Vältä puhuvia päitä
Esitin aiemmin, että dialogin olisi kerronnassa aina edistettävä joko juonen, tapahtumien, kulkua tai syvennettävä henkilöhahmoja, kerrottava heistä jotain merkittävää ja/tai uutta.
Dialogin ei pitäisi olla täytettä, tyhjänjauhantaa, kuten elävässä elämässä – jopa meillä smalltalkia taitamattomilla suomalaisilla.
Elizabeth Georgen tärkeänä pitämä työkalu dialogin perustelemiseksi ja sen turhan käytön välttämiseksi on niin kutsuttu Puhuvien Päiden Välttämisväline, PPVV – alkukielellä THAD, the Talking Head Avoidance Device.
Mikäli jokin kohtaus etenee pitkälti dialogin avulla, George valitsee etukäteen, minkä PPVV:n hän ottaa käyttöönsä.
Mikä ihmeen PPVV?
PPVV:n käyttö tarkoittaa sitä, että henkilöhahmot tekevät jotakin puhuessaan. Kyse on siis toiminnasta dialogin ohessa. Puhuvien päiden välttämisvälineitä ovat esimerkiksi:
- ruoanlaitto tai syöminen
- painojen nosto tai kuntopyöräily
- puutarhanhoito
- auton korjaaminen
- tallentavan digiboksin ajastaminen
- vaipanvaihto, pyykkikoneen täyttö, meikkaaminen, lakanoiden vaihtaminen
- koiran kouluttaminen
- valokuvien lajitteleminen tai postimerkkien selailu
- muurahaisten tappaminen
- poseeraaminen muotokuvamaalausta varten
- aivokirurgisen toimenpiteen tekeminen
- lähikaupan ryöstäminen
Esimerkkejä voi keksiä loputtomasti. Näistäkin voi jo päätellä, kuka tai keitä henkilöhahmot voisivat olla, ja missä he mahdollisesti ovat. Keskeistä on se, ettei paljon dialogia sisältävä kohtaus tee henkilöhahmoista pelkkiä ilmassa leijuvia, mihinkään kiinnittymättömiä puhuvia päitä.
Puhuvien päiden välttämisvälineillä on muitakin funktioita. Viisaasti valittu PPVV edistää juonta, syventää henkilöhahmoja, paljastaa henkilöhahmoista uusia asioita ja kertoo henkilöhahmojen välisistä suhteista. PPVV voi toimia myös metaforana, vertauksena, ja se saattaa itsessään sisältää tärkeää informaatiota.
PPVV käytännössä
Elizabeth Georgen romaanissa Mielessä petos (1997) on kohtaus, jossa Barbara Haversin pakistanilainen ystävä Hadiyyah esittelee kohtauksen PPVV:nä Barbaralle lasipurkkiin pyydystämänsä mehiläisen. Mehiläisestä tulee metafora siirtolaisuudelle ja pakistanilaisten maahanmuuttajien kokemukselle elämisestä Englannissa.
Syntisen jäljillä (1999) -teokseen George on laatinut Lynleyn ja tämän vaimon Helenin välisiin kohtauksiin PPVV:nä tapettien valitsemisen vierashuoneeseen. Toiminta vertautuu Helenin henkilöhahmoon. Helen on huolestunut ja häntä vaivaa arvottomuuden tunne.
Lähes mikä tahansa toiminta voi olla PPVV. Rajoituksia voivat aiheuttaa vain kirjoittajan mielikuvitus ja sisäinen kriitikko.
Millaisia PPVV:itä sinä keksit?
viesti aiheesta tekstinteko
13.4.2009 kello 11:37
Tapaaminen puistossa, kahvin juonti ja kaikki normaalit sosiaaliset tilanteet, luonnollisesti.
Tosin en tiedä olisinko ihan samaa mieltä kanssasi. Luulen, että joskus on hyvä irroittaa dialogi kehyksistään, jotta kehykset eivät vaikuta tulkintaan. Onhan esim. lausahduksella “Olen kyllästynyt” keskustelun avauksena ihan eri merkitys sanotaanko se mäkituvassa vai linnoissa kreivien.
Ja nyt tietenkin sanot että siksi juuri tarvitaan kehyksiä :)
Mitenkäs tämä täällä kommenteissa käytävä dialogi toimii? Mikäs tässä on PPVV?
13.4.2009 kello 12:56
@Isopeikko - Kiinnostava näkökulma. En kyllä ole varma, missä tilanteessa olisi kertomuksen kannalta parempi jättää puhe ankkuroimatta konkreettiseen tilanteeseen ja toimintaan. Millainen tapaus sinulla on mielessäsi?
13.4.2009 kello 16:01
Ovelasti Kalle haastat esittämään “todisteita” tai esimerkkejä.
Jos Kalle olisi tämän kirjoittaja, niin peräisin niitä siltä, siis esimerkkejä siitä miten dialogi mitätöityy ilman kehyksiä. Mutta koska Johanna kirjoitti tämän niin en viitsi asialla Kallea kiusata. Sitä paitsi saattaisin nolata itseni.
Viittaan vaikka kirjoittamaani pelkkästä dialogista rakentuvaan episodiin osoitteessa http://isopeikko.vuodatus.net/blog/1679803
14.4.2009 kello 0:45
Olinpas kapeakatseinen. Ajattelin tässä dialogia vain osana novellin tai romaanin kerrontaa enkä tullut ajatelleeksi pelkästään dialogista rakentuvia jaksoja tai itsenäisiä tekstejä. Kyllähän esimerkiksi monet vitsit rakentuvat pelkistä repliikeistä, ja ne toimivat hyvin ilman mitään erityistä, ääneen lausuttua kontekstia (aivan kuten dialogiepisodisikin – hyvä esimerkki!).
14.4.2009 kello 5:50
Minusta toiminta dialogin ohessa helpottaa myös dialogin rytmin säätelemistä. Kun dialogissa on muutakin kuin repliikkejä vuoron perään, voin pitää pitkiäkin taukoja repliikkien välissä, rakentaa jännitettä, jättää osan keskustelusta pois, painottaa toista, jne.
15.4.2009 kello 14:24
Hei! Varsin mielenkiintoinen blogi, jossa näyttää olevan paljon asiaa. Täytyypä tutustua oikein kunnolla! :)
15.4.2009 kello 22:14
@Peregrina - Ihan totta, tarpeellinen lisäys. Juuri tällaisista jutuista tulee mielestäni entistä helpompia, kun käytössä on hyvin valittu PPVV. Muuten sitä sortuu helposti kaikenlaisiin satunnaisiin ja merkityksettömiin toimintoihin: tupakan sytyttämiseen, olkien kohautteluun, kaukaisuudessa haukkuvan koiran kuunteluun.
@Mirka - Hii, kiitos paljon! Toivottavasti löydät kommentoimisen arvoisia viestejä.
22.5.2009 kello 5:39
Itse kallistuisin tuon Peregrinan tulkinnan kannalle. En itsekään ymmärrä, miksei tarinassa voitaisi käydä pitkiäkin dialogeja - mutta kyllä, teksteissä voidaan käydä pitkiä _tarpeettomia_ dialogeja, joita vastaan nämä PPVV:t ovat varmasti omiaan.
Minusta tuntuu, että tämä on kirjoittajakohtaista ja suunnattu enemmän niille, joilla on taipumuksena rakennella henkilöhahmoilleen pitkiä dialogeja. Tällöin dialogin sitominen toimintaan, joka vie juonta eteenpäin, auttaa varmasti pitämään sitä kurissa ja edistämään itse tarinaa.
Itselläni vain ongelma on ehkä täysin päinvastainen, en keksi henkilöhahmoille oikeastaan muuta puhumista kuin sellaista, jossa on joku juonenkäänne vaihdettu selittämisestä dialogiksi… :/
25.5.2009 kello 23:39
@MaKo - Dialogin esittäminen lienee tyylikysymys. Se, ettei henkilöhahmojen puhetta näytetä repliikkeinä, ei toki tarkoita, että ihmiset tarinan maailmassa olisivat tuppisuita. Moni maailmanmaineesta nauttiva kirjailija selviää vallan mainiosti hyödyntämällä henkilökuvauksessaan pääasiassa muita keinoja.
“Ongelmasi” on kuitenkin siksi kiinnostava, että mietin sitä vielä. Kiitos kommentista!