Ideointi onkin matematiikkaa
James V. Smith Juniorin You Can Write a Novel Kit on nimensä mukaisesti työkalupakki. Tukevasta pahvisesta laatikosta löytyy pienen kirjoittajaoppaan lisäksi viisi valmiiksi painettua lehtiötä valmiine kysymyksineen ja osastoineen mm. henkilöiden ja kohtausten kehittelyyn. Visuaalinen lopputulos on värikäs ja hauska. Se kutsuu leikkimään ja herättää olemattomia tarpeita kuin lelujen vauhdikkaat tv-mainokset.
You Can Write a Novel Kit
Paketin kirjoittajaopasta voi ajatella käyttöohjeena, joka selvittää, miten tällä lelulla tulee leikkiä. Fiksut alkavat heti touhuta. Minä puolestani luen annetut ohjeet leikkiäkseni ”oikein”. Se osoittautuu virheeksi, joka johtaa samanlaiseen tyrmistykseen kuin lahjapaketista paljastuva kauko-ohjattava, jonka pakkaukseen ei sisälly pattereita.
Smithin teoreema
Ensimmäisten romaanihahmotelmien (idea, työnimi, keskeiset henkilöt) jälkeen Smith kehottaa pisteyttämään kirjoituksen keskeiset osatekijät asteikolla yhdestä kymmeneen:
- Onko päähenkilösi todella mielenkiintoinen ja sankarillinen? (1 = päähenkilö on keskiverto, 10 = päähenkilö salpaa hengityksen)
- Onko päähenkilösi päämäärä tavoittelemisen ja taistelemisen arvoinen? (1 = päämäärä on yhdentekevä, 10 = päämäärä on tärkeä ja arvokas)
- Onko päähenkilölläsi kunnon vastustaja? (1 = vastustajasta ei ole vastusta, 10 = vastustajasta on kunnon vastus)
- Takaako ideasi paljon toimintaa ja monia konflikteja? (1 = idea johtaa katatoniaan, 10 = idea on täyteläinen ja elävä)
- Onko tarinan loppu sankarillinen tai merkittävä? (1 = loppu on yhdentekevä, 10 = loppu on sankarillinen)
Tämä pisteytys on kuitenkin vasta alkua. Lopputulos vaatii vielä laskutikkua, ynnäämistä, vähentämistä ja tulkintaa. Esitän alla ainoastaan ensimmäisen kohdan laskutoimitukset esimerkkinä. Täydellisemmästä esityksestä tulisi jo melkein puolikas romaania, ja ensimmäisenkin kohdan lisälaskutoimituksista saa hyvän käsityksen Smithin teoreeman perusperiaatteista.
Päähenkilön laskuoppi
Päähenkilöstä kannattaa kirjoittaa vain, jos hänen saamansa arvosana on 8 tai 9. Jos se on vähemmän, päähenkilösi ei ole tarpeeksi mielenkiintoinen. Täydestä kympistä pätee edellinen lause.
Jos päähenkilösi saa 10 pistettä, lisää päähenkilöllesi epätäydellisyys, joka voi suistaa hänet tuhoon. Päähenkilösi voi esimerkiksi olla raitistunut alkoholisti tai huumeidenkäyttäjä. Lisää tulokseen 5 pistettä, kun päähenkilölläsi on kunnollinen Akilleen kantapää.
Päähenkilön romanttisesta kiinnostuksesta saat lisätä 3 pistettä. Jos päähenkilöitä on useita, vähennä jokaisesta päähenkilöstä 2 pistettä kokonaissummasta siten, että monta päähenkilöä saattaa johtaa lopputuloksesi miinusmerkkiseksi. Tuntuuko sekavalta? Minusta tuntuu, eikä se ole vielä ohi.
Päähenkilölle saa antaa yhden lisäpisteen epätavallisesta työstä ja tietystä tarkkaan harkitusta maailmankatsomuksesta (yhteensä siis 2 pistettä). Pisteliäästä huumorintajusta saa 5 lisäpistettä. Näsäviisaasta huumorintajusta täytyy vähentää 3 pistettä. Päähenkilön kuolema tarinan lopussa on yhtä kuin 59 miinuspistettä.
Ei taiteesta vaan rahasta
Smithin mukaan päähenkilöä koskevan loppulaskelman pitäisi olla vähintään 16 ja enintään 24 pistettä. Ja sitten samat monimutkaiset lisäykset ja vähennykset muiden pisteytettävien osioiden kohdalla.
Viehätyn omituisista ja yllättävistä asioista. Ymmärrän, että Smithin matemaattinen lähestymistapa voi puhutella. Minulta meni kuitenkin maku koko hommasta, eikä vähiten siksi, että Smith tunnustaa lähestyvänsä kirjoittamista rahallisesti, arvioidakseen käsikirjoituksen myyntipotentiaalia. Taisivat jäädä tällä lelulla leikit leikkimättä.
En usko, että kirjoittamista voi tai että sitä edes tulisi redusoida myyntiä optimoiviksi laskutoimituksiksi. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin palkkiokielteinen, vaan ainoastaan sitä, ettei kaikkea voi ennakoida matemaattisella tarkkuudella.
Voisiko joku teistä palauttaa uskoni siihen, että Smithin opas kannattaisi kaikesta huolimatta lukea? Ja ilmoitelkaahan, jos haluatte laskuopit myös Smithin teoreeman muille kohdille.
viesti aiheesta kirjoittamisen opetus
26.11.2009 kello 13:01
Jotta tällainen pisteiden ynnääminen olisi vaivan arvoista, tarjottujen kaavojen tulisi ainakin tuottaa pätevä lopputulos. Voiko Smith osoittaa, että hänen laskuoppinsa mukaan tuotettu käsikirjoitus todella tuottaa todennäköisemmin rahaa kuin käsikirjoitukset keskimäärin?
Toinen asia on sitten, onko tällainen aritmetiikka vain keino naamioida ne samat latteudet, jotka kiertävät muutenkin keskinkertaisesta kirjoitusoppaasta toiseen. Tämä henkilöhahmon luomista koskeva esimerkki ei ainakaan vakuuttanut oikein millään tasolla: eikö kirjoittaja mieti näitä juttuja jokatapauksessa?
26.11.2009 kello 15:16
Minä tietysti koodarina ymmärrän hyvinkin tällaiset pisteytysmenetelmät ja niiden tarkoituksen.
En ole lukenut opusta, niin en voi tietää, kuinka tosissaan kirjoittaja on, tai mitä hän oikeastaan tarkoittaa. Näkisin pisteytyssysteemin perusmerkityksen sellaiseksi, että sillä saa jonkinlaista konkreettista dataa käsiteltäväksi tarinastaan. Minusta ainakin on aina helpompaa lähteä kaikenlaisista rungoista (esim. tässä pistelasku ohjaa tietynlaiseen runkoon), niitä sitten muokataan sen mukaan, että saa sanottua sen, mitä aikoi.
Ajatellaan vaikkapa soittamista ja bluesia. Lähdet liikkeelle kolmen soinnun 12-tahdin blues/rockista, mutta sellaisenaan se on - hmmh - moneen kertaan kuultu. Jos kuitenkin pointtisi on sanoituksissa, niin se riittää. Jos haluat biisin myös kuulostavan vähän omaperäisemmältä, muokkaat sitten tuota kolmen soinnun pohjaa haluamaasi suuntaan.
Ymmärrän lisäksi erittäin hyvin nk. rahaan tähtäämisen. Se olisi minusta ihan terveellinen lähtökohta kelle tahansa. Tarinathan kirjoitetaan luettavaksi, eikö totta? Ne on tarkoitettu lukijoille, ja raha on arvon mittayksikkö; jos jokin tarina tuntuu monesta lukijasta itselleen arvokkaalta, niin he ovat valmiita osallistumaan kirjoittajan elinkustannuksiin, niin, että kirjoittaja saa muilta ihmisiltä hommattua jotain itselleen arvokasta :)
Tällaisessa merkityksessä minä asian voisin ymmärtää?
26.11.2009 kello 19:18
Mikä tekee henkilöstä mielenkiintoisen? Eikö se ole varsin subjektiivista? Voiko arvioinnin tehdä muuten kuin omista lähtökohdistaan? Ehkä ideaa voisikin arvioida vaikka ryhmähaastatteluun perustuen ;)
27.11.2009 kello 12:18
@isopeikko - Mietin Smithiä lukiessani samaa. Oma henkilöhahmo voi olla itselle juuri niin kiinnostava, että sille antaa lähtöpisteiksi 9, mutta kuka sen yhdeksikön arvoisen kiinnostavuuden muka takaa? Haiskahtaa vähän siltä, että Smith tekee sellaisesta, mitä ei voi absoluuttisella varmuudella mitata, mitattavaa ja siten pseudotieteellistä. Mutta en tiedä, kun hyydyin toistaiseksi kirjan alkumetreillä. En siis osaa arvioida, @Kalle, takaako Smith teoreemansa paikkansapitävyyden millään tavalla.
@MaKo - Sinänsä minullakaan ei ole mitään sitä vastaan, että tehdystä työstä maksetaan. Haluan kuitenkin muokata ne olemassa ja käytettävissä olevat, moneen kertaan kierrätetyt kerronnan elementit muuhun kuin geneeriseksi kirjallisuudeksi. Smith tuntuu antavan juuri geneerisen kirjallisuuden kaavan, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut kirjoittamaan romanssia tai dekkaria. Vaan mistäpä sitäkään koskaan tietää…
27.11.2009 kello 16:39
Elokuvakäsikirjoitusoppaissa - joista varsinkin amerikkalaiset usein ihan suoraan lähtevät ajatuksesta, että hyvä käsikirjoitus on yhtä kuin myyvä käsikirjoitus - tämän tyyppinen lähestyminen on ihan tyypillinen, vaikka ihan vastaavaan laskuoppijärjestelmään en ole törmännytkään. Tunsin itse käsikirjoitusopinnot aloittaessani suurta vastenmielisyyttä kaupallisuutta tavoittelevia käsikirjoitusoppaita kohtaan. Sittemmin olen huomannut, että esimerkiksi Michael Haugen “Writing Screenplays That Sell” sisältää ihan käyttökelpoisia ajatuksia, vaikka oman kirjoittamisen lähtökohta ei olisikaan pelkästään kaupallinen.
Kirjat ja elokuvathan joka tapauksessa tavoittelevat aina jotakin yleisöä - yleensä toiveena on myös, että yleisö olisi mahdollisimman suuri. Näin ollen kirjoittajan kannattaa miettiä, mitä yleisö haluaa, miten sen tarpeet voidaan täyttää. Amerikkalaiset lähtevät ajatuksesta, että yleisö on aina maksavaa yleisöä ja niinpä myyvä on hyvää ts. sellaista mikä tavoittaa yleisön.
“Näin se temppu tehdään” -tyyppisiin kirjoitusoppaisiin ei mielestäni kannata suhtautua liian orjallisesti, mutta kyllä niistä voi poimia ihan hyviä näkökulmia myös omaan kirjoittamiseen. Tottahan se on, että esimerkiksi henkilöhahmoa rakentaessa kannattaa miettiä, mikä tekee hahmosta lukijalle mielenkiintoisen. Minusta tämä pätee riippumatta siitä, millä tyylillä tai missä gendressä teos on tarkoitus toteuttaa.
Kun itse olen nyt käsikirjoituksen opiskelijana päättänyt siirtyä enemmän proosakirjoittamisen piiriin, minua on itseasiassa ahdistanut se, ettei proosakirjoittajille ole suunnattu läheskään samassa määrin kirjoittamista koskevaa kirjallisuutta kuin käsikirjoittajille. Lähes kaikki ammattikäsikirjoittajat tuntuvat tukeutuvan käsikirjoitusoppikirjoihin - monet myös kannattavat jotakin koulukuntaa. Kirjailijat sen sijaan tuntuvat olevan useammin “itseoppineita” tai “luontaisia virtuooseja” ja kirjoitusopetusta tai kirjoittamista koskevia oppikirjoja jopa halveksutaan. Vai tuntuuko vain minusta tältä?
27.11.2009 kello 16:51
Vielä siitä, miten oman hahmon kiinnostavuutta voi arvioida:
Elokuvakäsikirjoituksen opetuksessa lähdetään siitä, että osatakseen kirjoittaa mielenkiintoisen ja hyvän elokuvan täytyy ensin katsoa jouko hyviä ja mielenkiintoisia elokuvia ja analysoida, mikä niistä tekee hyviä ja mielenkiintoisia. ;) Monissa käsikirjoitusoppaissa analysoidaankin laajasti onnistuneita, menestyneitä ja taiteellisesti ansioituneina pidettyjä elokuvia. Esimerkiksi suureen suosioon noussut suomalainen käsikirjoitusopas Anders Vacklinin + kumppaneiden “Elokuvan runousoppia” toimii pitkälle tältä pohjalta.
Myös oman henkilöhahmon mielenkiintoisuutta voi arvioida vertaamalla sitä jo olemassa olevan kirjallisuuden henkilöhahmoihin. Kannattaa miettiä, millaisista henkilöhahmoista itse on kiinnostunut, entä millaisia ovat suosittujen ja menestyneiden kirjojen henkilöhahmot. Millaisia piirteitä ja ominaisuuksia näillä hahmoilla on? Onko omalla hahmolla samankaltaisia piirteitä?
“Kyselytutkimus” ei myöskään ole minusta mitenkään huono idea, kyllähän omaa tekstiä kannattaa jossain vaiheessa luettaa omilla ystävillä sun muilla luottolukijoilla. Myös kustannustoimittajat ovat kustantamoissa olemassa juuri siksi, että joku arvioisi romaanikäsikirjoitusten kiinnostavuutta - myös sitä kuinka kiinnostavia henkilöhahmot ovat. Kustannustoimittajien ammattitaito perustunee juuri siihen, että he ovat lukeneet paljon kirjallisuutta ja pystyvät arvioimaan millaiset tarinat ja henkilöhahmot toimivat - siis myyvät. Tarvittaessa myös kustannustoimittaja varmasti “tekee kyselytutkimusta” eli luettaa käsikirjoituksia myös muilla saadakseen tietää, miten tarina - ja henkilöhahmot - vetoavat erilaisiin lukijoihin.
27.11.2009 kello 20:07
Minusta tuo MaKon vertaus soittamiseen ja blueskaavaan on aika oivaltava. Tuttu rakenne on lähtökohta, jotain hyväksi havaittua ja jotain sellaista, joka tarjoaa myös kuulijoille tai lukijoille tarttumapinnan. Teoksen arvo on sitten esimerkiksi varioinnissa.
@Anitta: Minun mielestäni kaunokirjalliseen kirjoittamiseen on olemassa tolkuttomasti oppaita. Omia suosikkejani ovat esimerkiksi Anne Lamottin Bird by Bird ja Chris Batyn No Plot? No Problem! Ne ovat hyvin erilaisia ja myös erittäin hauskoja kirjoja.
28.11.2009 kello 17:54
Minua henkilökohtaisesti häiritsee kaupallinen lähtökohta kirjoittamisessa. Jokseenkin ymmärrän myös sen kannattajien pointin, mutta itse näen kirjoittamisen selkeästi taiteena, ja mielestäni taidetta ei vain voi lähteä tekemään rahan tai jonkin muun ulkoisen seikan ohjailemana. Taiteen pitää tulla sisältä, sydämestä jos näin nyt voi sanoa.
Kaiken lisäksi käsittääkseni todellakaan suurin osa kirjoittajista ei tähtää edes tuotostensa julkaisuun saatika sitten siitä mahdollisimman suuren taloudellisen hyödyn saamiseen. Suomessa ei missään tapauksessa voi elättää itseään pelkästään kirjoittamalla, joten miksi yrittääkään. Itse nautin hyvin paljon kirjoittamisesta, haluan kehittyä siinä ja luen paljon kirjoittamisen oppaita, samoin kirjoittavat ystäväni, mutta kukaan meistä ei edes haaveile kirjailijan urasta tai tekstiensä julkaisusta. Haluamme vain kirjoittaa omaksi iloksemme ja etenkin siinä tapauksessa kaupallinen lähtökohta on epäsopivuutensa lisäksi erittäin rajoittava.
28.11.2009 kello 21:34
Kimmo, kiitos vinkeistä, ehkä en vaan vielä ole löytänyt kaunokirjallisen kirjoittamisen oppaita. Tsekkaan nuo ehdottamasi.
Lilith, niin eihän siinä tietenkään mitään pahaa tai väärää ole, että haluaa kirjoittaa vain omaksi ilokseen tai muuten ei kaupallisista lähtökohdista. Kuten todettu vierasta itsekin kaupallisuutta. Siitä en ole ihan samaa mieltä, etteikö Suomessa voisi elättää itseään pelkästään kirjoittamalla. Monet ihmiset tekevät niin ja itse aion siihen myös pyrkiä. Tarkoitan tällä kuitenkin esimerkiksi toimittajan töitä ja vaikkapa käsikirjoittamista. Kaunokirjallisuudella tosiaan ei ehkä kovin moni itseään elätä, mutta toisaalta monet romaanikirjoittajat elättävät itseään muilla kirjoitustöillä - kuten lehtijutuilla.
Tuo James V. Smithin tuote, jota postaus käsittelee on ilmeisesti suunnattu nimenomaan ammattikirjoittajuudesta haaveileville, joten se ei varmaankaan sovellu oppaaksi mikäli oma kirjoittamisen tavoite ei ole sellainen. Itse en tosiaan ole tähän kyseiseen juttuun perehtynyt, joten paha sanoa siitä mitään. Itse olen kuitenkin kokenut, että JOS haluaa kirjoittaa tavoitellen yleisöä voi kaupallisista lähtökohdista liikkeille lähtevistä kirjoitusoppaista olla hyötyä, VAIKKA ei itse kirjoittelisikaan dollarin kuvat silmissä. ;)
28.11.2009 kello 21:38
Ja typojakin näköjään kertyi tuohon yllä olevaan postaukseen. *Huokaus* Ammattikirjoittajuutta voi kai tavoitella lukihäiröistä huolimatta, jos tarkkaavaisuus vain riittäisi.
28.11.2009 kello 22:09
Täytyy vielä kommentoida, että taiteellisia-arvoja ja kaupallisia-arvoja (tai sanotaan vaikka suosiota lisääviä arvoja, mikä on pohjimmiltaan sama asia) ei minusta tarvitse nähdä jyrkästi vastakkaisina tai tosiaan poissulkevina tekijöinä. Kaikki best sellerit eivät ehkä ole taiteellisesti korkeatasoisia teoksia, mutta kyllä taiteellisesti korkeatasoiset teokset yleensä myyvät ainakin verrattain hyvin. Taiteellisista ansioista myönnetyillä palkinnoilla on myös suuri merkitys kirjojen myyntiin - otetaanpa esimerkiksi vaikka Oksasen Puhdistus.
29.11.2009 kello 14:14
Anita, myönnän että tuo itsensä kirjoittamisella elättämistä koskeva kommenttini oli hyvin kärjistetty ja todella lapsellisen katkera, mutta todellakin tarkoitin pelkällä kaunokirjallisella kirjoittamisella itsensä elättämistä… :)
Ja todellakaan taiteellisia ja kaupallisia arvoja ei täydy nähdä täysin päinvastaisina, mutta olen kuitenkin edelleen ehdottomasti sitä mieltä, että “oikeaa” sanataidetta ei voi lähteä tekemään pelkästään rahan sanelemana, vaikka kuinka julkaisisikin kirjoituksiaan.
Olen myös sitä mieltä, että taiteellisesti korkeatasoiset teokset myyvät juuri siksi hyvin, ettei niitä ole tehty joidenkin tällaisten matemaattisten, idennttisiä kirjoja tuottavien ja pelkästään hyvään myyntiin tähtäävien kaavojen pohjalta. Saman ilmiön voi nähdä myös musiikkitaiteen puolella: hittikappaleet ovat yleensä tehty saman, hyväksi ja hyvin myyväksi havaitun kaavan mukaan, mutta “oikeasti hyvä” musiikki on sellaista, jossa on uusia oivalluksia, kokeilua ja jotain omaa. Vaikka tällaiset kappaleet eivät ihan aina saavuttaisikaan suuren yleisön suosiota, on varmaa, että sitä kuuntelevat ihmiset myös oikeasti pitävät siitä, eivätkä kuuntele sitä parin viikon ajan vain siksi, että se sattuu olemaan hittilistalla ja sitten unohda sitä.
Myönnän kuitenkin, että tuosta oppaasta voi olla monella tapaa monelle ihmiselle hyötyä, voisi olla jopa minunlaiselleni vain omaksi ilokseen kirjoittelevalle, kunhan vain pitää ajatuksen mukana eikä tottele orjallisesti sen sääntöjä ja usko sokeasti laskutoimituksista saatuja tuloksia.
29.11.2009 kello 14:21
Pitää vielä tarkentaa, etteivät kaikki hittikappaleet todellakaan ole “huonoa” musiikkia, sillä silloin tällöin nuo “hyvätkin” kappaleet päätyvät suuren yleisön suosioon. Lisäksi on ihmisiä, jotka oikeasti pitävät sellaisesta musiikista, joka sillä hetkellä vain sattuu olemaan muodissa, mutta käsitykseni mukaan suurin osa ihmisistä kuitenkin pitää hittimusiikista vain juuri sen takia, kun kaikki muutkin pitävät siitä. Näin tämä toimii ainakin nuorison seurassa.
30.11.2009 kello 13:34
@kaikki: Kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta! @Kimmo ja @Anitta - Oma ehdoton kirjoittajaopassuosikkini on Elizabeth Georgen Write Away: One Novelist’s Approach to Fiction and the Writing Life.
30.11.2009 kello 16:00
Tässä on tullut esille erittäin kiinnostavia pointteja taiteellisista arvoista, suosion tavoittelusta, kaupallisuudesta ja julkaistuksi tulemisesta. Jos ei muuta, ainakin Smithin työkalupakki on omiaan stimuloimaan keskustelua. Onkohan sen lukeminen nyt enää edes kovin oleellista?
8.12.2009 kello 7:05
Ehkä mr. Smithin teoksen arvo piilee lähinnä siinä, että hänen mutkat suoriksi oikovaan kirkasotsaiseen evankeliumiinsa voi suhtautua kuin mihin tahansa muuhun arviointivälineeseen.
Teosta voi käyttää mittarina, vasta-argumenttina, estämään tuolin keikkumista tai panttina lainasta, kunhan muistaa, että jos sitä alkaa orjallisesti noudattaa, tulee rengistä huono isäntä.
18.12.2009 kello 14:16
Anitta:
Mä olen sitä mieltä, ettei taidetta voi tehdä sillä tavalla päämäärätietoisesti, että ajattelee ensin yleisöä. Kirjoja (ja elokuvia) voi tehdä siten, mutta kirjallisuutta ei.
Kaikki ne tylsän epämääräiset lausumat, joita kirjoituksenopettajat ja kirjailijat päästelevät suustaan, ovat totta. Pitää etsiä oma äänensä. Pitää puhua niistä asioista, jotka ovat just sua lähellä. Pitää olla rehellinen.
Rehellisyys on tärkeintä, rehellisyys ja halu ymmärtää. Musta henkilöhahmoa ei voi rakentaa jollain kiinnostavuusperiaatteilla. Henkilön kiinnostavuus on täysin sidoksissa siihen, kuinka sitoutunut kirjoittaja on kertomaan juuri hänen tarinansa. Niinpä tylsin mahdollinen – itseään etsivä, sulkeutunut ja kiusattu esiteini, jolle ei koskaan tapahdu mitään – saattaakin olla maailmankirjallisuuden yksi vaikuttavimmista henkilöhahmoista. Muista ei siksi myöskään kannata ottaa mallia, sillä kirjallisuudessa oma kokemus on korvaamattoman tärkeä.
Mä ainakin huomasin, että en voi rakentaa sellaisia kirjoja, joita itse tykkään lukea – mulla ei ole keinoja niiden tekemiseen, koska maailmankokemukseni on liian erilainen, ja se minkä koen tärkeäksi kuvattavaksi rakentuu liiaksi kielen ja ilmaisun kautta, tavoittelemalla tavoittamatonta pienistä arjen hetkistä. Luulenkin, että lopulta avain hyvään tekstiin on siinä, että luottaa itseensä ja siihen, minkä itse kokee kaikkein tärkeimmäksi – minkä kokee muokanneen oman maailmansa. Sillä tavalla ei myöskään kritiikki tai vastaanotto voi vetää mattoa kirjoittajan alta. Oma kokemus on tosi, vaikka teoksesta sanottaisiin mitä tahansa. Siitä on hyvä pitää kiinni, ja se auttaa tajuamaan, että joku moittii vain toteutusta – ja siitä voi sitten ottaa opikseen tai vain olla eri mieltä – koska voi luottaa siihen, mitä on sanonut. Tietää sen todeksi.
Se, myykö kirja, on sitten luonnonlakien hallussa.
Jos sinun ei ole pakko kirjoittaa juuri sitä tarinaa, jota olet kirjoittamassa, miten kukaan voisi kiinnostua tarpeeksi lukeakseen sen? Maailmassa on miljoonia kirjoja, ja niitä tulee koko ajan lisää. Ei jokin maaginen yhtenäinen yleisö kuitenkaan odota jotain maagista yhtenäistä tiettyä tekstiä. Kaikkia meitä määrittävät mun mielestä meidän elämämme käänteentekevät kokemukset. Ja jos niistä on rehellinen, lukija varmasti samastuu ja kiinnostuu henkilöistä ja heidän tarinastaan, vaikka ei itse olisikaan samanlainen.
Jk. ’Todella’ en tietenkään tarkoita biografistista totuutta, vaan paljon vaikeammin määriteltävissä olevaa maailmankokemuksen totuutta.