Juoni on sommittelun taidetta
Olemme aikaisemmin määritelleet juonen tavaksi, jolla kertomuksen tapahtumat on sommiteltu. Se, että osaamme antaa juonelle tällaisen yksinkertaisen määritelmän, ei kuitenkaan vielä kerro mitään siitä, miten tämä sommittelu kannattaa missäkin tekstissä tehdä.
Juonen punomiseen liittyvät kysymykset askarruttavat monia kirjoittajia minua usein, ja koko hommaan voi olla vaikea saada otetta. Henkilöt tahtovat yhtä, kirjoittaja toista ja ratkaisevassa kohdassa sankari on eksynyt ihan väärään paikkaan. Kunpa olisi jokin yleispätevä ohjenuora, jota seuraamalla juoni olisi taatusti selkeä, jäntevä ja koukuttavan kiinnostava…
Ainakin tällaista viisastenkiveä on pitkään etsitty. Kolme vaikutusvaltaisinta yleisesitystä ovat Syd Fieldin popularisoima kolmen näytöksen malli, Gustav Freytagin klassisen draaman malli ja Christopher Voglerin sankarin matka. Vaikka onkin kyseenalaista, miten tällaiset suoraan elokuva- ja teatteritutkimuksesta lainatut teoriat sopivat kuvaamaan esimerkiksi romaanin rakennetta, monista amerikkalaisista kirjoittajaoppaista löytyy ainakin yksi vuoristoradan profiilia muistuttava juonikaavio.
Hollywoodin viihde-elokuvissa näytösrajat, puolivälit, kriisit ja ratkaisut osuvat usein samoihin kohtiin muutaman sivun tarkkuudella. Tälle on omat historialliset syynsä, joista proosan ei kuitenkaan tarvitse välittää. Elokuvakäsikirjoittamisen teoriasta voi olla paljon hyötyä prosaistille, mutta muotojen välisiä eroja ei kannata unohtaa.
Jos siis ylipäätään uskoo, että tällaisista yleistyksistä on mitään hyötyä käytännön kirjoitustyön kannalta.
Hyvä juoni?
Vaan on proosallekin kehitetty kokonaan omia malleja. Tinkimättömin ja pisimmälle viety esimerkki löytyy epäilemättä Jack M. Bickhamin kirjasta Scene & Structure.
Kirjassaan Bickham antaa paitsi hyviä neuvoja jäntevien kohtausten kirjoittamisesta, myös valmiin, geneerisen rakenteen, jonka avulla kokonaisen jännitysromaanin kirjoittaminen onnistuu kuin värityskirjaa täyttämällä. Jokaisesta romaanin luvusta on erikseen sanottu, kenen näkökulmasta se tulee kertoa, millaisia kohtauksia siihen tulee ja miten se vie tapahtumia eteenpäin.
Kuudes luku. Neljä kohtausta. Kaksi tai kolme näistä kirjoitetaan päähenkilön romanttisen vastinparin näkökulmasta, kun tämä pyrkii oman sivujuonensa tavoitteeseen tai yrittää auttaa (nyt kulissien takana toimivaa) sankaria. Tässä luvussa nähdään usein sequel-kohtaus, jossa vastinparin tausta ja luonne määrittyvät. Tämän luvun eräänä tarkoituksena voi olla myös esittää harhautus tai kaksi – väärä päätelmä, virheellinen johtolanka tai henkilö, joka vaikuttaa epäilyttävältä mutta onkin todellisuudessa viaton. – –
Bickham analysoi jännärin rakennetta erittäin tarkkanäköisesti, mutta hänen yksityiskohtaisuutensa melkein lannistaa. Näinkö kirja kuin kirja pelkistyy esitysjärjestykseltään yhtenäiseksi? Eikö muodon pitäisi seurata sisältöä eikä päinvastoin?
Tai jos täytyy soittaa nuottien mukaan, eikö nuotit voisi sentään laatia itse?
Eräs valmiita kaavoja uhmaava metodi novellin juonen laatimiseksi
1. Otetaan A4-kokoinen lehtiö, hyvä kuulakärkikynä ja pannullinen teetä.
2. Kirjoitetaan sivun ylälaitaan otsikoksi Mitä tässä novellissa voisi tapahtua?
3. Käydään listaamaan ideoita mahdollisiksi tapahtumiksi luetelmaviivoin. Hyödynnetään aikaisempia muistiinpanoja mm. keskeisistä henkilöistä sekä vapaata assosiaatiota. Jatketaan listaamista, kunnes sivu on täynnä – tarvittaessa käännetään paperi ja jatketaan toiselle puolelle.
4. Keitetään toinen pannullinen teetä.
5. Kirjoitetaan toisen sivun ylälaitaan Mitä tässä novellissa tapahtuu? Aletaan valikoida erilaisten tapahtumien joukosta niitä, jotka tuntuvat muodostavat keskenään vahvimman ketjun. Mitkä tapahtumat ovat kiinnostavimpia? Mitkä tapahtumat seuraavat loogisesti toisistaan? Mitkä tapahtumat paljastavat meille henkilöhahmoista eniten? Merkitään nämä asiat muistiin – ne ovat kertomuksemme tarina.
6. Kirjoitetaan kolmannen sivun ylälaitaan Miten tämän novellin tapahtumat kannattaa esittää? Aletaan etsiä tapahtumille järjestystä ja esitystapaa, joka tuo parhaiten esiin niiden dramaattisen ja temaattisen merkityksen. Missä järjestyksessä tapahtumia on helpoin seurata? Missä järjestyksessä kerrottuna ne kuulostavat jännittävimmiltä? Mitkä tapahtumat on hyvä näyttää toimintana, mitkä summata selonteoksi, mihin viitata epäsuorasti kirjeessä tai keskustelussa? Missä kohtaa tapahtumia lukija otetaan kyytiin ja missä hänet jätetään pois? Merkitään nämä asiat muistiin – ne muodostavat kertomuksemme juonen.
7. Kirjoitetaan kertomus hyödyntäen sekä aikaisempia muistiinpanoja, että nyt syntynyttä juonirunkoa, jota voi tarpeen mukaan muokata ja täydentää.
Huomautuksia
Ensimmäistä sivua täytettäessä on syytä edetä ilman itsekritiikkiä ja puhtaasti oman uteliaisuutensa ohjaamana. Aloitan yleensä kirjaamalla ylös, mitä en itse lukijana odottaisi tapahtuvaksi tai mikä tuntuu sopimattomalta. Joskus juuri näin löytyvät kiinnostavimmat koukut.
Tässä metodissa on oleellista, että tapahtumat ideoidaan ennen niiden esitysjärjestystä ja -tapaa. Tämä ohjaa kertomaan tarinan tapahtumien, ei ulkopuolelta sanellun muodon ehdoilla.
Kertomusten rakenteita käsittelevien teosten – esimerkiksi juuri Scene & Structuren – lukeminen voi edelleen olla hyödyllistä. Se auttaa hahmottamaan paremmin, mitä erilaisia keinoja kirjoittajalla on käytössään. Proosajuonen punonta on kuitenkin viime kädessä taidetta, ei tiedettä: jos sommitelma näyttää hyvältä ja tarkoituksenmukaiselta, se on oikein tehty.
Aiheuttavatko juonet sinulle älyllistä iloa vai harmaita hiuksia? Tuntuvatko tarinoidesi juonet syntyvän kuin itsestään vai mietitkö niitä tietoisesti?
viesti aiheesta tekstinteko
6.10.2009 kello 12:17
Hei, uskomatonta. Saisinkohan minäkin näillä ohjeilla joskus proosatekstin aikaan! Olen tähän asti ollut täysin kykenemätön laatimaan juonta. Kirjoituskurssilla sanottiin 30 sivun jälkeen: ihan kiva, mutta voisiko tässä tapahtua jotakin…
Nyt rupean uuteen yritykseen!
6.10.2009 kello 18:31
Ah, minulta onkin juuri juoni kadoksissa ja tarina lojuu henkitoreissaan.
Pitääkin kokeilla tätä.
Harmaita hiuksia ja silloin tällöin ihan reilua ärtymystä ne juonet yleensä aiheuttavat. Minulla on taipumusta plagioida vahingossa kaikenlaista, jolloin yleensä jokin tärkeä osa täytyy heittää romukoppaan ja aloittaa alusta.
6.10.2009 kello 19:49
Minulla homma toimii parhaiten, jos juoni kehittyy tekstiin ilman sen enempää suunnittelua. Suunnittelu on jees ja olen kirjoittanut novelleja, joista tiedän etukäteen, mitä niissä tapahtuu, mutta se on a)paljon tylsempää kuin umpihankeen rämpiminen ja b)usein vaikeampaa kielen kannalta. Näin minusta :). Olisi kiva osata molemmat tavat suvereenisti…
6.10.2009 kello 20:11
@paraske - Hei, hienoa! Kerrothan sitten, millaiselta tämä kokeilu tuntui. Olen kiinnostunut viilaamaan tätä sinänsä hyvin simppeliä lähestymistapaa vielä entistäkin lähestyttävämmäksi.
@Klaus - Plagioiminen on juonista puhuttaessa aika jännä juttu. Jotkut väittävät, että erilaisia juonia olisi vain tietty rajallinen määrä, esimerkiksi seitsemän. Pidän tätä kovasti yliyksinkertaistavana näkemyksenä, mutta kyllähän samojen sommitteluperiaatteiden näkee toistuvan yhtenään. Se ei yleensä haittaa, jos itse sommiteltavat tapahtumat eivät muistuta liikaa jotakin toisesta teoksesta.
@Rooibos - Hyvin kiinnostavaa. Minulla homma menee toisin päin: kun tiedän etukäteen, mitä haluan sanoa, minun on helpompi keskittyä siihen, miten haluan sen sanoa. Eli kieli hyötyy ahkerasta tapahtumakulkujen luonnostelusta. Mutta aivan kuten sanot, on rikkaus osata tehdä jutut monella tapaa.
6.10.2009 kello 23:04
Minulle juoni on kaikki kaikessa. Ilman sitä olen hukassa ja niin ovat henkilönikin. Siksi suunnittelen kaiken huolellisesti etukäteen, vaikka juonen kehittely onkin toisinaan varsin hermoja raastavaa puuhaa. Harvoin kuitenkaan tulee vastaan sellaista umpikujaa, ettei muurin yli jotenkin kiipeäisi. Valmis juoni auttaa myös avaamaan henkilöiden motiiveja. Jos esimerkiksi sivuhenkilö x hautoo mielessään murhaa, aikeen on hyvä näkyä hänen toiminnassaan ihan alusta alkaen.
7.10.2009 kello 13:06
Kokeilu on alullaan. En tehnyt ihan ohjeitten mukaan. Mutta sen sijaan, että olisin vain pyöritellyt mielessäni epämääräistä romaaninaihemöykkyä, otin sen paperin ja kynän ja rupesin listaamaan mahdollisuuksia. Onhan niitä näköjään, hyvänen aika! Ja suunnittelu on hauskaa - paljon hauskempaa kuin kirjoittaminen, joka on täyttä työtä… :)
7.10.2009 kello 16:18
Luettuani tämän jäin pohtimaan sitä, että kuinka juonet oikein syntyvät omiin tarinoihini. Kallen esittelemä kolmen vaiheen malli (”Mitä voisi tapahtua?”, “Mitä tapahtuu?”, “Missä järjestyksessä esitetään?”) kuulostaa hyvin tutulta.
En kuitenkaan yleensä lähde liikkeelle ihan puhtaalta valkoiselta paperilta. Pidän “idealaatikkoa”, jota aina silloin tällöin selailen ja toisinaan joku aiempi raakile välähtää mieleen kokonaisena tekstinä. Raakileen työstössä kaivelen idealaatikosta paloja ja kehittelen uusia ja kun raakateksti on hakattu koneeseen sisälle, koetan järjestellä palikat sellaiseen järjestykseen, että pääsisin eroon toistoista ja että järjestys palvelisi tarinaa.
Olen vasta työstämässä ensimmäistä “tekemällä tehtyä” pitkää tarinaa, joten en voi vielä oikein sanoa, että kuinka sellaisten juonia punon. Projekti on ollut raskas mutta opettavainen, kun opettelen kantapään kautta sitä, miten pidempi tarina pidetään aisoissa.
12.10.2009 kello 21:51
Kalle - on kyllä hauskaa, miten monella tavalla voi kirjoittaa. Itse nautin eniten kieli edellä kulkemisesta - jos suunnittelen liian tarkkaan, tekstistä tulee helposti puisevaa ja en kuitenkaan saa siihen juuri sitä tunnelmaa, jonka halusin, tai kaikkia suunnittelemiani nyansseja. Ehkä olen myös liian kuuliainen suunnitelmilleni - päätettyäni kerran, että tekstissä tapahtuu näin ja noin, ei mielen muuttaminen kesken kirjoittamisen olekaan enää niin helppoa. Vasta työstövaiheessa, kun “höylään ja viilaan” tekstiä, alan ajatella tietoisilla aivoilla, että mitäpä tämän henkilön kannattaisi tehdä tässä tilanteessa ja mitä kaikkia mahdollisuuksia hänellä on. Tapoja on monia!
12.10.2009 kello 22:45
@paraske - Sano muuta. Minusta juuri tämä eri mahdollisuuksien pallottelu ja ideasta toiseen eteneminen on prosessin hauskimpia vaiheita. Mitä pidemmälle teksti etenee, sitä useampi näistä mahdollisuuksien ovista sulkeutuu ja asioita täytyy lyödä lukkoon. Siinä kohdassa motivaatio täytyy repiä muista asioista.
@MaKo - Jonkinlainen lista, kansio tai loota voi tosiaan olla hyvin hyödyllinen. Järjestelmällinen ihminen pitää huolen, että jokainen itu ja idea löytyy tarvittaessa helposti. Epäjärjestelmällinen penkoo ja iloitsee itsensä yllättämisestä.
12.10.2009 kello 22:51
@Rooibos - Joo, tämä suunnittelu vs. ei-suunnittelu on monisyisempi kysymys kuin äkkiä arvaisi. Koetan jäsennellä ajatuksiani aiheesta tässä kohta.
22.10.2009 kello 23:53
Mielenkiintoista asiaa.
Henkilökohtaisesti joitain kelvollisia juonia olen synnyttänyt sulauttamalla kaksi erilliseksi ajateltua juonikuviota yhteen. Näin jää improvisaation varaa, mutta lapasesta karkaamisen vaara on pienempi.
Kuten aina, tämäkin tapa toimii vain hetkittäin.
23.10.2009 kello 11:17
@Samuli A. - Hei, joo, totta. Jos on kaksi juonensäiettä (henkilöhahmoa, tapahtumaideaa), jotka eivät tunnu oikein kantavan, voi niiden yhdistäminen hyvinkin toimia. Kiitos ideasta!
29.5.2010 kello 19:17
en ole yleensä luonnostellut juonta tai henkilöitä. se on tuottanut minulle harmaita hiuksia paljon, mutta olen huomannut aina kun aloitan kirjoittamisen alusta, tarinani aina vaan paranee, mistä moinen ?
21.6.2010 kello 17:59
En tiedä onko tämä jo jonkun porukan oma foorumi, mutta aion silti kertoa miten tarinani syntyi, eli ja miten sen kävi. Juoni oli pääpiirteissään mielessä, loppuratkaisu todellakin puuttui kun aloin kirjoittamaan. Kirjoitin seitsemän kuukautta, jonka aikana henkilöhahmoja syntyi, poistui, uusia alkuperäisestä poikkeavia rooleja muodostui ja juoni eli. Tilanne muuttui eräänä iltana, kun olin ollut kirjoittamatta kuukauden. Loppuratkaisu nro 3 syntyi ja parkaisi kovaa. Tarina lakkasi muuttumasta vasta kun 3/4 oli valmiina. Nyt tarina on kustantajan pöydällä ja ensimmäinen vihreä valo on väläytetty.
25.6.2010 kello 10:35
@Katinka - Kiitos kommentistasi, Katinka. On aina hieno kuulla, miten sitkeys ja kärsivällisyys palkitaan. Joskus kirjoittamistauko on juuri se, mitä juonisolmujen avaamiseen tarvitaan. Etääntyminen antaa alitajunnalle tilaa kehitellä eri vaihtoehtoja, ja usein oikea ratkaisu pintautuu juuri näin kuin kuvailit.
6.10.2009 kello 20:50
[...] migreenissäni yhtään mitään älykästä (tai hauskaa älytöntä), kehotan katsahtamaan juonikirjoitusta toisaalta. Tännekin saa sitten kommentoida [...]