5 syytä viivytellä
Vitkastelu tai viivyttely on yksi luovuuden seitsemästä vihollisesta. Tunnistan itsessäni kaikki seitsemän vihollista, ja vitkastelija minussa on jopa sieltä pahimmasta päästä. On silti tilanteita, joissa tekemisen lykkäämisestä on suoranaista hyötyä.
1. Viivyttely tehostaa ajankäyttöä
Yleensä mihin tahansa menee aikaa sen verran kuin sitä on käytettävissä. Tiukassa tilanteessa opetuksen voi valmistella kahdessa tunnissa, mutta siihen saa myös helposti menemään kaksi päivää tai jopa viikon.
Töitään kannattaa arvioida niiden tärkeyden ja sen mukaan, mihin muuhun haluaa käyttää aikaansa. Kaikkeen ei kannata panna koko ajallista ja taidollista arsenaaliaan, sillä moneen lopputulokseen riittää pienempikin panostus. On asioita, jotka voi hyvällä syyllä jättää viime hetkeen. Silloin tehdystä työstä saa minimipanoksella maksimituloksen.
2. Viivyttely hyödyntää alitajuntaa
Moni asia työstyy alitajunnassa kuin itsestään. Vitkastelussa tämä on hyvä uutinen. Mieti työtäsi, joka kestää viivyttelyä ja lykkäämistä, ja jätä se sitten tiedostamattomasi huoleksi. Kun tartut tekemiseen, sinulla on mielessäsi pitkälti valmis lopputulos. Vaivattomasti ja ponnisteluitta.
3. Viivyttely lepuuttaa tekstiä
Tekstin editoinnin aloittaminen hyötyy vitkastelusta. Ei sitä ole syytä loputtomiin lykätä, ja kun sen aloittaa, sitä kannattaa tehdä sisulla, sitkeydellä ja istumalihaksilla. Käsikirjoituksia on kuitenkin hyvä lepuuttaa vähintään kolme viikkoa. Sen jälkeen tekstiinsä on saanut riittävästi etäisyyttä ja sitä voi katsella uusin, arvioivin silmin.
4. Viivyttely lisää intensiteettiä
Kun aikaa on vähän, työskentely tehostuu. Tästä syystä käytän itse munakelloa niin paljon. Mikään ei lisää keskittymiskykyä ja työnteon intensiteettiä siten kuin päälle painava tekemisen kuolonraja. Omaksi yllätyksekseen asiat saa yleensä valmiiksi vaaditussa ajassa. Ainakin pienet ja helposti hallittavat asiat, kuten vaikkapa kirjoitusharjoituksen tai lehtikritiikin.
5. Viivyttely viilaa lopputulosta
Viivyttelyn viides hyöty on bonus, seurausta kaikista edellisistä. Kun tekstin on oltava valmis määräajassa ja parhaalla mahdollisella lopputuloksella, nopeus, intensiteetti ja alitajunnan tekemä työ tuottavat usein mainion lopputuloksen. Tekstithän eivät koskaan ole valmiita. Viivyttelyn rajaama aika ja sen kasvattama työteho takaavat jonkinlaisen lopputuloksen. Yleensä se on riittävän hyvä, parhaimmillaan jopa loistava. Ja monessa tilanteessa ensimmäistä versiotaan saa palata parantelemaan jälkeenpäin.
Viivyttelyn varjopuolia
Mainituista hyötynäkökohdista huolimatta vitkastelijaan on syytä suhtautua varauksellisesti. Yleensä siitä on enemmän haittaa. Omassa elämässäni se on johtanut lukuisiin menetettyihin mahdollisuuksiin ja toteutumatta jääneisiin toiveisiin ja tilaisuuksiin. Vitkastelijalle on asetettava selkeät rajat ja sen käytössä on oltava säästeliäs.
Vitkastelun varjopuoliin kuuluu ahdistuksen lisääntyminen. Se on stressitekijä. Vitkastelusta on hyötyä ainoastaan suhteellisen pienissä ja aikataulullisesti selkeärajaisissa töissä. Mieluiten siten, että aikataulurajat eivät ole omia vaan muiden asettamia. Omaehtoiset ja pitkäkestoiset projektit kärsivät vitkastelusta. Eksponentiaalisesti.
viesti aiheesta tavat & työskentely
10.8.2009 kello 23:52
Jos on sitä tyyppiä kuin itse olen, niin mikään projekti ei koskaan valmistu ilman deadlinea, koskien niin kaunokirjallisia kuin kaikkia muitakin töitä. Ongelma vain on, että kyseisen dl:n pitää olla jonkun muun asettama. Itse itselleni asettamat takarajat rikon melkein aina, koska tiedän että niitä ei ole “oikeasti” pakko noudattaa. Mutta kun on luvannut jotain jollekin toiselle, niin joutuu lupauksensa myös pitämään. Mikä on hyvä asia, koska jahkailu ja hiominen ei lopu koskaan. Silloin ainakin saa jotain valmiiksi. Valmistakin tekstiä voi muokata myöhemmin, jos siltä tuntuu, ja se on paljon mukavampi tilanne kuin pakertaa keskeneräisen parissa.
11.8.2009 kello 13:31
Sama juttu täällä, K. Suurin syy miksi osallistun kirjoituskilpailuihin on juuri niiden ah-niin-ihanat-ja-kamalat deadlinet. Joskus käy kyllä niinkin, ettei tule aikomuksesta huolimatta osallistuttua koska kukaan ei pakota, mutta tarpeeksi vahvalla päätöksellä saan yleensä tehtyä siitä itse itselleni pakollisen homman, joka TÄYTYY suorittaa. Kun haluaa saada tekstin “vain” valmiiksi (koska deadline kolkuttaa ovella) ja lähetettyä, ehkä sitten hieman laadusta tinkienkin, on paljon paremmat mahkut voittaa kuin pelkällä ajatuksella Maailman Parhaasta Tekstistä. Näin ehkä katoaa osa suorituspaineistakin, kun päätavoite on osallistua, ei voittaa. Ja voittoakin tärkeämpää (???) on se, että on saanut kirjoitettua jotain, jos muuten ei saa itseään siihen potkittua kuin aikarajalla.
14.8.2009 kello 9:58
Ihanan helpottava ajatus, että viivyttely voi joskus olla oikeasti hyväksi. On ihan totta, että mihin tahansa saa kulumaan aikaa just niin paljon kuin sitä on käytettävissä - deadlinea edeltävänä iltana väkerrän tekstiä varmasti, olipa se sitten “valmis” tai ei.
Kun vielä oppisi suhtautumaan vakavasti myös niihin itse asetettuihin dediksiin, kuten K kommentoi. Olen itsekin hyödyntänyt kirjoituskilpailuja kannustimena, toimii. Yksi konsti on myös luvata teksti ateljeekriitikolle luettavaksi johonkin mennessä ja pyytää tätä (lempeästi mutta määrätietoisesti) painostamaan, jos ei sitä kuulu.
17.8.2009 kello 9:05
@kaikki - Kiitos kommenteista! Tunnistan hyvin, mistä puhutte. Tässäpä sitä kirjoittajalle haastetta: ottaa omat deadlinensa vakavasti. En aina saa otettua ihan vakavasti edes niitä muiden asettamia… Kirjoittajatreffejä voi hyvin hyödyntää ulkoisten “pakotteiden” määrittäjänä, siis samaan tapaan, mihin Jenni viittaa ateljeekriitikolle annetuilla lupauksilla. Samalla sitä voi käyttää sopimusosapuolena, jonka kanssa saa itselle tärkeitä asioita tehtyä. Siis esimerkiksi: tällä viikolla kirjoitamme kaikki puoli tuntia joka päivä.
20.8.2009 kello 10:27
Mikä syy on viivytellä seuraavaa blogimerkintää? Me addiktit tarvimme annoksemme.
20.8.2009 kello 21:53
Olen ajoittain miettinyt, mistä viivyttelijä minussa syntyy. Onko se laiskuutta, välinpitämättömyyttä, sitä etten pysty pitämään rajoja ja sanomaan selkeästi “ei” silloin, kun aikani ei yksinkertaisesti riitä tekemään edes kaikkia jo sovittuja asioita? Vai onko se aikatauluttamisen pettämistä tai suoranaista puutetta kyetä järjestelemään aikataulujaan ja töitään niin, että kaikki valmistuisi ajallaan? Vai onko se selkarangattomuutta, sitä ettei kirjoittaminen (tai mikä tahansa muu asia) olekaan tarpeeksi tärkeää, jotta käyttäisin siihen aikaani ja pysyisin aikataulussani tai deadlinessa, olipa se sitten itseni tai jonkun muun asettama.
Koska, kun rikon aikatauluni ja työt jäävät tekemättä, seurauksena on aina ahdistus ja huono omatunto. Tätä kai haluaa jokainen välttää? Ja siitä huolimatta rikkoo rajansa, eikä saa mitään aikaiseksi siihen mennessä kuin pitäisi.
20.8.2009 kello 23:29
@Lenko - Joo, nyt lämpimään vuodenaikaan olemme pitäneet yllä vähän harvempaa julkaisutahtia. Kesälaitumet, akkujen lataus ja niin edelleen. Säntilliseen kahden viestin viikkotahtiin palattaneen kuitenkin viimeistään syyskuussa. Katkolla on hyvä käydä ainakin välillä kääntymässä, vaikka eihän tästä tavasta eroon voi koskaan päästä.
@TdW - Olen parhaillaan lukemassa psykologi Neil Fioren kirjaa The Now Habit, jota pidetään ehkäpä keskeisimpänä viivyttelyä käsittelevänä kirjana. Fioren lähtökohta on, että viivyttely (puhumattakaan “laiskuudesta” tai “selkärangattomuudesta”) ei ole perimmäinen ongelma. Ongelmana ovat itse asetetut kohtuuttomat odotukset, joiden aiheuttamaa ahdistusta viivyttely lievittää… aina jonkin aikaa.
Kirjoitan kirjasta lisää, kun olen saanut sen loppuun, mutta voin jo nyt suositella sitä kenelle tahansa. Harvassa ovat ne kirjoittajat (tai ylipäätään ihmiset), joita tämä asia ei jollain tapaa koskettaisi.
6.10.2009 kello 13:20
Moi!
Luen näitä mielenkiintoisia juttuja täältä kirjoittajatreffeiltä jo toista tuntia välttääkseni töihin tarttumisen. Kallen mainitsema viivyttelykirja olisi varmaan hyödyllistä lukea.
Olen itsekin tullut siihen johtopäätökseen että omat kohtuuttomat odotukset asettavat riman niin korkealle, että mikään aloitusviritelmä ei vaikuta kehittelyn arvoiselta.
Moisista odotuksista on joskus mahdollista ponnistella tietoisesti eroon, kun päättää vaan nauttia tekemisestä huolehtimatta lopputuloksen erinomaisuudesta. Parhaat ideat tuntuvat ilmaantuvan aina silloin kun tällaiseen mielentilaan onnistuu pääsemään.
Johannan alussa luettelemat viivyttelyn hyvät puolet ovat toki myös totta. Joskus on hyvä ryhtyä aivan muihin hommiin ja saada jotain jopa aikaiseksi, sen sijaan että käyttäisi päivän ähisemällä tuloksettomasti hankalan tuntuista hommaa pyöritellen. Kyllähän se yleensä pakon edessä valmistuu.
Nyt töihin… deadline lähenee uhkaavasti. Kiitokset kaikille ajatuksia herättävistä keskusteluista!
9.11.2009 kello 21:16
Ja viivyttely ei auta mihinkään. Ellei osaa viivytellä oikealla tavalla. Älkää tehkö kuin minä, jolla on romaanin alku menossa. Sitä on se 15 wordsivua, ja vuosi kirjoitettu. Täytyy joululomalla ruoskia itseään ja nostaa sivumäärää. Suklaata & kirjoittamista.