pitäisi tehdä seuraavaksi ja minkälaisessa mielentilassa heidän pitäisi olla seuraavan luvun alussa.
Usein luonnostelen etukäteen myös kirjan ensimmäisen virkkeen ohella kirjan viimeisen virkkeen. Loppu on sitten pelkkä täydennystehtävä… 8-)
5.3.2009 kello 9:57
@J. Pekka Mäkelä - Hauska kuulla, että vaiheeseen jättämisellä on käyttöä myös suomentamisessa ja piirtämisessä. Tämän tyyppiselle työlle lienee ominaista se, että hyvään rytmiin pääseminen on ensiarvoisen tärkeää. Se, että jatkaa vielä vähän seuraavan luvun alkua, vastaa lenkkareiden jättämistä näkösälle aamulenkkiä varten.