Syöpäläisen uni, eli miksi herääminen on vaarallinen alku tarinalle

18.6.2009, kirjoittanut Kalle


Kun Gregor Samsa eräänä aamuna heräsi rauhattomasta unesta, hän huomasi muuttuneensa sängyssään suunnattomaksi syöpäläiseksi.

Franz Kafkan kenties tunnetuin novelli Muodonmuutos alkaa tehokkaasti. Yhdellä toteavalla virkkeellä lukijan oletukset mahdollisesta ja mahdottomasta tönäistään nurin. Ensi riveiltä alkaen on selvää, että tämän tarinan maailmassa pätee painajaisunen logiikka, ja Gregor-paran kohtalosta tahtoo kuulla lisää.

Kafka onnistuu Muodonmuutoksessa kirjoittamaan paitsi erittäin hyvän novellin, myös aloituksen, jollaista useimpia kirjoittajia kehotettaisiin välttämään: hänen tarinansa alkaa siitä, kun päähenkilö herää.

Heräämisaloituksesta on useita erilaisia variaatioita. Kirjoittajakursseilla, lehdissä ja kokoelmissa olen tavannut ainakin krapulaisia heräämisiä, heräämisiä vieraissa paikoissa, muistinmenetysheräämisiä, levollisia heräämisiä ennen myrskyisten tapahtumien alkua, heräämisiä vaatteet veressä tai ruumiin vierestä, yllättäviä heräämisiä, painajaisista heräämisiä ja heräämisiä, joissa aikaisemmin koetun epäillään olevan unta vain.

Tietystä lukijan väsymyksestä huolimatta en tahdo oikopäätä tuomita heräämisaloituksia. Mikään edellä mainituista aloitustavoista ei ole automaattisesti huono, mutta jokaiseen niistä liittyy muutamia riskejä, jotka kirjoittajan kannattaa ottaa huomioon.

Mikä heräämisaloituksessa on vikana

1. Se on klisee.

Herääminen on helppo tapa johdattaa lukija tekstin maailmaan, koska kirjoittaja voi kuvailla havaintoja sitä mukaa, kun henkilö niitä tekee. Koska päivämme alkavat heräämisestä, päähenkilön tarinakin on helppo aloittaa siitä (etenkin minämuotoisissa kertomuksissa). Heräämisen kokemukseen on helppo eläytyä, ja sen kautta on helppo päästä kiinni henkilöhahmonsa sisäisestä elämästä.

Valitettavasti helpot ratkaisut ovat juuri niitä, jotka muuttuvat ajan oloon kliseiksi, kuluneisuudessaan silmiinpistäviksi valinnoiksi. Koska niin moni kirjoittaja turvautuu heräämisaloitukseen joko mielestään nerokkaana tehokeinona tai koska ei keksi muutakaan, sitä tapaa suhteettoman paljon.

Tälle ei oikein voi mitään. Vaikka juuri sinun toteutuksesi olisi erityisen hyvä ja taitava ja perusteltu, et halua lukijan ajattelevan jo ensimmäisten kappaleiden aikana: ”Aha, tämä on taas näitä juttuja.”

2. Siitä puuttuu liikettä.

Novelli ei saisi alkaa samalla tavalla kuin useimmat aamut rokkitähtikirjoittajan elämässä: myöhään ja hitaasti. Ellei sinulla ole erityistä syytä tehdä toisin, käy kuvaamaan jotain kiinnostavaa jo ensimmäisillä riveillä.

Mutta ehkä toiminnantäyteinen, räjähtävä alku ei sovi juuri tähän kertomukseen. Kenties mielit ensin tutustuttaa lukijan tarinan sankariin ennen kuin tämä joutuu kohtaamaan vaaroja ja ongelmia. Joskus pehmeä lasku on paikallaan.

Tällöinkin kannattaa miettiä, voisiko henkilöhahmon esitellä toiminnan kautta, tekemässä valintoja. On kirjoittajan tehtävä saada meidät kiinnostumaan kuvitteellisesta ihmisestä, jota emme ole koskaan ennen tavanneet. Aamurutiinit eivät välttämättä anna kovin paljon mahdollisuuksia hedelmälliseen henkilökuvaukseen, ellei asiaan kiinnitä erityistä huomiota.

3. Sillä ei ole merkitystä

Perinteisesti kertomuksissa voi olla vain yksi alku. Se, mitä näytät lukijalle aivan ensimmäiseksi, saa siksi aivan erityistä painoarvoa.

Toimivat aloitukset herättävät lukijan mielenkiinnon ja asettavat kertomuksen tyyliä, aihetta ja tapahtumia koskevia odotuksia. Ne voivat myös esitellä kertomuksen keskeistä symboliikkaa, pedata tulevia konflikteja, virittää temaattista jännitettä ja tarjota muilla tavoin lukijalle vaivihkaista lukuohjetta.

Olen huomannut heräämisaloituksia käytettävän liian usein ikään kuin alkulämmittelynä tai äänenavauksena, ennen kuin kirjoittaja pääsee kiinni siihen, mistä tarinassa varsinaisesti on kysymys. Jos heräämiseen saa ladattua kertomuksen kokonaisuuden kannalta oleellista (mitä), hienoa. Muokkaamisvaiheessa kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan, voisiko jokin toinen aloitus palvella kertomusta paremmin.

Kafkan aloitus toimii, koska Gregor Samsa ei herää vain yhteen uuteen virkamiestyön täyttämään päivään – ei, hän herää elämänsä kauhistuttavimpaan ja suurimpaan muutokseen. Kafka aloitti novellinsa viisaasti Samsan elämän kaikkein vavisuttavimmasta ja tärkeimmästä hetkestä.

Tällaisesta tilanteesta aloittaminen antaa hyvät eväät hienoon tarinaan. Valitettavasti nämä hetket osuvat hyvin harvoin juuri herätyskellon soittoon.

viesti aiheesta tekstinteko

8 kommenttia

  1. Jarkko

    Tulin vilkaisemaan sivustoa radiohaastattelun innoittamana ja heti pamahtaa munille! Aloitan nimittäin satiirini juuri krapulaisella heräämisellä: kirjallisuuden tutkija herää Suomenlahdella kylpyammeessa kuuluisan runoilijan kanssa ja alkaa käydä läpi tilanteeseen johtaneita tapahtumia. Ei tullut mieleen, että kaikki muutkin aloittavat juuri näin.

    Mutta kiitos vinkistä. Täytyy miettiä aloitusta tarkemmin seuraavien tekstien kohdalla.

  2. Katja

    Hyvä pointti. Tuli rinnakkaisena ilmiönä mieleen, että koulussa oppilaat lopettivat aineensa usein kommenttiin: “Sitten heräsin, kaikki olikin ollut vain unta.”

  3. Peregrina

    Osui ja upposi täälläkin! Täytyypä pohtia romaaniraakileen aloitusta uudestaan. Mutta mitä sitten, kun kaikki tapahtuu 24 tunnin sisällä? Melkein pakko aloittaa aamusta, että saa koko tarinan mahtumaan kirjan sivuille.

  4. Samuli A.

    Eivät kliseet ole kiellettyjä, niitä täytyy vain käyttää tuoreella tavalla.

  5. Kalle

    Kiitos hienoista kommenteista, hyvät ihmiset!

    @Jarkko - Entä jos tekisit heräämisaloituksesta osan satiiriasi? Laita esimerkiksi tutkija tuntemaan häpeää sitä, miten hän on sortunut heräämisessään tällaiseen kliseeseen. Kirjallisuuden kustannuksella irvailevat tekstit ovat minusta juuri sellaisia, joissa kliseillä saa leikitellä vapaammin – kunhan on tietoinen siitä, mitä tekee.

    @Katja - Aargh, aargh. Heräämislopetus on kieltämättä lukijalle monin verroin tuskallisempi kuin -aloitus. Kiitos, että muistutit tästä.

    @Peregrina - Aloita tarina keskeltä päivää! Valitse jokin muu päivittäin toistuva, tunnistettava tilanne, kuten lounaan syöminen, koiran lenkittäminen tai matka töistä kotiin. Kun palaat siihen, voit näyttää, miten vuorokaden tapahtumat ovat muuttaneet henkilöhahmon käyttäytymistä.

    Ei sikäli, kyllä heräämisellä on kelvollisiakin teoksia aloitettu. Sukupolvensa kenties arvostetuimman brittikirjailijan Ian McEwanin Lauantai on juuri tällainen yhdenpäivänromaani. Se alkaa virkkeellä: “Muutama tunti ennen auringonnousua neurokirurgi Henry Perowne havahtuu siihen, että työntää jo valmiiksi istuvassa sennossa peittoa päältään ja nousee istumaan.” (Romaanin aloitus on kyllä sikäli perusteltu, että se käsittelee Perownen heräämistä myös kuvaannollisessa mielessä.)

    @Samuli A. - Mutta tämä väitehän on itsessään jo melkoinen klisee, eikö vain? :)

  6. Samuli A.

    @Kalle -
    Kaikki on oikeastaan yhtä suurta kliseesoppaa.

  7. Jarkko

    @Kalle - Hyvä idea, mutta en oikeastaan ivaile kirjallisuuden kustannuksella, vaan käytän kirjallisuutta, etenkin runoutta, kääntämään yhteiskuntajärjestelmän ylösalaisiin. Satiirini terävin kärki pureutuu yritysideologian ja aktivismin väliseen kahtiajakoon.

    Sain alkuperäisestä viestistäsi potkua muuttaa koko aloituksen. Poistin kaksi ensimmäistä lukua, niin että teos alkaa nyt virtaviivaisemmin suoraan toiminnasta. Toimii paremmin eli kiitos vielä sopivan suuruisesta potkuvoimasta. :)

  8. Kalle

    @Samuli A. - Pääasia kai, että soppa maistuu.

    @Jarkko - Kuulostaa mainiolta - hienoa, että viestistä oli apua!Tuntuu aina tosi hyvältä, kun saa tekstin toimimaan paremmin.

Kommentoi!

Mistä on kysymys?

Kirjoittajatreffit on terävä asiablogi kirjoittamisesta, kirjallisuudesta ja kirjoittajaelämästä.

Tietoa, neuvoja, kokemuksia, virikkeitä ja punnittuja ajatuksia kahdesti viikossa väliaikaisesti kerran viikossa. Pysy menossa mukana tilaamalla viestit rss-syötteenä.

Kommentteja tervehditään ilolla, ja posti kulkee osoitteeseen toimitus (ät) kirjoittajatreffit.net.