Jokainen blogiviesti on puheenvuoro
Kirjoittajille suunnatussa blogissa tämä ajatus voi kuulostaa kerettiläiseltä, mutta blogiin kirjoittamisella on minusta itse asiassa enemmän yhteistä julkisen puhumisen kuin esimerkiksi lehtiartikkelin laatimisen kanssa.
Olen harrastanut kirjoittamista pitkään, mutta muutaman viime vuoden aikana olen pyrkinyt varovasti tutustumaan myös puheviestinnän maailmaan. Siellä kirjallisen ilmaisun jotenkuten hallitseva huomaa äkkiä olevansa pelkkä noviisi, jolla on paljon opittavaa. Olenkin tankannut alan kursseja, opiskellut puheella vaikuttamisen teoriaa ja lopulta päätynyt opettamaan puheviestinnän perusteita yliopisto-opiskelijoille.
Kun kasasin materiaalia taannoista kurssia varten, satuin lukemaan samaan aikaan sekä Jyväskylän yliopiston mainiota puheviestinnän tietopakettia että bloggaamista käsittelevän NorthxEast -blogin viestiä, jossa bloggaaminen rinnastettiin julkiseen puhumiseen.
Seurauksena oli melkoinen ahaa-elämys.
Bloggaaminen ja puhuminen ovat yleisölajeja
Tunnistan Mark Haywardin viestissään mainitsemat asiat ja olen hänen johtopäätöksistään pääpiirteittäin samaa mieltä. Bloggaaminen muistuttaa hyvin paljon julkista puhumista, ja blogiviestin julkaiseminen voidaan monessakin mielessä rinnastaa lyhyen puheenvuoron pitämiseen.
Sekä puhumisessa että bloggaamisessa pyritään esittämään jokin tietty ajatus, kysymys, väite, oivallus tai kokemus mahdollisimman selkeästi, elävästi, havainnollisesti ja vaikuttavasti. Jaarittelijat, hengettömät horisijat ja yleisönsä laiminlyöjät menestyvät kummassakin lajissa yhtä huonosti.
Puhuminen ja bloggaaminen voivat toisaalta olla myös hyvin intiimejä, henkilökohtaisia ja vaikuttavia viestinnän muotoja. Kummassakin saa käyttää persoonallisia ilmaisukeinoja aivan eri tavalla kuin monissa muissa arkisissa viestintätilanteissa.
Miten laaditaan kiinnostava blogipuheenvuoro
Kun pääsin vetämään kurssiani, huomasin, miten samankaltaisuudet jatkuvat myös yksittäisen puheenvuoron ja blogiviestin tasolla. Monet sellaiset piirteet, jotka tekivät kurssin ohjelmaan kuuluneista parin minuutin puheenvuoroista onnistuneita ja muistettavia, toimivat nimittäin erinomaisesti myös yksittäisen blogiviestin kirjoittamisessa. Kiinnostavan puheenvuoron lainalaisuudet pätevät siis myös lukemisen arvoisen blogin viesteissä.
Kun annoin ohjeita puheenvuoron valmistelua varten, kehotin opiskelijoita kysymään itseltään neljä keskeistä kysymystä.
Mitä tahdot sanoa?
Ennen kuin jonkin asian voi sanoa selkeästi, se täytyy ensin ajatella selkeästi. Ja yhä monimutkaisemmaksi käyvässä maailmassa juuri selkeyttä me janoamme yli kaiken. Yritysmaailman kalvosulkeisissakin paras hetki on aina se, kun projektorista palaa lamppu ja puhuja toteaa: ”Äh, pointtini on oikeastaan se, että…”
Älä siis kiirehdi julkaisemaan blogiviestiäsi. Ota tavaksi luonnostella, ideoida ja hahmotella, kunnes saat selville, mikä sinun pointtisi on. Vasta tämän jälkeen on aika miettiä, miten ajatuskulkusi on selkeintä esittää lopullisessa viestissä.
Kenelle tahdot sanoa?
Sekä blogiviestissä että puheenvuorossa sanat osoitetaan toiselle ihmiselle ja vastaanottajan asemaan asettuminen on tärkeä osa kirjoittamisprosessia. Puhujalla on bloggaajaan nähden kuitenkin yksi etu puolellaan: hän näkee yleisönsä. Bloggaaja joutuu yksin määrittelemään, kenet hän tahtoo viestillään tavoittaa. Lähimmät ystävänsä? Kaikki suomenkieliset neuleharrastajat? Toiset Riina Katajavuoren lyriikasta pitävät harrastajakirjoittajat?
Kuvittelen usein blogiteksteilleni ihannelukijan: fiksun, sanottavastani kiinnostuneen ja myötämielisen sukulaissielun. Joskus ihannelukija on joku todellinen ihminen, joskus taas täyttä mielikuvituksen tuotetta. Kun kirjoitan hänelle, turha paperisuus karisee yleensä ilmaisusta pois.
Miksi tahdot sanoa?
Jos puheenvuoro on sekava, syynä voi olla puhujan epävarmuus siitä, mitä arvokasta kuulijan on tarkoitus saada irti hänen esityksestään. Se voi olla melkein mitä tahansa: tunne-elämys, tärkeä tieto, asennemuutos, hetken huvitus tai maailmankuvan järkytys. Mutta jos puhuja ei tiedä, mitä annettavaa hänellä on, kuulijan on vaikea ottaa lahjaa vastaan.
Myös puhujan oma motivaatio on tärkeä tekijä. Kiinnostavimpia puheenvoroja kurssilla olivat poikkeuksetta ne, joissa puhuja toi ilmi oman suhteensa käsittelemäänsä asiaan. Syömishäiriöt ja veneenrakennus muuttuvat etäisistä aiheista konkreettisiksi ja merkityksellisiksi asioiksi, kun saamme kuulla niistä yhden oikean ihmisen näkökulmasta. Blogit ovat oiva alusta tällaiselle henkilökohtaiselle tiedolle, jota Wikipedia ei voi meille tarjota.
Miten haluat sanoa?
Jätin tämän kysymyksen tarkoituksella viimeiseksi. Puheenvuoron rakenteesta, retorisista keinoista, havainnollistamisen tekniikoista ja jäsennysperiaatteista voisi helposti kirjoittaa oman viestinsä, mutta käytännössä puheenvuorossa on vaikea epäonnistua, jos keskittyy itsensä sijaan asiaan ja yleisöön.
Joitakin suuntaviivoja voidaan silti antaa.
- Aloita kiinnostavasti ja mieluiten jostakin todellisen maailman konkreettisesta asiasta, jolla on jotain tekemistä lukijasi elämän kanssa. Jos et keksi mitään nokkelaa, mene vain suoraan asiaan.
- Lyhyt puheenvuoro jaksaa kantaa vain yhden pääajatuksen ja kolmesta viiteen sitä tukevaa tai täydentävää sivuajatusta. Yhtään enemmän ja puheenvuoron punainen lanka katkeaa painon alla.
- Älä panttaa keskeistä ajatustasi. Älä piilota sitä sivulauseeseen tai jätä sitä loppuun palkinnoksi sille yhdelle kärsivälliselle lukijalle. Tuo se esiin nopeasti, niin sinulla on enemmän aikaa käsitellä, syventää ja perustella sitä.
- Päätä puheenvuorosi lopetuskappaleeseen, joka kiteyttää vielä sanottavasi ja jää resonoimaan lukijasi mieleen vuosikausiksi eteenpäin. Tai vaihtoehtoisesti: kun olet sanonut sen, mitä pitikin, lopeta.
viesti aiheesta bloggaaminen
12.6.2009 kello 16:50
Olen pääpiirteittäin samaa mieltä kanssasi - bloggaaminen voi olla puhumista. Puheenvuoro on kuitenkin monesti aika juhlallinen sana. Kyllä minä ainakin myönnän auliisti juttelevani, jaarittelevani, pälpättäväni ja jutustelevani bloggauksissani, eikä niissä useinkaan ole päätä eikä häntää, puhumattakaan niistä kuuluisista parhaista selkäpaloista ;). Mitä siis luulet, Kalle, koskeeko tuo ylläoleva mielestäsi enimmäkseen asiablogeja vai myös niitä, joita kirjoitetaan lähinnä päiväkirjankorvikkeina, ihan vain siksi, että yksinpuhelu helpottaa mieltä?
Minulla oli tähän vielä joku pointti sanottavana, mutta se unohtui ;).
12.6.2009 kello 22:34
Blogi ei ole automaattisesti puheenvuorotehdas. Sitä voidaan käyttää vaikka aikakauslehden tyyliin, ajoittaisten tekstien julkaisemiseen.
13.6.2009 kello 11:01
Puheenvuoro-sana voi tosiaan herättää vääriä mielikuvia muodollisesta pönöttämisestä, kun ainakin oman kurssini rennon välittömistä puheenvuoroista oli juhlallisuus kaukana.
Puheenvuoron sisältö ja tyyli voivat olla mitä tahansa. Puheenvuorossa on oleellista se, että se on keskeytymätön, jäsennelty puheenpätkä, joka pyrkii välittämään jonkin pointin – erotuksena puhtaasta tajunnanvirrasta ja ääneenajattelusta.
Uskon, että jos mieltää oman bloginsa viestit tällaisiksi jäsennellyiksi puheenpätkiksi ja kirjoittaa niitä puheenvuoron laatimiseen tarkoitetut vinkit mielessään, kasvattaa todennäköisyyttä tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Puhetaidolla on kuitenkin vuosituhantiset perinteet ihmisten mielenkiinnon herättämisessä, kontaktin luomisessa, sanottavan jäsentelyssä, tunteiden kuohuttamisessa ja monissa muissa bloggaajalle hyödyllisissä asioissa. :)
En yleensä jaa blogeja henkilökohtaisiin ja asiablogeihin vaan blogeihin, jotka pyrkivät kommunikoimaan ja blogeihin, joissa se ei ole tärkeää. Kaikki, mitä bloggaamisesta osaan sanoa, liittyy ensin mainituihin ja on todennäköisesti melko hyödytöntä jälkimmäisille blogeille. Vain bloggaaja itse voi päättää, miten hän bloggaamiseensa suhtautuu.
Isopeikon tarkennus on myös paikallaan. Blogihan on pohjimmiltaan vain julkaisukeino. Tässä viestissä puhun tietysti lähinnä blogeista, joissa joku jakaa ajatuksiaan valitsemastaan aiheesta. (Useimmat seuraamani blogit sopivat tähän kategoriaan.)
Kiitos hyvistä kommenteista! Ajatteluni nytkähti taas vähän eteenpäin.
15.6.2009 kello 9:11
Minun luetuimman blogini lastut ovat varmaankin puheenvuoroja mutta vapaamuotoisia sellaisia. Enkä todellakaan kovin kauan mieti ennen kuin julkaisen, lastuni ovat hetken lapsia, kielenpäällä ja saman tien jo suusta ulkona. Enkä pidä sitä huonona.
Ymmärrän silti pointtisi punaisen langan säilyttämisestä. Virtaavat ajatukset on varaventtiiliini, ei vaikutuskanava. Vaikutuskanava-blogiini (jota kirjoitan ihan omalla nimelläni) postaan harvoin mutta sitäkin harkitummin ja kirjoitan jäsenneltyjä puheenvuoroja kuin näiden kirjaamiesi oppien mukaan. Mutta minusta ne muistuttavatkin aika paljon mielipidekirjoituksia tai kolumneja. Interaktiivisuus tekisi niistä puheenvuoroja mutta sillä blogilla on aika vähän lukijoita tai varsinkin kommentoijia ;)
15.6.2009 kello 21:23
No mutta huh huh! Jos tosiaan miettisin noin tarkasti mitä blogissani julkaisen, en koskaan saisi välähdyksiä korkeammasta älystä, joka leimahtaa silloin tällöin näytölle oivalluksen muodossa.
Minulle bloggaaminen on oman raakilemaisuuteni julkituomista. Se mitä blogiin kirjoitan selkiyttää omia ajatuksiani, ei toisinpäin.
18.6.2009 kello 22:39
@jl - Joo, puhetilanteita on erilaisia ja niin on blogitekstityyppejäkin. Blogiviestillähän ei ole mitään vakiintunutta tekstilajia, se voi hyvin jäsennelty, täysin spontaania tajunnanvirtapuuroa ja kaikkea siltä väliltä – ja bloggaajan tekemät valinnat todella vaikuttavat siihen, miten viestejä luetaan.
Kuulostaa siltä, että osaat valita ilmaisurekisterin tilanteen ja tavoitteesi mukaan. Hieno juttu! Tämä on perusjuttuja puheviestinnässäkin.
@satu - En osaa nähdä vaivannäköä luovuuden esteenä, mutta tämä on pitkälti temperamenttikysymys. Asenteesi tarjoaa kyllä hyvin raikkaan vastanäkökulman. Osaatko sanoa, miksi pidät raakilemaisuuttasi esille tuomisen arvoisena? Kuinka tärkeää sinulle on nimenomaan lukijasi tavoittaminen, se, että saat asiasi välitettyä? Vai onko itseilmaisu se tärkeämpi juttu?