Työstä kirjoittaminen kysyy tietoa
Haastattelukeikan ansiosta tulin jokin aika sitten lukeneeksi Antti Tuurin uuden romaanin Suuri viljajuna Siperiasta. Kirja kertoo Suomen sisällissodan ajasta ja yrityksestä lievittää nälänhätää noutamalla junalastillinen viljaa Neuvostoliitosta. Tuurimaisen lakonisesti kerrottu tarina seuraa junan puksutusta halki Siperian.
Jotta perille päästään ja viljat saadaan, on junan kyydissä jos jonkinmoista ammattimiestä. Tuuri kuvaa yksityiskohtaisesti veturinkuljettajien, lämmittäjien, seppien, kokkien ja junamiesten huhkimista ja sai minut miettimään työnteosta kirjoittamista. Se kun ei välttämättä ole ihan helppoa.
Tutkimus avuksi
Osaisin omien kokemusteni pohjalta kirjoittaa työnsä pariin ainakin tehdastyöntekijän, pankkineidin, pikaruokapaikan kassan, opettajan, puhelinmyyjän tai pienen kulttuuritapahtuman koordinaattorin.
Mutta entäpä jos henkilöhahmoni onkin arkeologi, puutarhuri tai graafikko? Millainen on kulttuuriministerin työpäivä? Mitä kaikkea teurastajan työnkuvaan kuuluu? Millaiset työvuorot palomiehillä on?
Näissä tapauksissa joudun ryhtymään taustatutkimukseen. Internet on iso apu, mutta kirjoittajan kannattaa ehdottomasti hyödyntää myös sukulaiset ja tuttavat. Useimmat ihmiset kun puhuvat mielellään työstään. Kirjoittaja kuuntelee, saa ensimmäisen käden tietoa työstä ja kerää uskottavia yksityiskohtia, joilla maustaa tekstiään.
Hyviä lähteitä ovat myös eri alojen ammattioppaat tai ammatinharjoittajien muistelmateokset.
Tietoa tarpeen mukaan
Kaikki tekstit eivät tietenkään vaadi yhtä paljon.
Joissakin henkilöhahmon työ ei nouse esiin lainkaan, ja sen voi huoletta sivuuttaa. Mutta jos puolet novellista tapahtuu päähenkilön työpaikalla pieneläinklinikalla, on kirjoittajan tiedettävä, mitä sellaisessa paikassa saattaa tapahtua. On vakuuttavampaa, jos henkilöhahmo puhuu rabiesrokotteesta ja tiibetinspanielista kuin piikittämisestä ja koirasta.
Vaikkei tekstisi suorastaan sijoittuisi henkilöhahmon työpaikalle, saattaa ammatillisilla seikoilla silti olla väliä. Pikkukaupungin papin kokemusmaailma on erilainen kuin kansainvälisen muotitalon taiteellisen johtajan. Matemaatikko ratkaisee oman elämänsä ongelmia eri tavalla kuin psykologi.
Työ on eräs tekijä, joka määrittää, millainen henkilöhahmo on.
Päähenkilönä kirjoittaja?
Vaan entäpä jos päähenkilö olisikin kirjailija? Kirjoittamisestahan kirjoittaja toki tietää kaiken tarpeellisen. Se olisi helppo valinta.
Muutkin kirjoittajat ovat huomanneet saman, ja kirjailijoiden/kirjallisuudentutkijoiden kirjailijoista/kirjallisuudentutkijoista kirjoittamat tarinat alkavat tuntua vähän tylsiltä. Ja minä sentään olen kirjoittava kirjallisuudenopiskelija.
Omasta kokemuspiiristä kirjoittaminen on luontevaa, eikä millään muotoa kiellettyä. Kun kirjoittaa aiheesta, josta tietää, on tekstiin mahdollista saada tarkkuutta ja aitouden tuntua. Kirjoittamisesta on kuitenkin kirjoitettu niin paljon, että kliseisiin sortumisen riski on suuri.
Ja silti on mietittävä, millaista puuhaa se kirjoittaminen nyt sitten loppujen lopuksi on. Innostusta ja inspiraatiota? Puuduttavan pitkiä päiviä? Kirjoituslukkoja, kaatuvia käyttöjärjestelmiä, taiteilijakapakassa istuttuja iltoja?
Vai voisiko päähenkilö sittenkin olla yhtä hyvin vakuutusasiamies?
viesti aiheesta tekstinteko
20.10.2009 kello 20:40
Nytpäs en oikeasti uskokaan että kirjoittaja tai edes kirjailija tietää kirjoittamisesta kaiken (tarpeellisen). Luulen, että sillä on sen sijaan aika hyvä käsitys siitä mitä sen pitäisi tietää, mutta ei vielä tiedä, siis ole vielä oppinut; että sillä on varsin hyvä käsitys omista puutteistaan, ei niinkään vahvuuksistaan.
Tosin onhan kirjoittajia, jotka ovat oikeita ammattilaisia. Tekisi silti mieli kysyä niiltä tietävätkö ne kirjoittamisesta kaiken (tarpeellisen). Sama koskee mitä tahansa ammatin harjoittajaa, joka tahtoo kehittyä ja edetä. Ei niitä vakuutuksiakaan enää myydä samalla osaamisella kuin vaikka vuosikymmen sitten.
Olet kyllä oikeassa. Kannattaa ruveta vakuutusasiamieheksi. Voi sitten tauoilla kirjoittaa jos haluaa.
Oikeasti tämä on hieno kirjoitus. Asiantuntemattomuus näkyy tekstissä heti. Ja lukijat sen huomaavat, vaikkeivät sanoisikaan. Miten hankitaan taustatietoja ammatista jos päähenkilö on avaruusrosvo tai muu mielikuvitusammattilainen? Velho vaikka? Kaikesta kuitenkin kirjoitetaan.
20.10.2009 kello 21:55
Jos taustatyön kanssa on hutiloitu, se näkyy väistämättä tekstissä ja tuntuu kirjoittaessa. Mikään ei ole inhottavampaa kuin se, jos joutuu miettimään: ”Meneeköhän tämä nyt oikein?” tai ”Onkohan tämä nyt uskottavaa?” Toisin sanoen olen samaa mieltä kanssasi Jenni. Jos henkilön ammatti on tarinan kannalta keskeisessä asemassa, siitä on tiedettävä kaikki tarpeellinen. Asioista kannattaa siis ehdottomasti ottaa selvää. Keksityt ammatit kysyvät kirjoittajalta hyvää mielikuvitusta, oikeiden ammattien tapauksessa vaaditaan vain vähän viitseliäisyyttä. Huolellinen pohjatyö on olennaista siitä riippumatta sijoittuuko tarina menneisyyteen, nykyhetkeen vai tulevaisuuteen.
21.10.2009 kello 10:03
Eräs kommentoijani kehotti minua sijoittamaan erään tarinani omaan työmaailmaani (mainostoimistoon), no, ennen kaikkea siitä syystä, että paikka sopii tarinaan ja toisaalta on varmasti monien ennakkokäsitysten houkuttelema miljöö.
Tein työtä käskettynä, mutta huomasin, ettei ole sittenkään ihan helppo kirjoittaa (edes) siitä ammatista, jonka tuntee kuin taskunsa. Sanooko liian vähän (ymmärtääkö kukaan?), käyttääkö itselle liian itsestäänselviä asioita niin kuin ne olisivat niitä muillekin (sisäpiirivitsejä, heh heh) vai selittääkö sittenkin kaiken puhki (boring).
Olen tässä miettinyt, että jos sijoittaisi sittenkin tarinan vaikkapa sairaalaan. On tullut katsottua paljon alan tv-sarjoja. Huono vitsi.
21.10.2009 kello 17:04
Vaivanpalkka, samalla alalla ollaan :-) En kyllä itse uskaltaisi kirjoittaa mainosmaailmaan sijoittuvaa juttua, se voisi julkaistessaan aiheuttaa ns. heittoistuinefektin.
21.10.2009 kello 20:29
Hei, kiva että teksti herätti ajatuksia!
Isopeikko, totta kyllä, ettei kirjoittajakaan varmasti tiedä kirjoittamiesta kaikkea, ja hyvä niin, muutenhan se saattaisi käydä vähän tylsäksi puuhaksi!
Mietin itsekin mielikuvitusammatteja. Niidenkin uskottava kirjoittaminen vaatii, kuten Satakieli totesikin, viitseliäisyyttä, vähän erilaista vain. Varsinkin nuorempana paljon fantasiakirjoja lukeneena muistan, että usein niissäkin selitetään varsin tarkasti, että miten se magia nyt sitten toimii ja mitä velhon toimenkuvaan kuuluu.
Olen itsekin kirjoittanut joillekin entisille työpaikoilleni sijoittuvia tekstejä, ja huomannut saman pulman kuin Vaivanpalkka: miten kertoa työstä niin, että se on ymmärrettävää muttei piinallisen pikkutarkkaa. Onneksi voi kiusata koelukijoita ja kysyä. :)
Jotkut mehukkaimmat työpaikkajutut taitaa kyllä tosiaan olla parempi pitää ihan vain omana tietonaan…
22.10.2009 kello 22:09
Tässä kohtaa on kai paikallaan mainita, että kirjoittajalle iästä ja eletystä elämästä on hyötyä :)
Mitä pidemälle vuodet kuluvat, sen enemmän kokemusta karttuu, eri ammateista, kulttuureista, kaupungeista, ihmisistä… ei aina oma kohtaista, mutta ensimmäisenkäden tietoa kuultuna ystäviltä, sukulaisilta ja vierailta ihmisiltä jotka sattuivat saman pöydän ääreen joskus jossain.
Kaikki tuollainen tieto antaa tekstille todellisuuspohjaa, jonka varaan fiktiota on tukeva rakentaa.
Ja nippelitieto; se on helppo tarkistaa netistä, esim. millainen palomiehen päivä on?
2.11.2009 kello 10:20
Henkilöhahmon tekemä työ todellakin määrittää tätä. Aika helposti muodostamme mielessämme stereotyyppisiä kuvia, kun saamme selville, että joku on kirjanpitäjä tai vaikkapa varuskunnan komentaja. Tarinaan saa varmaankin herkullisia asetelmia, jos noita totuttuja kuvioita rikotaan: puhelinmyyjä ei puhukaan mielellään ihmisten kanssa, joita ei näe tai palomies onkin pyromaani tai it-alan myyntitykki osaakin kirjoittaa sanat henkilökunta ja voimavara yhdyssanoiksi.
29.5.2010 kello 19:33
henkilöhahmollani ei ole töitä, tai ammattia. johtuu siitä kun zombit valtaavat maailmaa, onko zombi aihe aika yleinen ?
ja miten keksin hahmoilleni nimiä, olisko mitään neuvoa nimien keksimiseen ?