15 havaintoa kotikirjaston karsimisesta
Muuttaminen pakottaa perimmäisten kysymyksien äärelle: mitkä kirjat pääsevät uuteen kotiin, mitkä eivät. Kun kesämuuton yhteydessä karsin pois kuudenneksen kaikista omistamistani teoksista, tulin samalla ajatelleeksi kaikenlaista.
Tai ainakin seuraavat ajatukset:
1. Minussa ei ole nimeksikään todellista keräilijän vikaa. Pidän kirjoista esineinä, pidän niiden käpälöinnistä ja pidän siitä, että minulla on aina hyvää lukemista käsillä. Mutta pikainenkin vilkaisu hyllyni sekalaiseen pokkari- ja alekirjavalikoimaani paljastaa, etten ole kasvattanut tai vaalinut kokoelmaani ainakaan puutarhurin ottein.
2. Kirjat ovat esineitä, ja sellaisina ne joutuvat mukautumaan samaan sääntöön kuin kaikki muutkin esineet kotonani: jos se ei ole erittäin hyödyllinen, hyvin tärkeä tai tavattoman kaunis, en halua pitää sitä. Olen sillä lailla minalismiin taipuvainen.
3. No, ehkä voin tehdä poikkeuksen tämän kohdalla. Ja hei, ei tätä voi laittaa pois. Luen sen kyllä vielä. Ihan totta.
4. Minua viehättää rajoittamisen estetiikka sadan tavaran haasteen taustalla: Voisinko karsia kaikki omistamani kirjat kahteensataan, sataan tai kahteenkymmeneen ehdottoman loistavaan teokseen? Ja mitä tapahtuu, kun väistämättä löydän sen kahdennensadannenensimmäisen ohittamattoman klassikon?
5. On hyviä ja huonoja syitä omistaa jokin kirja. Hyvät syyt pelkistyvät aina tähän: tarvitsen sitä koko ajan, siihen on mukava palata yhä uudelleen tai se lisää muulla tavoin jatkuvasti arvoa elämääni.
6. Huonoja syitä omistaa kirja on paljon enemmän: koska en ole jaksanut heittää sitä pois, koska se on lahja, koska pidin siitä joskus (mutta en enää), koska teeskentelen aikovani vielä lukea sen (vaikka en luultavasti lue), koska se oli tosi kallis, koska se oli tosi halpa, koska sitä pidetään yleisesti tosi hyvänä kirjana (vaikka itse en voi sietää sitä).
7. Mikä tämä on? Onko tämä ollut täällä koko ajan?
8. Kaikkia lukemattomia kirjoja ei auta karsia. Joidenkin kohdalla minulla on vilpitön tunne siitä, että niiden vuoro tulee vielä. Ei ehkä aivan heti, ei ehkä ennen ensi kesää, mutta tulee kuitenkin. Kuuletteko Swanwick ja Ishiguro, en ole vielä luovuttanut suhteenne!
9. Kirja, jota ei lueta ja rakasteta, on kuollut kirja. Antamalla kirjan eteenpäin tulee antaneeksi sille uuden elämän. Lisäksi jakamalla tarpeettomia kirjoja lähipiirilleen luo itsestään vaikutelmaa anteliaana ja huomaavaisena ihmisenä.
10. Jos ei ole varma, kannattaako kirja säilyttää vai karsia, ja hyllyyn on jo syntynyt tilaa uusille, ehkä on kuitenkin parempi taipua säilyttämisen kannalle. Seuraavalla perkauskerralla asian tietää jo varmaksi.
11. Toisaalta jos kirjahyllyssä ei ole tilaa uusille elämää rikastaville kirjahankinnoille, se ei täytä tarkoitustaan. Parempi pitää aina vähintään puoli hyllymetriä vapaana.
12. Kaikki kirjat muuttuvat lopulta jätteeksi. Tieto vanhenee, sidokset hajoavat, divarit lakkaavat huolimasta. Jos ei kestä ajatusta repiä vanhasta kirjasta kansia irti ja heittää sivuja paperinkeräykseen, ummistaa silmänsä kirjakunnan kovilta tosiasioilta.
13. Kaupunginkirjasto on ammattimaisesti ylläpidetty ja kuratoitu jatke omalle kirjahyllylleni. Se on varsinainen kokoelmani – kotona pidän vain rakkaimpien ja välttämättömimpien nimekkeiden käsikirjastoa.
14. Yleiset kirjastotkaan ei taivu kaikkeen. Vieraskielisiin uutuuksiin ja ammattikirjallisuuteen on vaikea tutustua ostamatta niitä itselleen. Tunnun sallivan itselleni tällaiset hankinnat muita helpommin.
15. Paperi painaa muuttolaatikossa saman verran riippumatta siitä, mitä sille on painettu.
Millainen suhde sinulla on omistamiisi kirjoihin? Millä periaatteella päätät, mitä kirjoja pidät kotonasi?
viesti aiheesta lukeminen
31.8.2009 kello 10:41
Selaan usein runoja. Niitä pitää siis olla hyllyssä. Runokokoelmat siis säilytän. Proosaakin säilyttelemme; emme oikein pääse yli ajatuksesta että niitä pitäisi ruveta karsimaan. Senlisäksi säilytämme kaikenlaista tietoa, historiaa, ja sen sellaista.
Kirjoja meillä on noin 150 hyllymetriä, pahaa pelkään että jos kaikki hyllyt eri puolilla altistaisi mittanauhan puolueettomaan testiin niin noin 200 metriä.
Liika lienee liikaa.
Tilanne on jo pitkään ollut hankala. Taulumme eivät sovi seinille koska seinät ovat kirjahyllyjen peitossa.
Yksi taulu vie seinältä jopa yli 100 kirjan näyttelytilan. 200 jos käytetään Lundiaa kuten me; kirjoja on kahdessa rivissä.
Saman syyn takia meille ei sovi tauluTV.
Nukkuakin pitää; sänky meillä on.
Sauna lämpiää usein. Jos kiukaan lämmittyä haluaa vain ylläpitää lämpöä niin puolet puista voi korvata paperilla.
Olisi kenties yksi lopulta eteen tuleva ratkaisu. Eilen löysin kuitenkin vielä parimetriä kirjasäilytystilaa!
Elämä saanee siis jatkua. Kirjamme odottavat leireillään luottavaisina, vaikka ei kannattaisi?
31.8.2009 kello 12:14
Noin 18-vuotiaana minulle oli täysin vieras ajatus myydä kirjoja. Sitten dyykkasin kolme metriä pokkareita taloyhtiön paperiroskiksesta ja opin kauppaamaan divariin. Hyllystä lähti ensin lukemattomat kirjat (sittemmin hyllyyn on laitettu vain kertaalleen luetut, muut toisaalla kasassa), sitten ne luetut, joista en oikeasti tykännyt, sitten ne joita en uskonut lukevani enää uudelleen… Nyt kriteerinä hyllyssä olemiselle on “olen lukenut, useimmiten olen lukenut kymmeniä kertoja ja hyvin todennäköisesti luen uudestaan.”
Mutta silti löytyy hyllystä kirjoja poistettavaksi. Kesän reduktioprojektin pohjanoteeraus oli, että hyllyssä oli seisonut lähes vierekkäin sama kirja pokkarina ja kovakantisena. Molemmat lähtivät kohti divaria. Ja moni kirja oli ihan toisenlainen kuin olin muistanut.
6.9.2009 kello 17:30
Mikä kirjasto?
Mitä karsimista?
Oma kirjahyllyni on lähinnä vitsi. Tai ainakin tilkkutäkki ja sillisalaattia. Kertynyt ja kartutettu sieltä sun täältä, useamman vuosikymmenen aikana.
Ja aina se yllättää. Viehkeää ja kiinnostavaa luettavaa löytyy aina, kun vaan jaksaa alkaa tuota sekasortoista rykelmää kahlata läpi. Enkä kai yhdestäkään kirjasta luopuisi. Ainakaan vapaaehtoisesti. Tai ehkä muutamasta oikein hyvään tarkoitukseen.
Kadehdin hyvin jäsenneltyjä ja runsaita ‘kirjastoja’, joita joillakin kavereillani on.
Itse en taida olla keräilijä lainkaan, pikemminkin vaihtelevien olosuhteiden uhri. Näissä kirja-asioissa.
Tykkään kyllä kirjoista. Ne tuoksuvät jännittäviltä, tuntuvat kädessä hyvältä. Niitä on ihana selata. En luovu niistä, vaikka hankkisinkin sähköisen kirjojen lukulaitteen. Tässä en nykytekniikkaa kaipaa.
7.9.2009 kello 0:26
Itse suhtaudun kirjoihini erittäin omistavasti. Olen kahdesti elämässäni joutunut luopumaan kirjastostani. Nyt olen siinä tilanteessa, että minulla on asianmukaiset hyllyt ja riittävästi tilaa niille. Monesta itselleni rakkaasta kirjasta olen joutunut äskettäin luopumaan. Nyt vaivaa kirjakaupassa muistamattomuus siitä, onko minulla ko kirja vai ei. Viimeiseen luopumiseen asti olen muistanut mitä hyllystäni löytyy.
Haluan nähdä ympärilläni itselleni rakkaita ja tärkeitä kirjoja, joihin voin palata koska haluan. Tosin, hyllyistäni löytyy kyllä kaikenlaista. Osa sellaistakin, josta voisin ehkä jo luopuakin, koska tiedän jo nyt, ette enää niitä toistamiseen lue. Mutta, en raaski luopua. Haluan käteeni kirjan, jota voin haistella, pitää käsissäni, tuntea sen painon sitä lukiessani. Kirjat ovat minun ulkoinen sydämeni.
Kirjani ovat aakkosjärjestyksessä, tekijän mukaan. Tietokirjallisuus, se vähä, on omissa hyllyissään aihepiireittäin. Kirjastossani on myös miellyttävä tuoli, johon käpertyä lukemaan. Muutenkin ympäristö on sellainen kuin haluan omassa kirjastossani olevankin: paljon erilaisia kirjoja, elävä tuli, hyvä tuoli, pehmeä matto, pari kissaa, rauhaa, omaa tilaa.
Kirjoja hankin mieltymykseni ja tarpeen mukaan. Ja minun kirjoissani on kovat kannet. Pokkarimalleja olen joutunut olosuhteiden pakosta hankkimaan, mutta ne korvautuvat jonain päivänä kirjoiksi. Kauhulla odotan sitä päivää kun joudun siirtymään vanhainkotiin ja luopumaan kirjoistani.
10.9.2009 kello 12:38
Kiehtovia kommentteja, hyvät ystävät, kiitos kokemuksistanne! Selvästikin kirjasto, suuri tai pieni, sekainen tai pikkutarkasti järjestetty, on lukevalle ihmiselle jotakin erityistä, enemmän kuin vain joukko esineitä.
3.10.2009 kello 1:22
Mulla on vaihteleva suhde kirjoihin. Koska olen toistaiseksi alaikäinen ja näin ollen vanhempani elättävät minut, ei ylimäärästä rahaa ole koskaan tippunut ja yleensä sillä vähällä rahalla, jonka saan suoraan käteen, on muut käyttötarkoitukset kuin kirjojen ostaminen.
Käytän kirjastoa aktiivisesti nimenomaan tästä syystä. Haaveilen omasta, laajasta kotikirjastosta sitten joskus tulevaisuudessa, jossa voisi työskennellä ja vain lukea iltapäiviä ja viihtyä kaikenlaisten kirjojen seassa. Se olisi rauhallinen paikka, jossa ei oli minkäänlaisia häiriötekijöitä.
Taisin ajautua vähän sivuraiteille. Pointti oli se, että omistan vähän kirjoja ja nekin ovat lähinnä ei-niin-hyviä lahjaksi saatuja opuksia, olosuhteiden pakosta.
12.10.2009 kello 19:50
@Hilja - Rauhallinen oma paikka, jossa voi keskittyä & kirjoittaa, on monelle melkeinpä onnellisuuden edellytys. Tällaisia sopukoita kannattaa etsiä ympäristösään jo ennen kuin se unelmien kirjastohuone on todellisuutta. Hyvän kahvilan nurkkapöytä, ulkosaunan pukuhuone ja kunnankirjaston käsikirjastohuone ovat olleet minulle hyvin tärkeitä.