Voiko kieli herättää fyysisiä tunteita? Mitkä sanat aiheuttavat inhon väreitä?

Kuva: nyki_m

The Guardianin kolumnisti Michelle Pauli herätti kesällä keskustelua englannin kielen vihatuimmasta sanasta. Hän otti esimerkin Ledburyn festivaaleilta, johon osallistuvat runoilijat esittivät omat inhokkisanansa.

Eniten kannatusta sai Philip Wellsin esittämä pulchitrude, joka tarkoittaa ’kaunista’ mutta kuulostaa joltain aivan muulta. Se taistelee runoilijan mukaan kaikkia onomatopoetiikan sääntöjä vastaan ja aiheutti joissakin läsnäolevissa runoilijoissa jopa fyysistä kuvotusta. Mikä olisikaan inhottavampaa kuin sana joka kuvaa kohteensa vastakohtaa?

Pauli nosti myös esille, ettei sanan inhottavuus ole niinkään kiinni sisällöstä, vaan siitä, miltä sana tuntuu kun se lausutaan. Sanat ovatkin eittämättä fyysisiä kokemuksia. Ne tuntuvat suussa, aiheuttavat ihastuksen tai inhon väreitä. Oletettavasti sen vuoksi myös hyvin laimeat sanat tai kiertoilmaukset herättivät närkästystä kolumnin herättämässä keskustelussa. Sanat kaipaavat lihaa jota jäystää!

Keskustelussa neutraalimerkityksinen sana moist, ’kostea’, nousi suurimpien inhokkien joukkoon. Laimea ja limaisen tunteen mieleen tuoma sana todellakin herättää kylmiä väreitä ei-brittiläisessäkin henkilössä. Onko sitten sanojen kokeminen universaalia? No, ainakin kosteusvoiteiden ja suihkugeelien markkinoijien olisi syytä ottaa tästä opikseen ja keksiä kiehtovampia sanoja tuotteitaan kuvaamaan.

Guardianin keskustelijat torjuivat erityisesti sanat, jotka eivät vastanneet kohdettaan. Esimerkiksi pregnant nähtiin loukkaukseksi jotakin niin kaunista ja ihmeellistä asiaa kuin raskautta kohtaan. Suomen kielen raskaus-sanastakin voisi kyllä sanoa samaa.

Meilläkin osataan

Mitkä sanat suomen kielessä sitten saavat värisemään inhosta? On myönnettävä, että sisällöllä on jonkinasteinen osuus: nauttiiko muka kukaan liman tai syöpäkasvaimen äänteellisestä kauneudesta? Nämä sisältöään osuvasti heijastavat sanat kuitenkin tuovat tyydytyksen tunteen: inhoon ei liity epäpuhtautta – tunnetta siitä, että jotain on poissa paikaltaan.

Kuva: nyki_m

Jotkut sanat tuntuvat kuitenkin intuitiivisesti vääriltä. Olisin esimerkiksi mieluummin kuollut kuin elävä. Elävä tuntuu niljakkaalta, käärmemäiseltä. Mutta kun lausuu ”kuollut”, suu supistuu ja kieli luo kourun kitalakeen, ja ilmoille pääsee jylhä ja samalla niin pehmeä sana.

Klassinen esimerkki suomen kielessä on rakkaus, joka esiintyy toistuvasti suomen rumimpien sanojen äänestyksissä. Kukapa ei haluaisi – jos nyt puhutaan pelkkien äänteiden tasolla – lemmittynsä kuiskaavan herkälllä hetkellä ”vihaan sinua” mieluummin kuin ”rakastan sinua”? Tuo pärisevä ärrä pilaa minkä tahansa kynttiläillallisen, jonka ranskalaiset amoreineen ja saksalaiset libeineen voivat suorittaa huomattavan sulavammin kuin suomalaiset.

Mutta mihinpä rakkaudesta pääsisi: rakastamme joka tapauksessa sitä sanaa, sillä kun se kerran sanotaan, se mäjähtää niin että tuntuu. Eikä mikään säily enää ennallaan.

Äänteillä on väliä

Sanat voivat vaikuttaa mielenterveyteen ja viihtyvyyteen. Ei ole ihme, että juuri vanhat ja onomatopoeettiset sanat kuten liplattaa, humista ja surista aiheuttavat usein tyytyväisyyttä ja mielenrauhaa. Edes kröhiminen, piereminen ja räkiminen eivät aiheuta tuskaisaa vaan tervettä inhoa. Niiden muoto on sulassa sovussa merkityksen kanssa.

Kielen äänteellisiä vaikutuksia ei kannata kirjoittajankaan aliarvioida: kirjallisuus ja erityisesti runous toimii juuri asettelemalla sanat sulavaksi, rytmilliseksi jatkumoksi, jossa äänteet eivät ole keskenään ristiriidassa.

”Minä vain olen liian vanha muuhun kuin kuolemaan omin nokkineni”, sanotaan Christina Kristina Carlsonin Herra Darwinin puutarhurissa, ja vaikka sisältöä ei tajuaisi (kuten ulkomaalaisten sointuisimmaksi äänestämässä mielilauseessa ”alavilla mailla hallan vaara”), lauseen pehmeä soljuvuus aiheuttaa sisäisen hyvänolontunteen, harmonian maailman kanssa.