Eläköön ne pienet erot!
Meitä kirjallisuuden harrastajia on moneen junaan. Jo silkkoja lukutapoja ja -tottumuksia on melkein yhtä paljon kuin on lukijoitakin. Vaikka intohimo kirjoihin olisi yhteinen, saattaa tapa suhtautua niihin vaihdella jyrkästikin.
Seuraavassa listaan neljä asiaa, joiden olen huomannut jakavan lukijoita leireihin. Lue ja arvioi, millainen lukija itse olet.
1. Jätätkö kirjoja kesken vai puurratko viimeiselle sivulle vaikka väkisin?
Joillekin ihmisille kirjojen – tylsienkin – loppuun lukeminen on kunnia-asia. Kesken jätetty kirja jää kaihertamaan mieltä ja tuntuu epäonnistumiselta. Kiukulla loppuun -tyypin lukijat elättelevät toiveita jopa toivottomien kirjojen suhteen. ”Ehkä se paranee loppua kohti”, he tuumivat, ja jatkavat sisukkaasti eteenpäin.
Itse olen jättänyt kirjoja kesken monenlaisista syistä:
- Kirja on vaikuttanut tylsältä eikä ole osoittanut ansioitaan ensimmäisen parinkymmenen sivun aikana.
- Laina-aika on loppunut.
- Olen mieluummin syönyt jäätelöä ja hullutellut.
- Olen kesken kirjaa harhautunut lukemaan Agatha Christien koko tuotannon.
- Olen unohtanut kirjan jääkaappiin. (Kyllä, näin on käynyt.)
- Olen tajunnut, että jos todella aion lukea Karamazovin veljekset, en ehdi lukea koko kuussa mitään muuta, en luultavasti läpäise venäläisen kirjallisuuden kesätenttiäni ja kehitän muuhun vartalooni suhteutettuna naurettavan kokoiset käsivarsilihakset.
2. Luetko kirjoja uudelleen vai tyydytkö yhteen lukukertaan?
Olen monesti kuullut ihmisten sanovan, etteivät he koskaan lue kirjaa kahteen kertaan, koska maailma on täynnä kiinnostavaa kirjallisuutta. Perustelu on hyvä – välillä tuntuu, että kirjoja, joita haluaisi lukea, on suorastaan tuskatuttavan paljon.
Tämä järkeily ei kuitenkaan ole estänyt minua lukemasta tiettyjä kirjoja uudelleen. Ja uudelleen ja uudelleen. Olen lukenut Anna Kareninan kolmasti, Tarun sormusten herrasta helposti viisi kertaa ja Montgomeryn Runotytöt vielä useammin.
Mielestäni kirjojen lukeminen uudelleen on tietyssä mielessä jopa järkevää. Eri lukukerroilla kirjat tuntuvat erilaisilla. Jos herkässä teini-iässä samastui romanttiseen sankarittareen ja seurasi sydän sykkyrällä tämän ja sankarin välistä rakkaustarinaa, voikin myöhemmin kiinnostua enemmän vanhapiikatädin sielunmaisemasta tai värikkäästä miljöökuvauksesta.
3. Luetko useita kirjoja samaan aikaan vai keskitytkö yhteen kerrallaan?
Lukijat eroavat myös siinä suhteessa, kuinka montaa kirjaa nautiskelevat mieluiten kerrallaan. Joillekin yksi on ehdoton maksimi. He haluavat uppoutua kirjaan, lukea sen loppuun ja siirtyä sitten seuraavaan.
Itse kuulun useita kirjoja samaan aikaan lukevien kirjanrohmuajien joukkoon. Kerralla lukemieni kirjojen on kuitenkin oltava keskenään riittävän erilaisia. En koskaan lue samaan aikaan kahta saman kirjailijan teosta tai kahta dekkaria – en halua mennä sekaisin siitä, mitä missäkin kirjassa tapahtuu.
Kirjanrohmuajille on tietysti selvää, että erilaisiin tilanteisiin ja mielialoihin tarvitaan erilaista lukemista. Optimaalinen cocktail voisi olla esimerkiksi seuraavanlainen:
4. Pidätkö kirjasi neitseellisen puhtaina vai raapusteletko huomautuksia marginaaleihin?
Jos itse kosket kirjoihisi vain puhtain käsin, käytät kirjanmerkkiä ja pidät kansipaperit visusti tallessa, sinun on syytä varoa lainaamasta kirjojasi sottaiselle lukijalle.
Hän lukee kirjojasi mutustellen samalla pakastemustikoita, laskee teekuppinsa avoimelle sivulle ja taittaa kulmat koirankorville merkitessään kiinnostavia kohtia. Hän säilyttää kirjoja kasassa lattialla ja käyttää kaiken kukkuraksi kasaa yöpöytänä.
Tämä saa siistin lukijan ahdistumaan. Hän haukkuu sottaista lukijaa barbaariksi eikä enää koskaan lainaa tälle mitään. Sottainen lukija ei ymmärrä, mistä keuhkoamisessa on kyse – tekstihän näkyy vielä ihan hyvin rasvatahrojen läpi.
Kyse on erilaisista suhtautumistavoista. Joillekin sivujen valkoisuus ja siistit kannet tuottavat mielihyvää ja viestivät arvostuksesta kirjaa kohtaan. Meille toisille huomioiden raapustelu marginaaliin – ja jopa ne mustikkatahrat – ovat tapoja tehdä kirjasta oma.
Entä sinä?
Näiden paljastusten jälkeen haluaisin tietää, mihin leiriin sinä kuulut ja millaisiin lukutottumuksiin olet itse törmännyt – kerro siitä kommenteissa!
viesti aiheesta lukeminen
16.2.2009 kello 12:47
Peikot lukevat kirjat nurinpäin ja lopusta alkuun. Sillä tavalla niistä voi paljastua vaikka kätkettyjä viestejä. Vielä tosin ei ole paljastunut, mutta jonain päivänä vielä…
Peikko luulee että kirjoittaja Jennin oma suhtautuminen näkyy väliotsikoinnin läpi. Jokainen otsikko sisältää kaksi vaihtoehtoa, joista ensinmainittu taitaa olla Jennin vaihtoehto :) Se on myös peikon vaihtoehto kaikissa mainituissa tapauksissa. Tosin kolmosotsikon alla esitettyyn aihekimaraan peikko lisää vielä jonkin opettavaisen kirjan.
Peikosta on mukava pitää joitain kirjoja kirjahyllyssä ja käden ulottuvilla. Jonain päivänä se voi sitten kurkistaa niihin ja päästää niissä olevat kertomukset vapaaksi temmeltämään mielikuvituksessaan. Kirjastosta lainattuja kirjoja pitää lukea melkein kaikkia yhtäaikaa, mitenkäs muuten tietäisi mikä niistä ehtii lukeutua loppuun ennen seuraavan lainaajan laina-ajan alkua.
16.2.2009 kello 13:37
Aikaisemmin tahkosin kaikki kirjat vaikka väkisin loppuun, mutta nykyisin jätän kirjan suosiolla kesken, jos mielenkiinto lopahtaa. Maailmassa on paljon hyviä kirjoja, joten miksi haaskaisin aikaani huonoihin ja tylsiin kirjoihin? Da Vinci -koodi oli pakko lukea loppuun asti ylimaallisesta huonoudesta huolimatta, jotta saisin selville miksi se on niin suosittu. Kirjalliset ansiot eivät ainakaan suosiota selitä.
Yleensä luen kirjat vain kerran. Taru sormusten herrasta on yksi poikkeuksista, sen olen lukenut viitisen kertaa. Nuorempana tuli luettua joitakin SciFi-kirjoja useaan kertaan, mutta se johtui vain lähikirjaston tarjonnan vähäisyydestä. :)
Luen yleensä yhtä faktakirjaa ja yhtä fiktiokirjaa samaan aikaan. Joskus jokin kirja jää pitkäksi aikaa pöydälle ja jatkan sen lukemista jopa kuukausien päästä. Siinä välillä olen saattanut lukea useita muita kirjoja. Tällaisia kesken olevia, muttei kesken jääneitä kirjoja löytyi jokin aika sitten sieltä täältä (hyllyiltä, yöpöydältä, sohvapöydältä…), mutta nyt olen saanut lukemiseni kuriin. Aina ei ole helppoa sanoa, onko kirja todella jäänyt kesken vai odottaako se vain sopivaa mielentilaa.
Tahroja ja töhryjä kirjoissa ei voi hyväksyä. En enää päällystä pokkareita kontaktimuovilla heti ostamisen jälkeen, mutta muuten käsittelen niitä varoen. Kirjanmerkkinä voi käyttää mitä tahansa paperinpalaa, mutta kulmia ei taitella kirjanmerkiksi. Eikä marginaaleihin missään nimessä raapustella omia merkintöjä.
16.2.2009 kello 23:24
@Isopeikko - Kiitos kommentista, Peikko! Olet oikeassa otsikoinnin puolueellisuuden suhteen, ensimmäinen vaihtoehto tosiaan on se johon itse kallistun. Paitsi neljännessä kohdassa - olen sottainen lukija (mutta yritän parantaa tapani - nykyään käytän kirjanmerkkejä).
Opettavainen kirja on totta tosiaan hyvä lisä kirjacocktailiin. Näin opiskelijana asiaopuksia tuleekin lueskeltua jo pakosta kaiken aikaa, ja tenttikirjat muodostavat vielä aivan oman sekametelisoppansa. :)
@JussiK - Kiitos kommentista, Jussi! Minustakin tuntuu, että nuorempana luin kirjoja helpommin uudelleen ja saatoin jumittaa keskinkertaisiakin teoksia useampaan kertaan - johtuneeko sitten siitä nuortenhyllyn tarjonnasta vai jostain muusta.
Pokkareiden päällystäminen on kyllä hyvä idea (vaikken itse tietenkään niin tee), joidenkin kannet nuhraantuvat todella helposti.
18.2.2009 kello 9:34
Luen monia tuttuja kirjoja selaillen sitoutumatta missään vaiheessa lukemaan niitä alusta loppuun. Ei kai tällaisia voi laskea? Minulla on “työn alla” ehkä kuudesta kymmeneen sellaista uutta kirjaa, joihin haluan vielä tarttua. Jotkut täytyy epäilemättä aloittaa alusta.
En ole fanaattinen kirjoista huolehtija, mutta kavahdan kulmien taittelua ja klemmarikirjanmerkkejä. En tee muistiinpanoja marginaaleihin, mutta erilliselle paperille kuitenkin.
Taskukirjavinkki: Pokkarin kulmiin voi laittaa pienen palan läpinäkyvää teippiä tai kontaktimuovia, vaikka kansia ei kokonaan päällystäisikään. Teippi estää kulmia taittumasta ruman näköisiksi, mikä on yleisin ongelma. Ulkomaalaisia pokkareita tämäkään ei pelasta, sillä ne tuntuvat menevän lopulta lukukelvottomiksi huolellisessakin käytössä.
18.2.2009 kello 10:42
Oih, ihana uuden, kirjastosta lainatun kuluneen tai divarista ostetun, vuosikausia hyllyssa odottaneen kirjan TUOKSUA!
Uuden kirjatuttavuuden kanssa teen ensin tunnustelun.
Jos alku ei iske en jatka pidemmalle.
Jos alku ei ihan iske mutta jotain siina kuitenkin on, hyppaan muutaman sivun eteen pain ja tunnustelen milta teksti siella vaikuttaa.
Noin yleensa kirja hyppaa mukaan tai sitten ei.
Toisaalta nautin sivujen neitseellisyydesta.
Toisaalta taas reissussa rahjaantynyt paksu kirja herattaa hymyn ja ‘mitahan sinakin olet nahnyt’ -fiiliksen.
Luen yleensa montaa kirjaa yhtaikaa.
Joskus kirjojen lukemiseen tulee pitkiakin taukoja.
Vastakohdaksi monen kirjan lukeminen perakkain.
Luen kaikenlaisia kirjoja riippuen kulloisenkin hetken kiinnostuksesta.
Talla hetkella kirjat polyyntyvat tuolla hyllyssa.
Siella tuijottaa esim. Sinuhe, jonka kimppuun en ole vielakaan paassyt…aah, ehka jonain paivana!
Mukavaa paivaa kaikille!
19.2.2009 kello 15:08
@BLOGitse - “Uuden kirjatuttavuuden kanssa teen ensin tunnustelun.
Jos alku ei iske en jatka pidemmalle.” Viestisi herätti minut huomaamaan hyvin tarkat rutiinini (rituaalini!) kirjan lukemisen aloittamisessa. Katselen ja kääntelen kirjaa, ja luen takakansitekstin ja lievetekstit. Sitten vilkaisen kirjan lopusta sen sivumäärän. Ulkomaisista pokkareista silmäilen sisälehdiltä usein niiden mainosylistykset, mutta jos niitä on paljon, en varmasti lue kaikkia. Jos kirjassa on sisällysluettelo (tietokirjat), tutkin sen huolella. Kirjailijan kiitokset luen poikkeuksetta vasta kirjan lukemisen jälkeen, enkä silloinkaan aina, tai ainakaan kokonaan.
@kaikki: Olen muiden kommentoijien tavoin melko kaikkiruokkainen, ja minullakin on monta kirjaa yhtä aikaa työn alla. Aiemmin kirjat oli minusta, kuten JussiK:stakin, luettava orjallisesti alusta loppuun. Nyt ei tunnu missään jättää kirjaa kesken ja vaihtaa toiseen, jos se ei puhuttele.
Muutaman lempikirjani luen vuosittain uudelleen. (Näihin kuuluvat mm. Keri Hulmen Mauriora ja Gloria Naylorin Mama Day.)
En enää pidä kirjaa kallisarvoisena esineenä, vaikka kohtelenkin niitä siististi, hyvin ja kunnioittavasti. Olen alkanut yhä enemmän viehättyä kirjojen sellaisesta kierrättämisestä, jossa oma kirja annetaan eteenpäin sekä luettavaksi että annettavaksi taas eteenpäin.
Mutta yksi ei ole muuttunut eikä muutu: en voi nukahtaa, ellen lue illalla viimeiseksi kirjaa. Näitä iltalukemiskirjoja kutsun yökirjoiksi (tällä hetkellä yökirjana Khaled Hosseinia, Hannu Väisästä, Stephen Kingin ja Ray Bradburyn kirjoittajaoppaat, Johanna Venhon runoja sekä itseapuopas, jonka nimeä en paljasta. (Kyllä, luen itseapuoppaita! Apua!) Hassua, että vaikka luen enemmän naiskirjallisuutta, tämä tämänhetkinen lukulistani on näin miesvoittoinen…).
13.5.2009 kello 21:32
Itse saatan jättää kirjoja kesken, koska unohdan lukea. Kesken jättäminen kuitenkin riippuu kirjasta ja siitä, miksi luen sitä. Kaverin suosittelemaa kirjaa, lahjakirjaa tai paljon puhuttua kirjaa ei oikein halua jättää kesken, vaikkei oikein sytyttäisi, mutta satunnaista kirjastosta otettua kirjaa ei välttämättä jaksa lukea loppuun.
Se, luenko jotakin uudelleen, riippuu siitä, koenko että se voisi antaa minulle jotain uutta toisella lukukerralla. Jos luen kirjoja uudelleen, annan niiden lojua lukemattomina vuosia ennen kuin tartun niihin uudelleen. Yksityiskohdat unohtuvat, joten kirjan kaikkia käänteitä ei muista ulkoa. On myös hauska muistella mitä tässä kirjassa näki silloin vuosia sitten.
Luen monia kirjoja samaan aikaan. (Juuri tästä syystä kirjoja saattaa jäädä lukemattakin, kun kirja unohtuu kesken.) Kunhan lukee ensin ensimmäistä kirjaa tarpeeksi pitkälle ja pääsee sen sisälle, ei uuden kirjan henkilöt ja tapahtumat sekoitu enää aiemman tarinaan, vaikka kirjat olisivat samanlaiset tai samalta kirjailijalta.
Itse kuulun näihin sottaisiin kirjailijoihin. En kuitenkaan kirjoita kirjoihin mitään - ellei kyseessä ole tietokirja tai koulukirja. Kirjan sivujakaan harvemmin taittelen hiirenkorville, sillä kirjoitan hyvät pätkät suoraan muistiin johonkin, missä se on helpommin löydettävissä. Lisäksi minulla on kyky muistaa, mille sivulle jäin, vaikka lukisin montaa kirjaa samanaikaisesti.
Ystäväni on erittäin tarkka kirjojensa siisteydestä. Kunnioitan hänen toivettaan, joten jos lainaan hänen kirjaansa, kohtelen sitä yhtä hyvin kuin hän sitä kohtelisi. Kerran erehdyin taittamaan hänen kirjansa sivun hiirenkorvalle. Heti taitoksen tehtyäni huomasin tekemäni virheen ja tunsin vatsanpohjassani muljahduksen. Yritin siinä sitten siloitella sitä taitosta, mikä ei tietenkään auttanut. En ole vielä vuosienkaan jälkeen uskaltanut kertoa hänelle vahingostani peläten hänen reaktiotaan.
“Perustelen” sottaisuuttani sillä, että rakastan vanhoja kirjoja, joista näkyy, että ne ovat nähneet elämää ja että niitä on luettu - moneen otteeseen. Ei sivuista tule sellaisia ihanan karkean tuntuisia, ellei niitä kuluta lukemalla, eikä uusi kirja tuoksu yhtä hyvälle kuin vanha. Ja minä haluan, että uusista kirjoistani joskus tulee vanhoja kirjoja.
Sotkut saattavat herättää muistoja. Prässäytyneen hyttysen takana olevan sanan kuikuileminen on yllättävänkin hauskaa, jos muistaa kuinka viime vuonna sai tapettua Sen Ärsyttävän Hyttysen lätkäyttämällä kirjan kiinni. Tai miltä kuulostaa appelsiinin tuoksuinen kirja? Ei hassumpi ajatus (ellei kirja kerro pohjoisesta napajäätiköstä ja kirjan tuoksu ja aihe ole ristiriidassa), onhan sitä hajustettua kirjepaperiakin. Onhan se tosin aina ensin vähän shokeeraavaa jos kaataa appelsiinimehulasillisen kirjan päälle…
Kirjosita kuitenkin pitää pitää huolta, enkä pidä täysin sutatuista kirjoista. Kun kirjan on sotkenut, se pitää myös osata tehdä niin, ettei se häiritse seuraavaa lukijaa. Sen mehun kaatuessa kirjan päälle, kuuluu huolehtia, etteivät sivut kuivu käppyröiksi ja liimaudu yhteen. Hiirenkorvat siellä ja alleviivaukset täällä eivät häiritse, vaan saattavat olla jopa mielenkiintoisia: miksi joku halusi muistaa juuri tämän kohdan? Mutta jos jokaisella sivulla on hiirenkorva tai alleviivaus marginaalimerkintöineen ja huomautuksineen, se alkaa jo häiritä lukemista.
Siksi annan niiden elää, mutten kohtele niitä kaltoin.
Sen ymmärrän, ettei kirjoja kannata jättää auki alassuin pitkäksi aikaa, mutten oikeastaan ole koskaan ymmärtänyt, mitä pahaa siinä on, että kirjat lojuvat pöydällä tai lattialla, jos ne ovat kiinni. Ihan yhtä paljon ne pölyttyvät kirjahyllyssä kuin lattiallakin ja kirjapinot eivät edes kasaudu yleisille kulkureiteille, jossa niitä voisi potkia tai muuten runnella.
15.5.2009 kello 15:07
@Lilith - Kiitos pitkästä ja kiinnostavasta kommentista - poikkea toki toistekin kommentoimaan! On ihan totta, että joskus kirjoja vain unohtaa lukea, kun niitä on kesken monta samanaikaisesti - aina kesken jättäminen ei siis ole varsinainen valinta.
Minustakin kiinnostavaa kirjojen uudelleenlukemisessa on se, että siten pääsee palaamaan omaan aiempaan lukukokemukseensa ja voi vertailla sitä, miltä kirja tuntuu nyt siihen, mitä niistä ajatteli aiemmin. Samalla ne hyttusenliiskat ja mehuläikät palauttavat mieleen itse lukutilanteen, kuten mainitsitkin. :)