9 inspiroivaa linkkiä kirjoittajalle ja bloggaajalle

30.4.2009, kirjoittanut Kalle

Kevätjuhlan kunniaksi päätin ottaa vaarin omasta neuvostani ja tuoda tietoonne muutamia kiinnostavia blogeja. Lukekaa nämä, kun palaatte vappuriennoistanne.

Viisi tuoretta blogiviestiä, joista saa virtaa kirjoittamiseen

Viime aikoina olen ollut varsin kiireinen ja saatanpa potea ainakin kirjoittamisen suhteen jonkinlaista kevätväsymystä. Onneksi seuraan kuitenkin useita kirjoittamisaiheisia blogeja, joista löytyy säännönmukaisesti kaikenlaista virikettä ja innostuksen aihetta. Viime päivinä olen fiilistellyt ainakin seuraavia.

Oman huoneen perjantaipakotteet. Esiteltyään kolmekymmentä itselleen tärkeä kirjaa Päivi Haanpää on ottanut tavakseen julkaista joka perjantai uuden kirjoitusharjoitteen. Niiden avulla voi synnyttää tekstinalkuja esimerkiksi erilliseen vihkoon myöhempää käyttöä varten. Taloudellinen tapa pitää yllä kirjoitusvirettä!

Questioning Your Characters. Write Anything -blogin äskettäinen viesti ehdottaa omituisten kysymysten kysymistä henkilöhahmoiltaan. “Mitä roskiksessasi on tällä viikolla ja miksi?” saattaisi tuottaa kokonaisen novellisarjan kuvitteellisista ihmisistä ja heidän jännittävistä jätteistään.

Kirjailija kirjoittaa kirjan kirjoittamisen kirotuista karikoista. Kirjailija Pasi Jääskeläisellä on ollut aina taito kuvailla omaa työskentelyään havainnollisesti ja oivaltavasti. Hän on aina kiiinnostavimmillaan blogatessaan kirjoittamisesta.

Do You Have A Magic Ring?. Men With Pens -blogi ehdottaa nimikkokorun ottamista osaksi kirjoittamisrituaalia. Muistelenkin, että kirjailija Justina Robson on kertonut käyttävänsä kirjoittaessaan tiaraa. Minulla on vain vanha kärpässienikuvioinen teemuki, mutta kieltämättä sormuskin varmaan tekisi tehtävänsä. Tai erityinen kirjoittajahuivi…

Kevyttä ja kirkasta. Tästä Rooiboksen kirjoittamasta viestistä tulin hyvälle tuulelle ja aloin kaivata kahvilakirjoittamista oikein tosissaan. Kalenterissani on sille jo merkintä – ehkä pian sinunkin kalenterissasi.

Neljä parasta bloggaamisen opasta suomeksi

Blogien kirjoittamisesta on annettu englanniksi tolkuttoman paljon hyviä (ja huonoja) ohjeita, suomeksi huomattavasti vähemmän. Siksi nämä kattavat esitykset ovat melkeinpä pakkoluettavaa.

Blogikirjoittajan tyyliopas (Kielijelppi) on selkeä ja havainnollinen ohjeistus blogikirjoittamisen keskeisin käytäntöihin ja vaatimuksiin. Tämä kannattaa linkata myös niille sukulaisille, jotka ihmettelevät, mikä se sinun nettiinkirjoittamisjuttusi oikein onkaan.

Blogiin kirjoittamisen muoto-opas. (Nettibisnes.info) Arttu Raittila antaa seikkaperäiset ohjeet siitä, miten parantaa blogin luettavuutta etenkin pitkien viestien kohdalla.

Kirjoitusopas bloggaajille. Petteri Nummisen yritysbloggaamista varten antamat vinkit hyödyttävät ketä tahansa blogin pitäjää, joka haluaa ilmaisussaan olla mahdollisimman selkeä. Orjallisesti Nummisen ankaria tiiviysvaatimuksia ei voi joka blogiin soveltaa, mutta filosofia niiden takana on noudattamisen arvoinen.

Blogiopas (Oikeita totuuksia) on Eero Homilan kahdeksanosainen, nasevasti kirjoitettu yleisesitys bloggaamisen keskeisistä kysymyksistä. Se on suositeltavinta lukea ennen blogin perustamista mutta toimii hyvänä tarkistuslistana myös kokeneemmille bloggaajille.

Lisää oma linkkivinkkisi kommentteihin!

viesti aiheesta bloggaaminen

3 kommenttia

  1. Tarja S

    Hauskaa Vappua!

    Jaa, niin. Taisin joskus luvata, että bloggaan. Huhtikuussa. Muistaakseni en maininnut vuotta? Toivottavasti en. :)

    Kiitos, Kalle, hyvistä linkeistä ja vinkeistä.

  2. Kalle

    @Tarja S - Kiitos itsellesi, että luit ja kommentoit!

  3. Päivi

    Kiitos linkkivinkeistä!
    Jostain syystä tänään tuo kirjoittamiskoruajatus innosti kovasti… Koru, huivi, pikkukivi, rintamerkki - mitä vain sellaista, jonka voisi valjastaa kirjoittamistarkoitukseen. Tiedän ihmisen, joka toisinaan kirjoittaa kruunu päässään, mutta jos ideana on kuljettaa amulettia mukanaan, kruunu ei ehkä toimi kohdallani. Vaikka toisaalta - olisi hauskaa olla ihminen, jolla on aina kruunu käsveskassaan. :)

Kommentoi!

Mistä on kysymys?

Kirjoittajatreffit on terävä asiablogi kirjoittamisesta, kirjallisuudesta ja kirjoittajaelämästä.

Tietoa, neuvoja, kokemuksia, virikkeitä ja punnittuja ajatuksia kahdesti viikossa. Pysy menossa mukana tilaamalla viestit rss-syötteenä.

Kommentteja tervehditään ilolla, ja posti kulkee osoitteeseen toimitus (ät) kirjoittajatreffit.net.