Hyvästit päiväkirjablogeille
Monet päiväkirjamuotoiset, kirjoittajansa arkea kronikoivat blogit ovat minusta tuskastuttavaa luettavaa. Vaikka olisin kiinnostunut blogin kirjoittajan ajatuksista tai hänen käsittelemistään aiheista, tietyt päiväkirjamaisuuteen kiinteästi liittyvät piirteet karkottavat minut nopeasti pois.
Uuvuttavat angstivuodatukset, jäsentelemättömät ajatuskulut ja ulkopuoliselle käsittämättömät anekdootit ovat kyllä tyypillisiä ja arvokkaita piirteitä päiväkirjassa, jossa keskeistä on yksityinen tunneilmaisu ja omien muistojen tallentaminen. Harva kuitenkaan sanoisi, että nämä samat piirteet ovat ansioita lukemisen arvoisessa blogissa.
Tätä ei pidä käsittää väärin: olen täydellisen vakuuttunut, että myös henkilökohtainen blogi voi olla ulkopuolisen lukijan näkökulmasta kiinnostava, merkittävä ja ajatuksia herättävä. Kummastelen kuitenkin, miksi juuri päiväkirja on alkujaan valikoitunut tosimaailman esikuvaksi henkilökohtaiselle blogille. Parempiakin vaihtoehtoja nimittäin löytyisi.
Mielessäni on erityisesti eräs tietty tekstilaji. Kyseessä on tuhansia vuosia vanha kommunikaatiomuoto, joka mahdollistaa henkilökohtaiset pohdinnat siinä missä päiväkirjakin, mutta tekee niiden lukemisesta paljon mielekkäämpää.
Kirjoita kirjettä, älä päiväkirjaa
Muistatko vielä henkilökohtaiset kirjeet? Nuo kirjoitetut viestit, joita ammoisina aikoina laadittiin käsin kauniille paperille ja lähetettiin tärkeille ihmisille, kun haluttiin jakaa toisen kanssa jotain tärkeää.
Vaikka harva näkee enää kirjeen kirjoittamisen vaivaa, kaikki arvostavat niitä. Kaukana asuvan ystävän kirje lämmittää mieltä monta päivää. Ensimmäiset rakkauskirjeet talletetaan visusti kenkälaatikkoon. Isoisän sota-ajan kirjeitä lukiessa tuntuu, kuin joku puhuisi vuosien takaa.
Kirjeiden kirjoittamisella ja lukemisella on pitkä ja hieno perinne, jonka on syytä kokea uusi nousu henkilökohtaisissa blogeissa!
Miksi kirje on hyvä esikuva blogiviestille
Kirje kirjoitetaan lukijalle. Kirje on aina viesti ihmiseltä toiselle. Sen tehtävä on välittää lähettäjänsä tunnot ja ajatukset niin, että vastaanottaja voi ymmärtää ne. Kirjeitä – ja blogiviestejä – voi kirjoittaa ystävilleen tai syntymättömille lapsenlapsilleen, tietyille todellisille ihmisille tai kuvitteelliselle Lukijalle, kaltaiselleen. Tämän toisen ihmisen ajatteleminen auttaa kirjoittajaa selvittämään itselleenkin, mitä hän oikeastaan haluaa sanoa.
Kirje on harkittu teko. Kirjettä ei sutaista kasaan ja lykätä postiin, vaan se kirjoitetaan rauhassa ja ajatuksella. Bloggaajan ei tarvitse vaihtaa näppäimistöä mustekynään, mutta viestien luonnostelu ja muokkaaminen ennen niiden lähettämistä antaa ajatuksille aikaa kypsyä ja selkeytyä.
Kirje kutsuu vastaamaan. Jokainen kirje on mahdollisuus avata keskustelu, ja vastauksen odottaminen on oleellinen osa kirjeiden kirjoittamisen viehätystä. Bloggaajalla on tällaiseen vuorovaikutukseen kaksi voimakasta työkalua: toisten viesteihin linkittäminen ja oman blogin kommentit.
Kirjeellä on väliä. Päiväkirjalla voi olla suuri merkitys kirjoittajalleen – mutta yleensä vain hänelle. Kirjeellä on merkitystä sekä kirjoittajalle että lukijalle. Juuri tätä on nähdäkseni myös bloggaaminen parhaimmillaan: mahdollisuus puhua itselleen tärkeistä asioista ja samalla lisätä jotain arvokasta toisten elämään.
Mikä todella muuttuu?
Meidän ei tarvitse lisätä viestin alkuun puhuttelua, käyttää hajustettua paperia tai muutenkaan matkia muotoseikkoja. Alamme vain kiinnittää enemmän huomiota siihen, kenelle olemme kirjoittamassa ja mitä oikeastaan haluamme hänelle sanoa.
Kirjoitamme rohkeasti ja vilpittömästi, mutta koska ulkopuolinen lukija ei näe ajatuksiimme, haluamme olla myös niin selkeitä ja havainnollisia kuin mahdollista. Haluamme nähdä vähän vaivaa sen eteen, että meitä todella kuunnellaan ja ymmärretään.
Kokeiltavaksi: Kirjoita 200-300 -sanainen kirje blogisi lukijalle. Et välttämättä tunne häntä vielä, mutta esittäydy itse. Kerro, mistä haluat hänelle blogissasi puhua ja miksi sen jakaminen on sinusta tärkeää. Julkaise tämä kirje blogissasi. Saat siitä itsellesi käytännöllisen tietosivun.
viesti aiheesta bloggaaminen
16.3.2009 kello 23:16
Kalle kirjoittaa asiaa.
Tuli oikein mietittyä aihetta.
Heräsi sellaisia mietteitä, että ennenwanhaan kaiken maailman itsestäänhöpöttäjillä ei ollut niin suurta potentiaalista yleisöä kuin nykyään.(Jos eivät olleet kuninkaallisia.) Huonot kirjeet kiusasivat vain vastaanottajaa. Yleisönosastoillekaan ne eivät usein päässeet. Päiväkirjoja julkaistiin jos niissä oli skandaalia tai muuta kiinnostavaa - usein postuumisti tai vasten asianomaisen toiveita.
Nykyään on niin pirun helppoa tunkea nettiin pyörimään ties mitä puolivillaista idols-tasoista höpinää. Ihan sama, onko sanottavaa; todella monet kuvittelevat että heidän nyt vain kuuluu olla esillä, koska he ovat siis niinku tiättekste hyviä tyyppejä.
Luultavasti egoistisen puhe- ja kirjoitusripulin potijat eivät kyseenalaista tekemisiensä tarkoitusta. Puhumattakaan siitä, että heidän muka pitäisi jotenkin kehittää itseään tai ajatella lukijoitaan.
Hyviä blogeja löytyy taatusti tulevaisuudessakin, mutta huonoista ei päästä mihinkään.
17.3.2009 kello 15:11
Kiitos kommentista, Samuli. Kuten sanottu, kyse ei ole niinkään aihevalinnasta vaan tavasta, jolla aihetta käsitellään. Maailman viidenkymmenen suosituimman blogin joukossa oleva Dooce on hyvä esimerkki siitä, miten arkkityyppisessä haircut-blogilla voi tavoittaa lukijansa, jos tietää mitä tekee.
Doocen matkiminen on kyllä vaikea tie kiinnostavuuteen. Kirjeenomaisesti kirjoittaminen vaatii paljon vähemmän.
18.3.2009 kello 13:42
Mielenkiintoista…jain miettimaan tata “kyse ei ole niinkään aihevalinnasta vaan tavasta, jolla aihetta käsitellään”.
Muistan kirjoittaneeni aiemmin tanne ‘kommentoimattomuudesta’.
Joskus tormaa sellaisiin blogikirjoituksiin ettei niita vaan voi kommentoida.
Kirjoittaja on liikaa aiheensa sisalla. Jos sanoisin jotain, han voisi loukkaantua. Tai kommentin jattaminen ei vaan tunnu luonnolliselta. Blogi on liian kaukana lahestyttavaksi.
En sitten sano edes terveisia.
Joskus uuden blogin loytaessa kokee elamyksen, ‘tanne haluan uudelleen’.
Mietin sellaisen sanottavan, etta kirjoittaja muistaisi minut kun tulen uudelleen.
Pikku hiljaa verkosto kasvaa.
Tuo verkosto yhdistaa ihmisia ympari maailman.
Tarjolla blogibaarissa on mita erilaisimpia elamankokemuksia kuvina ja sanoina.
Shotteja, pitkia, coctaileja ja kurakaljaa…
Kayn paljon ammatti- seka harrastajavalokuvaajien blogeissa.
Niitakin on moneen menoon niin kuin kuvaajiakin.
Itse pidan sellaisista missa ei seliteta liikaa vaan kuvat puhuu puolestaan.
Toisaalta.
Joku saattaa olla esim. kantaa ottava, kuten tama: http://www.neilcreek.com, jossa Neil heittaa hienosti flickr’n hyvasta ja pahasta.
Ja liikuttavia kuvia metsapalon jalkeen…
Siis aihe ja tapa milla sita kasitellaan.
Kylla.
Olen samaa mielta.
Paljon on oppimista! :-)
Aurinkoa paivaan Cairosta!
18.3.2009 kello 17:18
Kiitos vain, auringolle on kyllä käyttöä täällä loskan ja liukkauden keskellä. Kyllä se tännekin vielä saapuu, on aina lopulta saapunut.
Olen miettinyt myös jonkin verran sitä, miksi joihinkin viesteihin on helpompi kommentoida kuin toisiin… ja vastaavasti, miksi osa omista viesteistä kerää enemmän kommentteja kuin muut.
Välillä kokee, että ei ole kommentoijana mitään annettavaa tietylle viestille. Se saattaa olla oikein hyvä mutta käsittelyssään niin valmis ja kattava, ettei se kaipaa mitään lisättävää. Tai sitten viesti ei tarjoa muuten osallistumiselle luontevaa koukkua.
Mietin sellaisen sanottavan, etta kirjoittaja muistaisi minut kun tulen uudelleen.
Todella rautainen neuvo kelle tahansa, niin kommentoijalle kuin miksei bloggaajallekin. Täällä sinut ainakin muistetaan.
19.3.2009 kello 0:22
Tästä herää mieleeni kaksi kysymystä blogin kirjoittajalle:
a) mikä on bloggaamisesi tavoite
b) ketkä ovat kohderyhmääsi
Jos näihin pystyy vastaamaan, niin olen melko varma, että huolehtii myös kirjoitusten laadusta. Ehdotus kirjeestä oli toki aivan loistava, jonka saatan joskusjokupäiväjopa toteuttaakin.
19.3.2009 kello 10:24
@Ilkka Kauppinen - Kiitos kommentista! Kohderyhmien miettiminen on helpompaa markkinointialan miehelle kuin perusbloggaajalle, mutta aivan totta, samasta asiasta on pohjimmiltaan kysymys: mietitään, mitä halutaan sanoa ja kenelle.
Samalla bloggaajalla voi olla esimerkiksi kaksi blogia, joista toisessa hän kirjoittaa neulomisharrastuksestaan toisille harrastajille, kun toinen on puolestaan salasanan taakse suojattu, vain kutsutuille ystäville suunnattu fiilisten ja kuulumisten jakamissopukka.
Koska näitä blogeja kirjoitetaan eri syistä, niitä luultavasti kirjoitetaan myös eri tavalla. Luultavasti ne tavoittavat lukijansa parhaiten juuri erillisinä blogeina.
Kirjoitetaanhan kirjekin sen mukaan, kuka sitä lukee.
20.3.2009 kello 20:20
Wow. Tämä oli todella hyvä oivallus ja ehkäpä tulen kirjoittamaan sen kirjeenkin.
21.3.2009 kello 12:02
@minttis - Hei, hienoa kuulla! Uskon, että ihan tuollaisen perinteisen kirjeen kirjoittaminen auttaa saamaan paremman otteen siitä, miten kirjemäinen bloggaaminen eroaa päiväkirjamaisesta bloggaamisesta. Ja tietosivusta nyt hyötyy jokainen blogi.
21.3.2009 kello 15:39
Kirjoitin kirjeen. En vain ole ollenkaan varma tuliko siitä sellainen kuin oli tarkoitus. Vielä enemmän epäilen, etten päässyt johtopäätökseen, johon olisi pitänyt tulla. Joudun kai vain myöntämään bloggaavani itselleni.
26.3.2009 kello 11:13
Kohderyhmän hahmottaminen auttaa blogin pitäjää valitsemaan ilmaisutapansa. Asiapitoiseen blogiin kirjoitetaan ihan eri tyylillä kuin harrastusblogiin tai niihin blogeihin, joissa kerrotaan kirjoittajan elämästä ja kiinnostuksen kohteista.
Joku tykkää yhdestä, toinen jostakin muusta. Lukijatkin valikoituvat näihin blogeihin kiinnostuksen kohteen mukaan.
Totta sekin on, että joissakin päiväkirjatyyppisissä blogeissa tekisi hyvää ottaa löysät pois. Mielestäni kuitenkin sosiaaliseen mediaan sopii kaikenlainen ilmaisutapa.
Seuraan monenlaisia blogeja, koska kiinnostukseni on laaja. Asiapitoisten blogien vastapainoksi tykkään lukea harrastus- ja päiväkirjatyyppisiä blogeja.
Pidän pelkästään positiivisena ilmiönä, että sosiaalisessa mediassa kirjoittamiseen ei vaadita erinomaista ilmaisutaitoa.
Kirjoittamistakin oppii ainoastaan kirjoittamalla, ja tästä jotkut bloggaajat ovat kirjoittaneetkin. Bloggaamisessa ei pidä myöskään unohtaa vuorovaikutuksen merkitystä. Moni pitää blogipäiväkirjaa, koska on kyllästynyt kirjoittamaan vain itselleen ilman minkäänlaista vastakaikua. Tästäkin olen lukenut kommentteja. Kiitolliset bloggaajat mainitsevat, miten hyvä on, kun he saavat lukijapalautteessa uusia näkökulmia elämäänsä. Puhunkin mielelläni vertaistuen tärkeydestä.
(On muuten kiinnostavaa sekin, että varsinkin sanomalehdistö on suhtautunut bloggaamiseen enimmäkseen kielteisesti ja on pyrkinyt arvioimaan blogeja journalistisin kriteerein. Tätäkin pidän varsin erikoisena ilmiönä ja olenkin pohtinut, mitä tämä kertoo journalisteista itsestään.)
26.3.2009 kello 12:21
@Virve - Kiinnostavaa pohdintaa! Mainitsit monta sellaista asiaa, joista on syytä keskustella ja kirjoittaa jatkossakin.
Pidän pelkästään positiivisena ilmiönä, että sosiaalisessa mediassa kirjoittamiseen ei vaadita erinomaista ilmaisutaitoa.
Tämä on muuten hurjan tärkeä aihe. Kun netti mahdollistaa entistä laajemman osallistumisen, täytyy kiinnittää erityistä huomiota siihen, että mahdollisimman moni pääsee myös osallistumaan. Mutta koska tämä osallistuminen tapahtuu edelleen pääasiassa tekstien kautta, luku- ja kirjoitustaidon merkitys kasvaa.
Vaikka osallistumisen kynnys on madaltunut, kuten sanot, edelleen se, joka kykenee ilmaisemaan itseään tarkoituksenmukaisesti, tehokkaasti ja vaikuttavasti, on etulyontiasemassa muihin nähden. Kirjakielisyys ei ole välttämättä sosiaalisen median piirissä erityinen hyve, mutta esimerkiksi lukijan tarpeiden ymmärtäminen, tekstin muokkaamisen taidot, kiinnostavuus ja persoonallisuus ovat tärkeitä asioita melkeinpä kenelle tahansa netissä kirjoittavalle.
Tässä ei ole sinänsä mitään uutta. Antiikin Ateenassa opetettiin ilmaisutaitoa juuri siksi, että se oli avain osallistumiseen ja vaikuttamiseen. On vain oikeudenmukaista, että mahdollisimman moni oppii ilmaisemaan itseään myös kirjallisesti, niin netissä kuin muuallakin.
27.10.2009 kello 22:37
Tartuin tuumasta toimeen ja väkersin blogini lukijoille kirjeen. Ilman tämän lukemista en olisi todennäköistä edes ajatelleeksi sitä. Vaikka siitä tuli kyllä enemmän esittely.
10.8.2009 kello 19:37
[...] Tässä linkki. Katsokaa itse, kunhan palaatte takaisin. Minulla on vielä sananen [...]