Kirjoittajakin voi kertoa kuvilla

9.4.2009, kirjoittanut Kalle

”Näytä, älä kerro” on suomenkielinen versio englanninkielisestä hokemasta ”Show, don’t tell”. Kuten Anne ennätti huomauttamaan kommenteissa, se kulkee myös toisena käännöksenä, joka tekee minunkin mielestäni paremmin oikeutta neuvon ydinajatukselle: ”Näytä, älä selitä”.

Siinä missä ”kertomisen” voi ajatella pitävän sisällään paljon hyödyllisiä ja arvokkaita tekniikoita, selittelyt vievät lähes aina tehoja tekstiltä. Henkilöstä on vaikeaa tehdä inhottavaa yksinomaan toteamalla, että hän on tosi, tosi inhottava. Miksi me luottaisimme kirjoittajan sanaan? Vaadimme todisteita!

Kuvallinen todistusaineisto palvelee monia päämääriä

Minulla on tapana kirjoittaa luurankomaisia ensimmäisiä vedoksia, joista rikastavat yksityiskohdat ja aistivoimaiset havainnot vielä puuttuvat. Toisin sanoen tekstini ei ole aluksi kovin kuvallista.

Kuvallisuus ei ole kuitenkaan ole mitään sellaista, mitä voisi tunkea myöhemmin erikseen mukaan. Kysymys on pikemminkin siitä, että muistaa ylipäätään kertoa tarinansa niin, että se vetoaa aisteihin ja kuvittelukykyyn. Tällaisella kerronnalla on selittelyä enemmän todistusvoimaa ja vaikuttavuutta.

Esimerkiksi Ulkona satoi kovaa ei lauseena sytytä. Satamisen voi ankkuroida tarinan maailmaan tehokkaammin sanomalla esimerkiksi Sade repi puista lehtiä ja katkoi kehäkukkien varsia tai Raskaat pisarat rummuttivat hyppypatjaa takakaarteen kohdalla.

Sopivissa kohdissa voi myös pysähtyä tarkastelemaan maailmaa kokonaisen kappaleen ajaksi:

Sade repi puista lehtiä ja katkoi kehäkukkien varsia. Talon sivustaa valuva vesi oli uurtanut pihanurmeen ruskean vanan ja kerääntynyt lammikoksi pihan matalimpaan kohtaan, karviaisten juurelle. Autotallin rännit paukkuivat. Jostain nurmikon alta nousi maan multainen tuoksu.

Kuvaus on myös rytmityskysymys. Mitä yksityiskohtaisempi kuva on, sitä enemmän kerronta yleensä hidastuu sen kohdalla. Tämä voi olla hyvä asia, sillä suvantokohtiakin tarvitaan. Älä kuitenkaan kirjoita pitkiä kuvailevia jaksoja vain siksi, että niitä on kiva kirjoittaa. Kirjoita mieluummin kuvallisesti siitä, miten joku tekee jotain juonen kannalta tärkeää.

Yhdistele havaintoja ja tulkintoja

Kuvallisuus ei liity vain näkemiseen! Proosakirjoittajalla on käytössään paitsi kaikki aistit myös mahdollisuus esittää lukijalle erilaisia tietoja, ajatuksia ja mielleyhtymiä. Tämä on huima paletti erilaisia sävyjä yhdisteltäväksi.

Raskaat pisarat rummuttivat hyppypatjaa takakaarteen kohdalla. Juho nojasi viereisen pukusuojan seinään, missä räystäs suojasi sateelta. Hän katseli yksinäistä toimitsijaa, joka seisoi toinen jalka tartanilla, piti kiinni kertakäyttösadetakkinsa hupusta ja roikotti lippuja veltosti vasemmassa kädessään. Viimeiset kaksi hyppääjä kävelivät pois kentältä päät kumarassa mutta ilman turhaa kiirettä. Etummaisen vettynyt numerolappu repsotti yhden hakaneulan varassa kuin putoamistaan odottava lehti. Tämä oli surkea tapa lopettaa onneton kesäkausi. Kaksikaksikymmentä oli jäänyt ylittämättä – ja ehkä jäisikin.

Hyvälle kuvalle on ominaista, että se samaan aikaan vie tapahtumia eteenpäin, luonnehtii henkilöitä tai tapahtumaympäristöä ja syventää vielä tematiikkaakin. Ei kannata kuitenkaan yrittää ahtaa yhteen kuvaan liikaa informaatiota. Luota lukijan kykyyn antaa asioille myös muita merkityksiä kuin se kirjaimellisin. Kuten selittelyssä, myös kuvallisuudessa voi mennä liian pitkälle.

Kokeile itse

Tee kuten Sandra Scofield ehdottaa mainiossa pienessä kirjassaan The Scene Book: laajenna yksittäinen toteava lause kappaleeksi, joka esittää saman informaation kuvallisen todistusaineiston kautta, turvautumatta selittelyyn. Valitse lause työn alla olevasta tekstistäsi tai alta:

  • Ulkona satoi kovaa.
  • Jaana oli innostava ja asiantunteva kemian opettaja.
  • Kissa käyttäytyi ärsyttävästi.
  • Krokotiilin hampaissa on melkoinen puruvoima.
  • Keittiö oli kipeästi siivoamisen tarpeessa.
  • Marko rakasti vaimoaan.
  • Marko oli luullut, että hän rakasti vaimoaan.

Voit myös terävöittää jo olemassa olevia kuvauksiasi tekemällä tämän harjoituksen toisin päin: lue kuvaileva kappale työn alla olevasta tekstistäsi ja koeta summata sen keskeinen ajatus, todistusaineiston pohjalta tehtävä johtopäätös, yhteen yksinkertaiseen lauseeseen. Varmista sitten, että kuvauksesi välittää tämän vaikutelman kirkkaasti ja loogisessa järjestyksessä.

viesti aiheesta tekstinteko

4 kommenttia

  1. Peregrina

    Taisin pudota kärryiltä. Minullakin teksti syntyy aluksi kaikkea muuta kuin kuvallisena. Sanot, että kuvallisuutta ei voi myöhemmin tunkea erikseen mukaan. Näin minä juuri taidan tehdä, lihotan tekstiä ja lisään kuvallisuutta luurangon ympärille.

    Vai tarkoitatko, että “luurankotekstin” lauseiden tai kappaleiden väliin ei pitäisi lisätä irrallisia kuvallisesti kirjoitettuja pätkiä, vaan kuvallistaa niitä olemassaolevia, pelkistettyjä lauseita?

    Saikohan tuosta kysymyksestäni mitään selvää?

  2. Kalle

    Taidan olla itse epäselvä. Hyvä, että kysyt.

    Tarkoitan, että kirjoittajan ei kannata ajatella kuvallisuutta muusta kerronnasta erillisenä, päälle liimattavana lisäkkeenä. Kuvallisuus ei ole tekstin koristelua vaan (hyvän) kerronnan ja kielen ominaisuus.

    Mainitsen tämän, koska olen lukenut englanninkielisellä kirjoittajafoorumilla jonkun kysyvän, että mihin kohtiin romaania sitä kuvausta oikein kannattaa laittaa, kun sivumäärä ei ole vielä tarpeeksi suuri…

    Kirjoittaessa voi ilman muuta ensin kirjoittaa luonnosmaisesti ja sitten lisätä lihaa luiden ympärille, täsmentää ja rikastaa kieltä. Siitä tuossa Scofieldiltä pöllityssä harjoituksessakin on oikeastaan kyse. Minun ensiluonnokseni vilisevät tuollaisia latteita lausahduksia, jotka täytyy myöhemmin kirjoittaa auki kuviksi.

  3. Tarja S

    Nyt kun luin Kallen tekstin uudelleen, tajusin, että itselläni taitaa olla päinvastoin tuon kuvallisuuden kanssa.

    Ensimmäiset versiot usein tuppaavat rönsyilemään ja ryöpsähtelemään tavalla jos toisellakin. Toisella kierroksella karsin epäolennaisimmat, tyhmimmät, joukkoon sopimattomimmat ja muuten tekstin jäntevyyttä haittaavat nitkahdukset pois. Tai ainakin yritän. Yleensä tarvitsen tähän ulkopuolista apua, ainakin vähän.

  4. Kalle

    @Tarja S - Se, tuleeko ensimmäisiä versioia myöhemmin karsittua vai lihotettua, lienee jonkinlainen kirjoittajan temperamenttikysymys. Varmaa on, ettei kumpikaan suunta ole toista huonompi. Lopputulos ratkaisee – ja ulkopuolinen lukija auttaa.

Kommentoi!

Mistä on kysymys?

Kirjoittajatreffit on terävä asiablogi kirjoittamisesta, kirjallisuudesta ja kirjoittajaelämästä.

Tietoa, neuvoja, kokemuksia, virikkeitä ja punnittuja ajatuksia kerran viikossa. Pysy menossa mukana tilaamalla viestit rss-syötteenä.

Kommentteja tervehditään ilolla, ja posti kulkee osoitteeseen toimitus (ät) kirjoittajatreffit.net.