Juha Rautio on runoilija, joka esittelee tässä viestissä erään keskeisimmistä käyttämistään kirjoitusmetodeista, nk. maalarin metodin.

Kuva: wizan

A) Otetaan maalit, levitetään melko nopeasti ja suunnittelematta kankaalle, niin että pinta on täynnä, valkeat alueet peitetty.

B) Katsotaan kauempaa. Mitä se yrittää oikein minulle kertoa?

C) Koska paksut kerrokset kuivuvat kauan, on tässä vaiheessa mahdollista siirrellä maalia, liikutella sitä, maalata ja muokata varsinaisesti lisäämättä väriä. Märkää maalia voi toki kuivata ja pyyhkiä rievuilla ja räteillä, ne sopivat myös maalaamiseen.

D) Koska vaiheessa A tuli maalattua kaikki valkea peittoon, niin mikäli maaliseoksesta unohtui valkoinen, tässä vaiheessa on syytä lisätä valööriä valkealla maalilla. Kontrasti on tärkeää. Myös mustaa voi lisätä, mutta parhaaseen tulokseen päästään sekoittamalla se muista puhtaista väreistä. Tuubimusta on usein tylsä ja yksiulotteinen.

E) Nyt teoksessa pitäisi olla jo jotain kasassa. Pohja ainakin. Tämän jälkeen voidaan odottaa alempien kerrosten kuivamista, tai toistaa vaihetta C. Tässä vaiheessa usein alan maalata päälle uusia kerroksia, joko alempia kuullottaen tai ihan vain tylysti päälle.

F) Kun on suoritettu riittävästi päällekkäismaalauksia ja kerroksia, voidaan siirtyä yksityiskohtiin. Tässä on syytä vaihtaa pienempi sivellin, lisätä valoa ja harkita käden vapinan määrän tarpeellisuutta (Sattumalla on tässäkin vaiheessa vielä käyttöä).

Detaljeita ei ole välttämättä järkevää alkaa työstää ennen kuin alemmat kerrokset ovat valmiita, ts. pohja on fiilispohjaisesti kunnossa. Joskus tästäkin vaiheesta saattaa joutua palaamaan takaisinpäin, jos työ sitä vaatii – erityisesti mikäli on unohtanut välivaiheissa katsella työtä etäältä ja erilaisissa valoissa, päivänvaloa unohtamatta.

G) Yksityiskohtien jälkeen työn annetaan vielä kerran kuivua ennen kuin sille annetaan viimeinen silaus. Riittävä kuivumisaika on yleensä viikon verran. Mikäli siveltimenvedot ovat oikeita, katseen kestäviä eikä teos tunnu kaipaavan enää yhtään kosketusta, vedetään alle signeeraus ja koko maalauksen päälle tasainen kerros vernissaa antamaan kiiltoa.

Kun vernissa on kuivunut, teos voidaan asettaa esille, yleisön ihailtavaksi.

Kuva: monkeysox

Avain on automaattikirjoituksessa

Vaiheessa A käytän usein surrealistien lanseeraamaa automaattikirjoitusta. Tunnetaan myös nimellä psyykkinen automatismi. Ideana siinä on kirjoittaa mahdollisimman nopeasti pysähtymättä ja sensuroimatta, välittämättä lopputuloksesta.

Surrealistien keskeisin teoreetikko ja johtohahmo André Breton uskoi että kirjoitettaessa tarpeeksi nopeasti pystytään ohittamaan järjen kontrolli ajatuksista ja paljastamaan ajatuksen todellinen kulku sekä avaamaan alitajunnan kahleet.

Näin voi Bretonin mukaan päästä lähemmäksi absoluuttista itsetuntemusta, ja siten vapautua yhteiskunnan, kasvatuksen ja ympäristön kahleista, murtaa padot mielestä.

Tekstiroiskeita asiakirjakanvaasilla

Itse en usko, että automaattikirjoitus sinänsä tuottaa juurikaan valmista runoutta, kuten eivät surrealistitkaan uskoneet, mutta esittelemääni vaiheeseen A se sopii mainiosti.

Usein minulle valkoisena kankaana toimii kirjoitusohjelman A4-kokoinen sivu, jonka roiskin täyteen tekstiä automaattikirjoituksella. Tästä määrästä riittää yleensä materiaalia ainakin yhteen runoon.

Välimerkkejä eikä säejakoja kannata tässä vaiheessa ajatella ollenkaan. Tärkeintä on nopeus ja pyrkimys kohti vapaata assosiaatiota. Alitajunta toimii palettina.