Miksi kirjoittaja viivyttelee?
Minun pitäisi kirjoittaa blogiviestiä.
Minun on pitänyt kirjoittaa sitä jo melko kauan, mutta olen saanut näytölle vasta kaksi riviä. Kirjoittamisen sijaan olen kyllä siivonnut vaatekomeroni, suunnitellut tulevan kesän festarireissuja, leiponut neljää sorttia muffinsseja, ommellut villatakkiini puuttuvat napit ja kytännyt facebookissa satunnaisia ala-asteaikaisia luokkakavereita.
Kärsin viivyttelystä, joka on Wikipedia-määritelmän mukaan ”välitöntä toimintaa vaativan tekemisen lykkäämistä”. Tekeminen voi olla mitä tahansa novellin kirjoittamisesta ulkovaraston siivoamiseen. Useimmiten se on jotakin vaikeaa, työlästä tai pelottavaa.
En ole ongelmani kanssa yksin – tunnen tuskin ketään, joka ei silloin tällöin jumiutuisi tilaan, jossa tekemisen aloittamista hieman lykkää (ja lykkää ja lykkää). Myös kirjoittajat osaavat luovina ihmisinä keksiä varsin mielikuvituksellisia keinoja, joilla vältellä tekstin työstämistä.
Kuusi koneellista pyykkiä ja tosi siisti sukkalaatikko
Konstit ovat viivyttelijällä monet. Useimmat turvautuvat sijaistekemiseen ja perustelevat itselleen, että oikeastaan juuri nyt on paljon tärkeämpää tiskata kuin kirjoittaa runoja. Deadlinet paukkuvat, mutta koti kiiltää.
Sijaistekemisen lisäksi suosittuja viivyttelykeinoja ovat muka- ja epätekeminen. Mukatekemistä on usein esimerkiksi vanhojen tekstien hienosäätö, jolloin kirjoittaja viettää tuntikausia pyöritellen muutamaa pilkkua edes takaisin. Epätekemistä taas on internet pullollaan – Facebookin ”Mikä hedelmä olet?” ja ”Oletko oikeasti nainen vai mies?” -testit ovat vain jäävuoren huippu.
Itseinhoa ja ahdistusta
Jos viivyttely johtaisi vain kodin odottamattomaan siisteystason nousuun ja miinaharavan uuteen piste-ennätykseen, ei siitä olisi juuri haittaa. Oikeasti siitä seuraa kuitenkin monenlaista ikävää.
Viivyttelyn ilmeisin haitta on, että asiat lykkääntyvät, kasaantuvat ja jäävät tekemättä. Tämä aiheuttaa stressiä, ahdistusta ja tyytymättömyyttä. Jotkin tekstit on pakko tehdä valmiiksi ennemmin tai myöhemmin tai viimeisenä yönä kofeiinitärinöissä ja tulitikut silmissä. Toisten tekstien tekemistä taas ei motivoi pakko vaan vilpitön halu: minä oikeasti haluaisin kirjoittaa novellini loppuun.
Hullua on, ettei viivyttelyä voi liittyä yhtälailla molempiin tapauksiin. Asioihin ryhtymistä jahkailee, vaikka tietäisi jopa nauttivansa niiden tekemisestä. Mistä tällainen voi johtua?
Kirjoittaja kriisissä
Olen keksinyt viivyttelylle ainakin kolme selitystä. Ne menevät keskenään ristiin ja perustuvat siihen ajatukseen, että kirjoittaminen on monesti paitsi palkitsevaa, myös pelottavaa.
Kirjoittaja voi kärsiä kohtuuttomista vaatimuksista. Jos tuntuu, että paperille pitäisi virrata kerralla valmista, nerokasta proosaa, mutta todellisuudessa saa aikaan vain haparoivia lauseita, voi sisäinen kriitikko nostaa rumaa päätään. Väärä perfektionismi ja epäonnistumisen kokemukset saavat arastelemaan töihin ryhtymistä. Riman asettaminen liian korkealla voi johtaa vakoisen paperin kammoon ja kirjoittamislukkoihin.
Toisinaan koko oma kirjoittajuus saattaa kriisiytyä. Mitä järkeä tällaisessakaan puuhastelussa on? Ei se mihinkään johda! Minusta ei koskaan tule mitään! Kun negatiiviset ajatukset valtaavat mielen, on helpottavaa paeta muiden töiden pariin. Nehän eivät tekemällä lopu.
Kolmantena tekijänä vaikuttaa suunnan puuttuminen. Solmukohtia-blogin Celia ruoti taannoin omaa kamppailuaan päämäärättömyyden kanssa. Hän oivalsi hyvin, että toisin kuin usein ajatellaan, juuri kirjoittajan kaltaiset luovat tyypit hyötyvät paljon rutiineista, rakenteista ja suunnitelmallisuudesta. Kun tietää, mitä, miten, koska ja miksi haluaa kirjoittaa, pystyy tekstinteon aloittamaan luottavaisin mielin.
Älä jää noidankehään
Satunnainen hitailu ja jumitus lienee inhimillistä, niin harmillista kuin se onkin. Viivyttelystä saattaa kuitenkin muodostua myös ikävä noidankehä: kun mitään ei saa tehtyä, on tekemistä yhä enemmän, ja olo kasvavan työmäärän edessä yhtä voimattomampi.
Kirjoittamisen ongelmat eivät ratkea viivyttelemällä, eikä tekstejä lopulta saa valmiiksi kuin kirjoittamalla.
Seuraavassa viestissäni pohdin, miten viivyttely-mörön saa nitistettyä heti alkuunsa. Sitä ennen kommenteissa kuullaan mielellään tilitystä, vuodatusta ja hyviä sijaistekemisvinkkejä!
viesti aiheesta tavat & työskentely
16.4.2009 kello 11:03
Sanopa muuta! Oon tässä koko kevään miettiny, että pitäiskö se oppari tehdä… pitäishän se, sitä on jo paljon mietittykin, mutta toistaiseksi ainoa konkreettinen aikaansaannos on sähköpostin kirjoittaminen opintosihteerille ja kysyminen että mitä sitä pitäisi ensin alkuun tehdä..
Mieleen alkaa pikku hiljaa hiipiä ajatus, että mitä jos sen tekisi kuitenkin syksyllä. Nyt on jo huhtikuun puoliväli ja mulla piti olla koko pirun pitkä kevät aikaa sitä tehdä!
16.4.2009 kello 11:11
Hah! Olen päätynyt teidän blogiinne. :)
Mutta joo, tämä jumitus ja sijaistoimintojen runsaus sekä niistä pois pääseminen ilmaantuvat elämääni sykleinä. Syklien pituutta en ole mitannut koskaan, mutta arvelen niiden mittayksikön olevan pikemminkin viikoissa kuin päivissä ja vaihtuvan melko säännöllisesti. Joskus vain herään aamulla ja tiedän, että tänään on ihan turha yrittää väkisin. Kerään hetken voimia ja ajatuksia kasaan ja kohta olenkin intoa täynnä.
Huilaaminenkaan silloin tällöin ei ole pahasta, kun puhutaan kirjoittamisesta eikä deadlinet tunge päälle. Kurinalaisuus saa kuitenkin päiviin rytmiä ja tekemiselle ryhtiä. Minulle ei sovi minuuttiaikataulu, saan siitä vain stressiä. Pitää olla vähän väljemmät puitteet.
Jokaisen kuitenkin pitää löytää oma rytminsä.
16.4.2009 kello 17:37
Oh hoh! Tunnistin itsestäni tällä hetkellä kaikki kolme (teko)syytä viivyttelylle. Itse tiedostan asian ja hoidan sitä osittain kellon kanssa. Annan itselleni luvan viivytellä vaikkapa puoli tuntia siitä, kun kirjoittamisen olisi pitänyt alkaa. Sitten otan itseäni niskasta kiinni ja totean, että nyt tää loppui - nyt sanoja näytölle.
16.4.2009 kello 19:30
Claes Anderssonin Luovassa mielessä on kerrottu melko tyhjentävästi tästä ongelmasta.
Yksi teoria oli meni muistaakseni niin, että terve ihminen pelkää hulluksi tulemista ja koska luova kirjoittaminen muistuttaa hyvin läheisesti hulluutta, niin tällaiseen hulluuteen vapaaehtoisesti meneminen on erityisen pelottavaa ja siksi sinne menemistä vältellään kaikin mahdollisin tekosyin.
16.4.2009 kello 21:40
Yksi syy on myös laiskuus. Kirjoittaminen voi olla hyvinkin raskasta, joten on paljon helpompaa surffata netissä tai kiillottaa vessaa hammasharjalla. Mistä tuli mieleeni seuraava: clean house is a sign of wasted life.
16.4.2009 kello 21:41
ps. Mitä tulee Facebook-testeihin, minä olen parsakaali, Aragorn ja Kippari-Kalle… ;)
17.4.2009 kello 10:48
Kannattaa laittaa Kirjoittajatreffit suosikkeihin, ainakin täällä vieraileminen edistää kirjoittamista toisella tavalla kuin se fb:n vihannestesti ;-) Minulla on suosikeissa kansio, johon kerään työn alla olevaan tekstiin liittyvää taustamatskua, viivyttelen sen parissa ja tunnen, että saan jotain järkevää aikaan. Mukatekemistä.
17.4.2009 kello 14:15
Kiitos kommenteista!
@Sanna - Opinnäytteet ovat aika otollisia viivyttelytöitä. Oliko se nyt Wikipediasta mistä luin, että jonkin tutkimksen mukaan 52 % opiskelijoista tarvitsisi apua opintoihin liittyvään viivyttelyyn…
@Celia - Jep, tänne päädyit. :) Tekstiisi oli helppo samastua. Sopivan aikataulun löytäminen on aika vaikeaa - tuntuu, että jokin sen aina sekoittaa. Joskus kyllä huiliminenkin on tosiaan ihan paikallaan, kunhan ei lipsahda loputtomaksi laiskotteluksi.
@minttis - Kello on ihan hyvä apu, jos säätämiään aikarajoja pystyy oikeasti noudattamaan. Tuollainen sallittu viivyttely voi olla ihan toimivaa.
@Karpalo - Psykiatrina Andersson ymmärtää hyvin ihmismielen liikkeitä. Minun pitäisi lukea Luova mieli uudelleen. Muistaakseni pidin sitä mielenkiintoisena.
@Rooibos - Joo, joskus on kyllä kyse myös ihan puhtaasti laiskuudesta… Itse en harrasta facebook-testejä, mutta minulla on kyllä siellä Pablo-niminen lemmikkiapina. :)
@Peregrina - No, mukatekeminen on aina parempi kuin epätekeminen… Taustamateriaalin keräily voi tosiaan olla myös yksi viivyttelyn muoto, mutta voisi kai sitä aikaansa hullumminkin käyttää.
12.5.2009 kello 22:53
Onpa hyvä aihe. Kukaan ei ole vielä tuonut esiin sitä ilmiselvää seikkaa, että viivyttelijä on jo aloittanut kirjoittamisen! Hän työskentelee ei-tietoisilla huipputehokkailla kirjoittamis-aparaattinsa osilla, kuin kuumeessa. Tila on tuskallinen, koska se on niin täyttä ja totaalista työntekoa, teoksen valmistamista. Mitä mieltä olette?
13.5.2009 kello 1:08
@Texti Peto - Tämä on muuten totta. Aina voi ottaa kynän ja paperia ja laittaa ylös omat tekosyynsä – “En voi kirjoittaa, koska…”, “Kirjoittaminen ei tänään onnistu, sillä…”. Kun näin tekee, huomaa välittömästi olevansa väärässä. Piru vie, minähän erehdyin juuri kirjoittamaan! Nyt meni taas hyvä viivyttely pieleen!