Tänä keväänä olen tehnyt liikaa töitä. Kaikki on sujunut hyvin tähän asti, mutta nyt olen saanut pysähtyä. Lepo on paljastanut uupumukseni – ja sen, että olen tyhjentynyt, sanoista ja ideoista. Olen ollut varomaton. Olen ammentanut luovuuden kaivoni tyhjiin.

Kuva: yeenoghu

Kirjoitusvastustus on huipussaan. Kirjoittajatreffit toivat hetkellistä helpotusta, vaikka sanojen saaminen paperille on harvoin ollut yhtä vaivalloista:

Hän avaa varovasti kirjan. Jos lainaisi muiden sanoja joksikin aikaa, kunnes omat tulevat takaisin. Tai edes paria kirjainta. E. Ja I.

Olen viikon verran miettinyt, miten lähteä täyttämään kuivunutta kaivoa. Niin tyhjää, ettei pohjalla ole edes ummehtunutta, viime syksyn lehtien peittämää mutakerrosta. Niin kuivaa, että se imee jokaisen sanasadepisaran jäljettömiin. Tänä aamuna keksin vastauksen.

Taiteilijatreffit

Lueskelin vuosia sitten yhdysvaltalaisen luovuuden lähettilään, Julia Cameronin, kirjoittajaoppaita. Niistä parhaana ja käyttökelpoisimpana pidän teosta Tyhjän paperin nautinto (1998). Aamusivuista – ja taiteilijatreffeistä – Cameron kuitenkin puhuu kaikissa oppaissaan. Ne ovat hänen perusmetodinsa.

Taiteilijatreffit on tarkoitettu vain ja ainoastaan kaivon täyttämiseen, luovuuden vapaasta virtaamisesta huolehtimiseen ja leikkiin. Taiteilijatreffit eivät tarkoita sitä, että soitat Riku Korhoselle tai paikalliselle kylähullulle ja sovit tapaamisesta. Taiteilijatreffeille mennään yksin, sillä tapaamasi taiteilija olet sinä itse.

Aamusivut lähettävät…

Taiteilijatreffeistä ei voi kirjoittaa sanomatta jotakin niiden vastinparista, aamusivuista. Aamusivut tarkoittavat kolmea A4-sivua käsin kirjoitettua tekstiä joka aamu. Ne muistuttavat kovasti treenikirjoittamista, sillä niitä ei voi tehdä väärin.

Aamusivuihin voi antaa tulla mitä vain. Niihin voi huoletta kaataa kaikki pelkonsa ja itse-epäilynsä, hermoilunsa, suunnitelmansa ja toiveensa. Niissä saa olla juuri niin pikkumainen, kateellinen ja pieni kuin haluaa, tai yhtä lailla suurisydäminen ja maailmaa rakastava. Aamusivuilla olen rehellisimmilläni, sillä niitä ei ole tarkoitettu kenenkään muun silmille, ei nyt eikä tulevaisuudessa.

Aamusivujen ei ole tarkoitus olla taidetta, ei välttämättä edes kirjoittamista. Niiden ideana on tyhjentää mieli, saada kaikki harhailevat ajatukset ja kuona pois tieltä. Valitukset ja pakkomielteet kannattaa kirjata sinne, niin ne eivät ole myöhemmin häiritsemässä päivän muita asioita, erityisesti päivän muuta kirjoittamista.

Kuva: rajeshvj

Aamusivuja kirjoittamalla olen oppinut kirjoittamaan mielialasta ja sanottavan puutteesta riippumatta. Olen niissä tylsä ja itseäni toistava, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Jos osaan kysyä, aamusivut vastaavat. Ajoittain ratkon ongelmiani menestyksekkäästi juuri aamusivujen avulla.

Toinen asia, jonka aamusivut ovat minulle opettaneet, on usko sitkeyteen. Olen täyttänyt vuosien kuluessa monta valtavan suurta, isoa ja paksua, muistikirjaa. Muistan ajatelleeni avatessani joitakin noista kirjoista ensimmäistä kertaa, että tätä en saa milloinkaan täyteen tekstiä.

Kolmen sivun kirjoittaminen aamuisin ei kuitenkaan tunnu enää missään. Se on automaatio, joka takaa kirjan täyttymisen ajan myötä. Pyrin luottavaisena muistamaan tämän jokaisen suuren projektin edessä: Pienet askeleet vievät eteenpäin ja sujuvat rutiinina itsestään. Nauti matkasta, sillä lopputulos on yllättävä. Kirja on tullut valmiiksi, projekti päätökseensä.

… ja taiteilijatreffit vastaanottavat

Siinä missä aamusivut tähtäävät päivittäisen (ajatuksellisen) moskan ja sisäisen kriitikon karkottamiseen, taiteilijatreffeillä on tarkoitus ruokkia luovuutta, antaa sille konkreettisia ideoita ja välineitä. Taiteilijatreffit ovat treffit kerran viikossa itsesi kanssa valitsemassasi paikassa ja valitsemallasi tavalla. Niihin voi käyttää rahaa tai olla käyttämättä. Kävelylenkki vieraassa paikassa, ikkunaostokset kirpputorilla tai antikvariaatissa, ajaminen mikroautolla tai savikylpy kalliissa kylpylässä ovat kaikki yhtä sallittuja, yhtä suositeltavia ja yhtä elvyttäviä.

Säännöllisiä taiteilijatreffejä kerran viikossa voi pitää elämyskuurina. Ne ovat sekä leikkiä ja hauskanpitoa että kokemusten ja mielikuvien keräämistä. Kyse on kaivon täyttämisestä, eikä silloin tarvitse kirjoittaa. Se, mitä tarvitsee tehdä, on kuunnella sisäistä taiteilijaansa ja olla sille uskollinen. Jos se pitää oopperaa, balettia ja taidenäyttelyitä liian vakavina ja tylsinä, se kannattaa viedä ennemmin kasvitieteelliseen puutarhaan tai askartelukauppaan.

Kuva: Sassy Frassy Lassie

Taiteilijatreffeillä on kaksi rikkomatonta sääntöä: niitä on tehtävä säännöllisesti ja ne on tehtävä yksin. Jos kaivo on päässyt kokonaan tyhjentymään, on hyvä tietoisesti tehdä paljon omaa kaivoa täyttäviä asioita useammin kuin kerran viikossa. Pieni yliannostus taiteilijatreffejä elvyttää kummasti ehtyneet voimavarat ja saa mielikuvituksen taas liikkeelle.

Usein kaivo tyhjenee silloin, kun sitä vähiten odottaa: kun kirjoittaminen sujuu hyvin. Hyvässä virtauksessa unohtaa pitää huolta kaivostaan ja myös täyttää sitä välillä. Kuten kirjoittaminen, myös taiteilijatreffit ovat alttiina rationaalisen mielen sisäiselle vastustukselle. En ennätä taiteilijatreffeille, koska päiväkoti on suljettu ja sukulaiset tulivat festareille ja rahat on loppu ja on liian kuuma. Tekosyitä. Vastustusta.

Haaste

Varaa kalenteriisi tälle viikolle tunti tai kaksi tuntia aikaa taiteilijatreffejä varten. Suunnittele etukäteen, mitä aiot tehdä. Koska oma kaivoni on ollut liiallisen käyttämisen kohteena, aion täyttää sitä tulevalla viikolla seuraavasti:

• maanantaina leikin leimoilla ja värikynillä
• tiistaina kuuntelen levyllisen uusiseelantilaista kansanmusiikkia enkä tee mitään muuta samalla
• keskiviikkona upotan sormeni multaan; istutan, kitken ja kastelen
• torstaina virkkaan pitsiverhoa
• perjantaina menen leffaan

Miten sinä aiot viettää taiteilijatreffisi?