The Comic Toolbox

Olen lueskellut viime aikoina John Voorhausin teosta The Comic Toolbox. Se on nimensä mukaisesti komiikan kirjoittajille suunnattu kirjoittajaopas – ja sellaisena varsin kelvollinen.

Voorhaus käsittelee kirjassaan yleensä vaikeana pidettyä aihetta äärimmäisen selkeästi ja onnistuu ravistelemaan luutuneita käsityksiä. Ainakin minä vakuutuin siitä, että hauskuus ei ole pelkästään synnyinlahja vaan myös opeteltavissa oleva taito.

Mutta koomillisuuden lyhyt oppimäärä saa odottaa toiseen kertaan.

Aivan ensimmäiseksi haluan nimittäin jakaa erään erityisen hyvän henkilöhahmonluomisniksin, jonka poimin Voorhausin kirjasta vakituiseen käyttööni. Se on henkinen jatko-osa niin aikaisemmin esittelemälleni kolmen kontrastisen piirteen tekniikalle kuin Johannan kahden aikaisemman viestin asioillekin.

Miksi tarpeita tarvitaan?

Olet varmaan kuullut neuvottavan, että henkilöhahmo kannattaa laittaa hänet haluamaan jotakin. Intohimot, halut ja tavoitteet sysäävät henkilöhahmon toimintaan, ja toimivasta henkilöhahmosta on yleensä helpompaa kirjoittaa kuin passiivisesta olosuhteiden uhrista.

Yhdelläkin tällaisella tarpeella pärjää. Milla Magia, Sauron ja Don Quijote ovat yksioikoisia monomaanikkoja mutta silti henkilöinä aivan toimivia. Monisyiset henkilöhahmot eivät sovi joka tekstiin ja tilanteeseen.

Jos henkilöhahmosta kuitenkin haluaa dynaamisen, itsensä kanssa kamppailevan ja ihmismäisen, on hyödyllistä antaa hänelle ainakin kaksi tarvetta:

• Se, mitä henkilöhahmo haluaa tai kuvittelee haluavansa juuri nyt. Tätä Voorhaus kutsuu ulkoiseksi tarpeeksi.
• Se, mitä hän henkilöhahmo haluaa syvällä sisimmässään, vaikka ei välttämättä tiedä sitä ainakaan kertomuksen alussa. Tätä Voorhaus kutsuu sisäiseksi tarpeeksi.

Ulkoiset tarpeet ovat usein polttavia, selkeärajaisia ja verraten konkreettisia. Ne saavat päähenkilön liikkeelle ja tarinan käyntiin. Aku Ankka haluaa onnistua uudessa työssään margariinitehtaalla. Michael Corleone haluaa irtautua sukunsa mafiabisneksistä. Matti Virtanen haluaa korjata perhe-elämänsä ongelmat hankkimalla omakotitalon.

Sisäiset tarpeet liittyvät tavallisesti tunteisiin, moraaliin ja vastaamattomiin kysymyksiin henkilön menneisyydessä. Aku haluaa lopulta vain olla hyvä huoltaja veljenpojilleen. Michael huomaa tekevänsä mitä tahansa voittaakseen isänsä rakkauden. Lukijalle valkenee, että taloprojekti on Matille vain keino saada perheeltään kipeästi kaipaamaansa arvostusta.

Tarpeet toiminnassa: Aku Ankka margariinikeisarina

Kun henkilöllä on kaksi hyvin yhteen rimmaavaa ja riittävän vahvaa tarvetta, tarinan rakentaminen hänen ympärilleen käy paljon helpommaksi.

Kuva: Cartwright80

Jos tiedän, että Aku Ankka haluaa todellisuudessa olla vain hyvä huoltaja, tarinan on osoitettava se toiminnan kautta. Aluksi huijaan Akun uskomaan, että uusi työ tulee koitumaan kaikkien parhaaksi, vaikka hänellä onkin nyt vähemmän aikaa veljenpojilleen.

Sitten heitän kapuloita rattaisiin. Kaikkien odotusten vastaisesti Aku suoriutuu työstään mallikkaasti. Hän saa ylennyksen ja lisää vastuuta. Kattivaaran Margariinitehtaan aluepäällikkönä hän tekee pitkää päivää ja kuittaa tuhansia euroja suorituslisinä.

Miksi tämä on lopulta vastoinkäyminen? Koska samalla kun Aku tyydyttää ulkoista tarvettaan, hän ajautuu yhä kauemmaksi sisäisestä tarpeestaan. Veljenpojilla on uudet sähköjunat mutta ei isähahmoa. He ovat onnettomia ja hakevat huomiota imppaamalla liimaa.

Aikani tapahtumia kärjistettyäni vedän todella maton Akun jalkojen alta. Nuorisorikollisuuteen sortuneet veljenpojat nokittavat överit yökerhon miestenhuoneessa, Hannua salaa nainut Iines myöntää olleensa vain Akun rahojen perässä ja Roope tekee Akun perinnöttömäksi, koska tämä ei saa pidettyä perhettään kurissa. Maaninen Aku koettaa ratkaista ongelmansa roikkumalla viimeiseen asti ulkoisessa tarpeessaan, mutta ei auta: mielenterveys pettää ja sitten menee työ alta.

Tässä vaiheessa Aku alkaa ymmärtää, mikä hänelle on todellisuudessa tärkeää ja mitä hän on saanut toiminnallaan aikaan. Jos kirjoittaisin romaania, hänellä olisi vielä ainakin sata sivua aikaa yrittää korjata aiheuttamansa tuho, mutta olen tylyn tragedian ystävä: loppukohtauksessa kirjoitan hänet värisemään oman, vieraaksi muuttuneen kotinsa kynnykselle muuttuneena ankkana. Kuin antiikin sankari ikään, hän saa huomata sokean intohimon johtavan vain tuhoon ja kurjuuteen.

Korvaa ankat 80-luvun suomalaisilla, niin saat definitiivisen juppiromaanin. Mutta uskokaa tai älkää, samalla kaavalla saa juonittua tapahtumat myös romanttiseen komediaan. Tarvitaan vain ne kaksi tarvetta.

Kokeile itse!

Kahden tarpeen kautta ajattelu on omiaan kaltaiselleni kirjoittajalle, joka pitää henkilövetoisesta tarinanluonnista ja psykologisoinnista. Mutta hyvää harjoitusta se on muillekin.

1. Valitse jokin fiktiivinen hahmo, jonka tunnet hyvin (oma tai jonkun toisen kehittämä). Nimeä hänelle yksi ulkoinen ja yksi sisäinen tarve. Esimerkiksi:

• Roope Ankan ulkoinen tarve on kerätä mahdollisimman paljon vaurautta. Hänen sisäinen tarpeensa on kuitenkin tehdä esi-isänsä ylpeiksi.
• Teräsmiehen ulkoinen tarve on suojella Metropoliksen asukkaita vaaroilta ja vääryyksiltä. Hänen sisäinen tarpeensa on kuitenkin tuntea kuukuvansa Maan asukkaiden joukkoon.
• Keski-ikäisen miesopettajan ulkoinen tarve on voittaa nuoren opiskelijan rakkaus. Hänen sisäinen tarpeensa on kuitenkin todistaa olevansa edelleen mies.
• Keski-ikäisen miesopettajan ulkoinen tarve on voittaa nuoren opiskelijan rakkaus. Hänen sisäinen tarpeensa on kuitenkin ratkaista vaimonsa äkilliseen kuolemaan liittyvät tunteet.

2. Tutki, millaisia tarinoita näiden tarpeiden pohjalta syntyisi. Mikä olisi henkilölle paras mahdollisuus tavoitella ulkoista tarvettaan? Mitä pitäisi tapahtua, jotta tarpeet ajautuisivat ristiriitaan? Milloin (jos milloinkaan) päähenkilön on ymmärrettävä, mikä häntä todella ajaa eteenpäin? Mikä olisi vaikein valinta, minkä hän joutuisi tekemään?