Kirjoita side silmillä
Jenni listasi syitä kirjoittajan viivyttelyyn ja kodin puhtauden yllättävään paranemiseen. Samalla hän lupasi vinkkejä viivyttelijän kukistamiseen. Tämä on varaslähtö keinoihin, joilla voi huijata itsensä kirjoittamaan.
Itsensä huiputtaminen kirjoittamaan tuntuu omituisen tarpeelliselta vaikka se on juuri sitä, mitä haluaa tehdä. Siis petkutus, ei kirjoittaminen.
Kirjailijoiden elämäkerrat ja haastattelut ovat pullollaan taikauskoa ja pakkomielteitä. John Cheever kirjoitti varhaiset kertomuksensa alushoususillaan. Thomas Wolfe nojaili kirjoittaessaan jääkaappiin. Flannery O’Connor sijoitti kirjoituskoneensa vaatekaapin nurjalle puolelle jottei saisi visuaalisia mielikuvia. Ja legenda kertoo, että J. K. Rowling kirjoitti Harry Potterinsa kahviloissa.
Yhdysvaltalainen kirjailija Kent Haruf on sitä mieltä, että nähdäkseen tarinansa selkeästi on oltava sokea. Sokeutuakseen on vedettävä myssy silmilleen. Kirjoittaminen sinänsä, fiktiivisten maailmojen luominen, on Harufista niin omituista puuhaa, että ilmankos kirjailijatkin ovat kirjoittaessaan hieman omituisia. Muussa tapauksessa he voisivat yhtä hyvin ryhtyä hammaslääkäreiksi, tuomareiksi tai salaojien kaivajiksi.
Ritualisoituja rutiineja
Dan Crowe on kuvannut hauskasti ja kiinnostavasti kirjailijoiden työtiloja jäljittäessään kirjailijoille ominaisia siirtymäobjekteja. Kysymys on siitä, millainen ympäristö inspiroi kirjoittamista. Tai: millaiset rituaalit ja rutiinit kirjoittaminen vaatii tai tarvitsee.
Kent Harufin työhuone on kellarissa. Hän ympäröi itsensä joukolla esineitä, jotka hän kuvittelee oleellisiksi kirjoittaakseen: Hereford-härän kallo, linnunpesä, nuolenpää ja muuta sekalaista, henkilökohtaisempaa esineistöä kuten tyttären piirustuksia.
Esineet sinänsä eivät ole tärkeitä; Haruf tuskin kiinnittää niihin mitään huomiota. Ympäristö on tärkeä, mutta sitä tärkeämpiä ovat kirjoittamisen rutiinit ja rituaalit: vanha käytöstä poistettu, aikoinaan lehtimiesten käyttämä keltainen paperi, ja Royal-kirjoituskone. Ne ovat tärkeitä, koska ne asettavat kirjoittamiselle sekä edellytykset että rajat.
Taikauskoa ja pakkomielteitä
Haruf kirjoittaa ensimmäiset versionsa aina Royalillaan keltaisille papereille. Sokeana.
Hän ottaa silmälasit päästään, vetää kudotun myssyn silmilleen ja antaa mennä. Konkreettinen pimeys tekee tietä symboliselle, auttaa Harufia kuvittelemaan kohtaukset mahdollisimman tarkoin.
Valittu sokeus on keino välttää tekstin liiallista älyllistämistä tai sen muokkaamista. Lisäksi se synnyttää vähintään illuusion tekstin spontaaniudesta. Tämän spontaaniuden Haruf pyrkii säilyttämään alkaessaan muokata tekstiään.
Kutsun tekniikkaa Harufin ”sokeainkirjoitukseksi”, vaikka täsmällisempi termi olisi varmaan ”sokean kirjoitus”. Se vaatii melko hyvän 10-sormijärjestelmän. Vain kerran Harufin sormet olivat asettuneet kirjoituskoneen näppäimistölle väärin. Lopputulos oli lukukelvotonta. Haruf on myös harjaantunut tietämään, minkä verran tekstiä keltaiselle paperille mahtuu pienimmällä mahdollisella rivivälillä.
Sokeainkirjoitustekniikka on toteutettavissa tietokoneella siten, että panee tekstinsä värin tekstinkäsittelyohjelmassaan valkoiseksi. Valkoinen valkoisella ei näy. Värin tekstiin voi palauttaa myöhemmin, eikä työkalu aseta vaatimuksia kirjoittajan näppäimistönäppäryydelle.
Harufin sokeainkirjoitusta voi pitää treenikirjoittamisen variaationa. Itselleni treenikirjoittaminen on yksi keskeisiä kirjoittamisen aloittajia. Tärkein kirjoittamisen esineeni on ajastimena toimiva munakello. Sijaistoiminnoilta en välty minäkään, mutta molemmat auttavat välttelemään viivyttelyä.
Mikä auttaa sinua?
viesti aiheesta tavat & työskentely
30.4.2009 kello 22:54
Itsensä huijaaminen on haasteellista - ja hauskaakin. Ainakin toisinaan.
Viittasinkin jo aiemmin siihen, että huijaan itseni usein alkuun aloittamalla (muka) lyhyen tekstin kirjoittamista. Siitä ote joskus, toivottavasti, lipsahtaa pidemmän tarinan työstämiseen.
Mitään talismaaneja eikä muita välttämättömiä tarvikkeita kirjoittamiseeni ei liity, paitsi pukeutuminen.
Mikään ei saa ahdistaa (kaulus, vyötärö, rinnusta ;)). Yleensä päällä on jotain melkein käytöstä poistettua, kulahtanutta ja virttynyttä, sekä väljää, vaatetta. Ja villasukat ovat ihan must.
Sokeana kirjoittamista voisi hyvinkin kokeilla. Olen vaan niin laiska, että typojen korjaaminen jälkikäteen voisi olla työläännnyttävää puuhaa.
2.5.2009 kello 10:33
@Tarja S - Treenikirjoittaminen toimii minulla samanlaisena lyhyellä tekstipätkällä aloittamiseen, joka voi sitten alkaa laajentua ja elää omaa elämäänsä. Hyvä huomio, tuo vaatteiden väljyys. Mukavuus on minustakin kirjoittaessa tärkeää. Pakko vielä kysyä tarkentava kysymys (puutalossa asuvana villasukkavilukissana): villasukat aina, siis kesälläkin?
2.5.2009 kello 12:37
Kyllä! Saatan kirjoittaa kesähelteellä pihalla tai laiturilla, uikkareissa, villasukat tukevasti jaloissa! :D
Hyvältä tuntuu, ja juttu luistaa.
2.5.2009 kello 12:39
Itse huijaan itseni kirjoittamisen alkuun tekemällä ensin kaiken muun häiritsevän pois. Ts hoitamalla kaikki akuutit kotitalousaskareet. Tällöin kirjoittaminen on ikään kuin palkinto itselleni.
Toisinaan deadline on sopiva huijauskeino. Toiset käyttävät siitä termiä “pakko”.
Kirjoittaessani täytyy hiljaisuutta olla: ei musiikkia, kännykkä äänettömälle, ei muita ihmisiä ympärillä. Minulla täytyy olla tilaa ajatella. Ja sitten etsin sen yhden lauseen, josta aloitan. Toisinaan se on viimeinen, toisinaan keskeltä. Ja sitten vain kirjoitan. Tekstiä tulee melko helposti. Mutta sen työstäminen on tylsää!
Villasukkia käytän läpi vuoden. Kun jalat ovat lämpimät, on ajatuksilla tilaa liikkua. Ei saa myöskään olla liian kuuma, eikä vatsa täynnä voi kirjoittaa. Teetä pitää olla riittävästi haudutettuna.
Mieluiten kirjoitan illalla. Päiväkirjan pitäminen on yksi hyvä tapa huijata itsensä kirjoittamaan säännöllisesti. Se auttaa myös jäsentämään ajatuksiaan ja toisinaan poikii hyviä ideoita tekstille, kiinnostavia juonikuvioita, hyviä reploja. Ehkä jonain päivänä saan kirjoittamisestani vielä systemaattisempaa. Nyt se toimii ajankuluna ja harrastuspohjalta. Ja toisinaan tekosyynä välttää suurempia kotitalousaskareita, kuten viikkosiivousta tai tiskausta.
3.5.2009 kello 9:42
@Tarja S - Hmm, mielenkiintoista. Täytyypä kokeilla.
@TdW - Sain juuri itseni kiinni “kotitalousaskareista”, sähköpostin hoitamisesta ennen kirjoittamista. Usein minulla on pakkomielle myös tiskata ennen aloittamista. Olen samaa mieltä deadlineista - ne ovat tehokas pakko. Niitä on kasautunut niskaan useita…
Kaikkein mieluiten kirjoitan aamulla. Usein siihen ei ole mahdollisuutta. En jaksa nousta arkiaamuina riittävän ajoissa, jotta ennättäisin kirjoittaa vaikkapa tunnin ennen töihin lähtöä.
Kirjoittamisella aloittaminen tuntuisi jotenkin suotavalta ja suositeltavalta. Vaarana on tietysti se, että kaikki muu jää tekemättä ja koti alkaa pikku hiljaa muistuttaa katastrofialuetta. Tästäkin on ihan tuorettakin kokemusta. Hyvä kuulla, että olet löytänyt oman parhaan ja tuotteliaimman kirjoitushetkesi (ja -keinosi).
3.5.2009 kello 12:47
Pakkomielteet ovat kiehtovia, niin kauan kun niitä ei ole itsellä. Tai kun on, eivät häiritse kirjoittamista. Pakkomielteistä saa kiehtovia kertomuksia, kunhan niihin jaksaa paneutua. Monologiin ne sopivat loistavasti.
Mitä tulee kodin yhtenäisyydestä katastrofialueeseen, niin se lienee enemmänkin prioriteettikysymys? Elämässä on aina tehtävä valintoja. Ja kun kirjoittaminen tökkii, on hyvä antaa luonnonvoimien valtaamalle alueelle ensiapua, jolloin voi samalla ajatella kirjoittamaansa. Tehokasta ja toimii. Olen kokeillut erinäisiä kertoja. Tarvittaessa voi laajentaa tekemisensä myös ulos, fyysiseen työhön. Kuten klapien tekemiseen…