Kuva: catatronic

Muistatko sen puhelinyhtiön mainoksen, jossa pitkän autoletkan kärkenä köröttelevä mies ilmoitti aina ajavansa vain ykkösvaihteella? ”Olishan tuossa noita vaihteita… mutta ei niitä tule käytettyä.”

Kuski, joka ei ymmärrä vaihteiden vaihtamisen merkitystä, ei osaa asiaansa. Samaa voidaan sanoa kirjoittajasta, joka ei löydä vaihteita omasta kerronnastaan. Tarinaa ei yleensä kannata kertoa yhdellä ja samalla tempolla – se on kuin koettaisi ylittää jyrkkää mäkeä ykkösellä.

Tämän viestin luettuasi olet parempi kirjoittaja kuin tuo mies, mutta ajotaitojen paranemisesta en lupaa mitään.

Mikä ihmeen tempo ja miksi siitä pitäisi välittää

Kerronnan tempo tarkoittaa sitä, kuinka paljon kertomuksen aikaa kuluu tietyn tekstikatkelman aikana. Oikein kiivastempoinen teksti harppoo päiviä ja viikkoja muutamassa virkkeessä, hyvin hidastempoinen taas viipyilee lyhyen hetken kuvauksessa monta sivua.

Kun kirjoittaja haluaa säädellä sitä, kuinka nopeasti hänen kertomuksensa tuntuu etenevän, hän vaihtelee tempoa. Hän korostaa tärkeitä tapahtumia hidastamalla sitä ja vastaavasti sivuuttaa vähäpätöiset asiat nopeasti. Kun tempo vaihtelee, lukija ei pitkästy vaan pysyy sopivasti varpaillaan.

Tempoltaan liian yhdenmukainen kertomuksen lukeminen tuntuu samalta kuin katselisi elokuvaa, jossa jokainen otos on täsmälleen yhtä pitkä. Se käy nopeasti puuduttavaksi, ja oleellisia kohtia on vaikea erottaa epäoleellisista.

Kerronnan neljä perusvaihdetta

Vaikka käytännössä tempon vaihtelulla ei ole selväpiirteisiä rajoja, selkeyden vuoksi sellaisista kuitenkin puhutaan. Yksikään tempon laji ole lähtökohtaisesi toista parempi – kuten autoilussa, kertomisessa tärkeintä on vaihteiden käyttö tarkoituksenmukaisesti yhdessä.

Kuva: charmar

Selonteko

Selonteoksi kutsutaan sellaista kerrontaa, jossa tapahtumat esitetään tiiviisti, vain pääpiirteet tai keskeiset yksityiskohdat mainiten. Selonteko on taloudellinen tapa kuvata asioita, ja se oli ymmärrettävästi suosituimmillaan Dickensin ja muiden viktoriaanisen ajan romaanikirjailijoiden mammuttiteoksissa.

Nykylukija voi pitää yksinomaan selonteosta koostuvaa kertomusta etäisenä, mutta se on edelleen tärkeä tapa kuvata tapahtumia. Se nivoo yhteen tempoltaan kiivaampia jaksoja, luonnehtii asioita ja tekee yhteenvetoja. Vahvat ja persoonalliset kertojaäänet pääsevät oikeuksiinsa kertomuksessa, jossa käytetään paljon selontekoa.

Kohtaus

Kohtaukseen saavutaan silloin, kun kerronta hidastuu näyttämään henkilöiden välisen puheen repliikki kerrallaan ja toiminnan yksittäisinä aistihavaintoina. Tällöin lukija mieltää kerronnan etenevän tarinan tapahtumien kanssa samaa tahtia, ja tapahtumat ikään kuin kelautuvat auki hänen sisäisten silmiensä edessä.

Kohtausta voi pitää nykykirjallisuuden perusyksikkönä. Se antaa mahdollisuuden lypsää kuvattavista tilanteista kaikki mahdollinen dramatiikka ja viedä lukija tapahtumien keskelle. Klassinen draama tulee toimeen pelkillä kohtauksilla, mutta prosaistin ei tarvitse olla ehdoton. Jos kohtauksen sisältö ei anna dramatiikkaan aihetta, ehkä toinen vaihde toimisi paremmin?

Kuvaileva tauko

Kerronta voidaan hidastaa myös aivan pysähdyksiin asti. Kuvaileva tauko on kyseessä, kun huomio kiinnitetään tapahtumien edistämisen sijaan kokonaan esimerkiksi ympäristön, henkilöhahmon ajatusten tai filosofisten totuuksien luonnehdintaan.

Runsaat ja pitkät kuvailut kysyvät kertojanlahjoja, mutta tällaisen tauon ei tarvitse koskaan olla tylsä. Kuvauksissa voi paljastaa kiinnostavia ja yllättäviä asioita siinä missä vauhdikkaassakin kerronnassa. Niihin voi rakentaa jännitteitä ja yllättäviä käänteitä, ja niillä voi poimia lähikuvaan kertomuksen ydinasioita. Eikä tapahtumien kuljetusta tarvitse tietenkään pysäyttää joka kerta, kun haluaa kuvata jotakin.

Ellipsi

Kun kerronta nopeutetaan äärimmilleen, saadaan aikaan ellipsi eli poisjättö. Se on kohta, jossa pätkä kertomuksen aikaa ”kelataan yli” mainitsematta siitä mitään.

Kirjallisuudessa se, mitä lukijalle ei kerrota, on usein yhtä tärkeää kuin se, mitä kerrotaan. Pois kannattaa jättää paitsi tylsä aines, myös sellaiset kiinnostavat tapahtumat, jotka ovat tehokkaampia epäsuorasti esitettynä. Vaikenemalla voidaan luoda tekstiin salaperäisyyttä, mutta jos esilukija valittaa, ettei ymmärrä tarinaasi, ehkä olet jättänyt pois jotain oleellista?

Kuva: pr9000

Kokeiltavaksi

Eri kerronnan tempojen tarkoituksenmukainen käyttö on kirjoittamisen perustaitoja. Tuntuma tempoon kehittyy yleensä vaistonvaraisesti, mutta myös tempon vaihteluiden tietoinen lukeminen on hyödyllistä harjoitusta

1. Lue jotakin lempikirjailijasi teosta. Huomaatko, miten hän säätelee kertomuksensa tempoa? Pystytkö erottamaan, millä vaihteella hän milloinkin ajelee? Jos rohkenet, merkitse sivun marginaaliin, missä siirtymät tapahtuvat (lyijynkynällä, kiitos).

2. Lue nyt hyvin toisenlaista teosta. Jos kulutat mieluiten chick litiä, perehdy nyt teknotrilleriin. Jos pidät niukkaliikkeisestä lyhytproosasta, tartu laveaan fantasiajärkäleeseen. Huomaatko eroja suosikkiisi verrattuna? Onko jokin vaihde käytössä useammin, jääkö toisen rooli vähäisemmäksi?

3. Käy läpi jokin vanha tekstisi ja arvioi, miten käytät siinä tempoa. Paranisiko tekstisi, jos päättäisitkin summata tietyn kohtauksen selonteoksi? Huomaatko tiivistäneeksi liiaksi jotain? Pitäisikö keskeisen kohtauksen tapahtumia avata vielä lisää?

Tämä viesti on aika pitkä, mutta jos kaipaat lisätietoa, kysy ihmeessä. Olen joutunut opiskelemaan näitä juttuja asioikseni, ja mielelläni jaan eteenpäin, mitä vain aiheesta tiedän.