Jotkut ihmiset ovat ihanan suunnitelmallisia. He laativat listoja, aikatauluja ja toimintasuunnitelmia muistikirjoihinsa ja liimaavat värikoodattuja post it -lappuja jääkaapin oveen.

Kuva: seany

Me kaikki emme valitettavasti – ja onneksi – kuitenkaan kuulu näihin ihmisiin. Vaikka olisit tyyppiä, joka kammoaa kalentereita ja vastustaa kauppalistoja ihan vaan periaatteesta, on suunnittelusta joissain asioissa oikeasti hyötyä. Kuten kirjoittamisessa.

Aloitteleva kirjoittaja syöksyy usein tekstin kimppuun saatuaan Ihan Loistavan Idean tai keksittyään Mahtavan Lauseen. Hän ei tiedä, mitä tapahtuu, kun lause tai idea on saatu paperille, ja etenee päähänpälkähdysten varassa. Joskus se toimiikin. Ainakin menetelmä tuottaa raakatekstiä, jota muokata.

Päämäärätön kirjoittaminen saattaa kuitenkin johtaa siihen, että muokattavaa kertyy aika paljon. Tekemisen tohinassa tulee toisinaan valinneeksi ratkaisuja, jotka eivät kanna, ja ajaneeksi itsensä umpikujaan. Toisinaan sellaista sattuu kokeneellekin kirjoittajalle. Kun teksti ei toimi, on keksittävä uusia ratkaisuja.

Älä hakkaa päätäsi seinään

Erään oman novellini alussa päähenkilö on piiloutunut puumajaan. Tekstin kirjoittaminen oli hauskaa ja vaivattoman tuntuista – kerrankin lauseita pompahteli paperille kuin itsestään. Jo hyvän tovin kirjoitettuani huomasin kuitenkin olevani pulassa. Viidennellä sivulla oltiin edelleen puumajassa, eikä mitään ollut varsinaisesti tapahtunut. Tajusin tämän asettavan lukijan kärsivällisyyden jokseenkin kohtuuttomalle koetukselle.

Puumajaprobleema pakotti minut pysähtymään ja tarkastelemaan novelliani kokonaisuutena. Näin olisi tietysti kannattanut tehdä jo ennen kirjoittamisen aloittamista – usein ratkaisuja tekstin ongelmiin on mahdollista miettiä jo ennen kuin on ajanut itsensä ylös puuhun tai muuhun pälkähään.

Hyvin karkea ja yksinkertainenkin suunnitelma auttaa huomaamaan tekstin ongelmakohtia ja keksimään niihin ratkaisuja ennen suurten tekstimassojen tuottamista. Laadin tiiviin synopsiksen ja kohtausluettelon, joissa yritin määritellä itselleni, mitä tarinassa oikeastaan tapahtuu. Vaikka olin ideoinut tekstiä mielessäni jo pitkään, selkiytti asioiden kirjaaminen paperille omaa ajattelua kummasti.

Kuva: ToNToN CoPT

Kuka, mitä, häh

Kun synopsiksessa määrittelee itselleen omin sanoin, mistä tekstissä on kyse ja mitä tarinassa yleisesti ottaen tapahtuu, voi kohtausluettelossa puolestaan pohtia, miten ja missä järjestyksessä tapahtumat on parasta esittää.

Kuka on näkökulmahenkilö? Ketkä ovat paikalla? Mitä henkilöt tekevät? Mistä he puhuvat? Kai he herran tähden tekevät jotain muutakin kuin puhuvat? Ja niin edelleen.

Kohtausluettelo on lista, joka pilkkoo tekstin käsiteltäviin palasiin ja auttaa miettimään käytännön ratkaisuja: ”Jaahas, nyt meidän pitäisi päästä pois puumajasta. Minne henkilöt sieltä lähtevät, ja miksi? Tarvitaanko postinkantajaa tässä kohtauksessa? Aiheuttaako demoninen leikkuupuimuri ongelmia?” Luonnehdin parilla sanalla, mistä kohtaus alkaa, mihin sen on tarkoitus päättyä, ja mitä välissä ehkä tapahtuu. Tämä antaa riittävästi suuntaa, kun alan tuottaa tekstiä.

Tarkkaakaan suunnitelmaa ei tarvitse noudattaa orjallisesti: se saa elää kirjoittamisen mukana, kun tekstin tuottaminen paljastaa lisää ongelmia tai hyviä ratkaisuja sellaisiin. Suunnittelun on kuitenkin aina tarkoitus helpottaa kirjoittamista, ei rajoittaa sitä.