Tietotekniikka auttaa kirjoittajaa
Niin romanttiselta kuin se kuulostaakin, harva meistä tuottaa tekstiä vanhaa Remingtonia takoen tai mustekynällä vahakantiseen vihkoon koukeroiden. Tietokone on kirjoittajalle välttämätön työväline. Kirjoittajan kannattaakin valjastaa tietotekniikka avukseen, sillä varsin helppokäyttöisillä ohjelmilla on saatavissa apua esimerkiksi varmuuskopiointiin, viivyttelyn ehkäisyyn ja kirjoittamisen jaksottamiseen.
Vaivatonta varmuuskopiointia
Varmuuskopiointi tarkoittaa, että teksteistä on aina vähintään kaksi ajantasaista versiota, jotka sijaitsevat fyysisesti eri paikoissa. Se, että kopioi tekstinsä silloin tällöin toiseen kansioon tai säilyttää niitä kovalevyn sijaan muistitikulla, ei vielä riitä.
Yksinkertaisin nettiä hyödyntävä ilmainen työkalu tekstien turvaamiseen on epäilemättä Dropbox-palvelu. Dropbox luo tietokoneelle kansion, johon siirrettävät tiedostot kopioituvat salakirjoitussuojattuina erityiselle palvelimelle. Käyttäjätunnuksen ja salasanan avulla tiedostoihin pääsee käsiksi missä vain, mistä netti löytyy. Näin ei esimerkiksi matkoilla tarvitse kantaa mukanaan mitään helposti hukkuvia tallennusvälineitä.
Dropboxista on tullut minulle korvaamaton apu tehdessäni töitä usealla koneella, mutta varmuuskopioinnin näkökulmasta siinä on yksi kohtalokas puute: tiedostot täytyy itse raahata Dropbox-kansioon, jotta ne kopioituvat. Ja tunnetusti vahinko sattuu aina silloin, kun ei ole muistanut ottaa varmuuskopioita vähään aikaan.
Tämän vuoksi olen asentanut Dropboxin rinnalle toisen aivan vastaavanlaisen ohjelman, Syncplicityn. Se on toiminnoiltaan ja käyttöliittymältään yhtäläisen yksinkertainen, mutta sen voi asettaa kopioimaan automaattisesti mitkä tahansa kansiot tietokoneella tai muistitikulla.
Viimeisen kuukauden ajan olen käyttänyt Dropboxia ja Syncplicityä rinnakkain niin, että ensin mainittu toimii valmiiden töiden pitkäaikaisvarastona ja jälkimmäinen on asetettu kopioimaan kulloinkin työn alla olevien projektien kansiot. Toistaiseksi kahden ohjelman työnjako on toiminut erinomaisen hyvin.
Häiriötekijät pois
Wordin kaltaiset tekstinkäsittelyohjelmat sisältävät paljon ominaisuuksia, vaihtoehtoja ja asetuksia, mutta kaikki tämä sälä saattaa varastaa huomion itse asialta. Mitä tehdä silloin, kun ei ole niinkään kiinnostunut tekstin käsittelystä kuin sen tuottamisesta – mahdollisimman yksinkertaisesti ja vähin krumeluurein?
Mitä pahemmaksi tekstinkäsittelyohjelmien ominaisuuspöhö on käynyt, sitä useampi kirjoitusohjelma on alkanut tavoitella mahdollisimman riisuttua työskentelykokemusta. Suosituimmista ilmaissoftista mainittakoon WriteMonkey, Darkroom, WriteRoom ja Q10. Kaikkien ohjelmien ihannetila on sama: teksti, kirjoittaja eikä mitään muuta.
Kun kärsin pitkittyneestä ja vakavasta viivyttelytaudista, suosikikseni nousi nopeasti Temptation Blocker. Sen avulla voi sulkea haluamansa ohjelmat haluamakseen ajaksi niin, että niihin pääsee vain naputtelemalla hyvin pitkän avainlukusarjan merkki kerrallaan. Netin tai pasianssin saa siis auki ennen määräajan umpeutumista, jos todella haluaa, mutta koko homman vaivalloisuus riittää kyllä pysäyttämään äkilliset mielijohteet.
Jos olet Firefox-selaimen käyttäjä, voit käyttää Leechblock-lisäosaa blokkaamaan vain ne sivut, jotka syövät eniten aikaasi. (Esimerkiksi Wikipediaahan käytämme vain faktojen tsekkaukseen, emme koskaan työtä pakoillaksemme. Pois se meistä!)
Äläkä myöskään aliarvioi, millainen työtehoa lisäävä vaikutus on koko nettipiuhan irti kiskaisemisella. Joskus tietotekniikka luo enemmän ongelmia kuin se ratkaisee, ja silloin raju yksinkertaistaminen on paikallaan.
Rytmitä työtä ajastimella
Olen suuri ajastetun kirjoittamisen ystävä. Olipa kyseessä kymmenen minuutin treenikirjoittaminen tai taukojen jaksottaminen maratonisession aikana, asetan mielelläni itselleni rajoja ajastimen avulla. Aikarajat luovat tietynlaista kiireellisyyden tuntua ja pakottavat kynän liikkeelle.
Johanna tuo usein kirjoittajatreffeille digitaalinen keittiöajastimen. Se on paitsi ajanottoväline, myös voimakas kirjoittamisamuletti, jonka ääniin olen ehdollistunut. Kun Johanna laittaa ajastimen pöydälle, osaan valmistautua treenin kirjoittamiseen, ja kun ajastin piippaa ajan alkamisen merkiksi, siirryn välittömästi kirjoittamismoodiin.
Tällaista rituaalista voimaa ei ole varmaan yhdellekään ajastinsovelluksella, mutta koneella kirjoittaessani käytän yksinkertaisesti nimettyä Alarm Clockia. Vastaavia ohjelmia on netti väärällään, mutta tässä on kaikki ominaisuudet, mitä nyt voi kuvitella tarvitsevansa. Jos taas käytät ajastinta mieluiten suoraan netistä, Internet Stopwatch hoitaa homman.
***
Yllä en puhu esimerkiksi Scrivenerin kaltaisista pitkien käsikirjoitusten hallintaan tarkoitetuista ohjelmista, koska en tiedä niistä mitään. Voisimme kuitenkin varmaan laajentaa listaa yhdessä. Mitkä ohjelmat auttavat sinun kirjoittamistasi kaikkein eniten?
Vuoden 2009 NaNoWriMon aikana Kirjoittajatreffit huolehtii kirjoittajien hyvinvoinnista kertomalla, kuinka pitää itsensä vetreänä koneen ääressä, mitä kirjoittaessa kannattaa syödä, miten pääsee flow-tilaan, mitkä sovellukset auttavat kirjoittajaa ja miten nollata pää rankan kirjoitusrupeaman jälkeen.
viesti aiheesta tavat & työskentely



1.12.2009 kello 15:26
Kokonäytöllisten kirjoitusohjelmien mukavuus piilee juuri siinä yksinkertaisuudessa, koneeltani löytyy Q10. Usein käytän sitä sillä tavalla rinnakkain, että nakuttelen tekstiä siihen ja kopioin sen käsiteltäväksi OpenOfficeen, jolla myös tallennan sen.
Toisaalta NaNoWriMon aikana Q10 pysyi kiinni ja kirjoittaminen hoitui Write or diella…
2.12.2009 kello 20:51
Eikös yksi häiriötekijä ole sekin että miettii millä ohjelmalla pitäisi _oikeasti_ kirjoittaa samalla kun kirjoittaa sillä _väärällä_ ohjelmalla?
3.12.2009 kello 14:40
Mä en ole havainnut tuota isopeikon mainitsemaa asiaa. Avaan sen mikä tuntuu luontevimmalta kun lähden nakuttelemaan, enkä tuhlaa aikaani miettimällä asiaa muuta kuin tälläisten merkintöjen yhteydessä.
3.12.2009 kello 23:03
Minua ei voi päästää Wordin tai OpenOfficen lähellekään kun yritän kirjoittaa, tai käytän koko aikani muotoilujen kanssa kikkailemiseen tai sanojen laskemiseen… Siksipä kumpaakaan ei löydy läppäriltäni, joka toimii kirjoituskoneenani, vaan ainoastaan pöytäkoneelta.
4.12.2009 kello 11:42
Mä kirjoitin tän vuoden NaNoWriMon juurikin Scrivenerillä ja siitäkin löytyy kohtalaisen häiriövapaa fullscreen-tila.
Tuollaiseen nopeaan raakatekstin kirjoittamiseen sen ominaisuuksista on eniten hyötyä tekstin jakamisesta kappaleisiin, jolloin pystyy aika näppärästi hyppimään ympäri tekstiä ja tarkastamaan mitä on jossain kohdassa tullut kirjoitettua ja näkee nopeasti miten pitkiä luvut ovat. Olettaisin että suurin hyöty ohjelmasta on kuitenkin muokkaus vaiheessa kun tekstiin pystyy lisäämään huomioita, merkkaamaan mitkä osat ovat vielä kesken, raakatekstiä tai kertaalleen korjattua jne.
En ole vielä lähellekään kaikista ohjelman ominaisuuksista varmaan edes tietoinen, joten kovin syväluotaavaa arviota on vaikea kirjoittaa. Ohjelma on kuitenkin aika kohtuuhintainen, joten jos mäkki löytyy jo valmiiksi se on ihan hyvä sijoitus pitkiä kirjoituksia varten.
8.12.2009 kello 22:09
@Hilja - Write or Die on mielessäni aina kuulunut kategoriaan “hauska ajatus, ehkä kokeilen joskus”, mutta kun kerrot, että tuotit sillä säännönmukaisesti NaNoWriMo-tekstiä, mielenkiintoni kasvaa entisestään. Ominaisuuksiensa puolesta se kieltämättä kuulostaa juuri passelilta työkalulta nanoilutarkoituksiin.
@isopeikko - Haha, varmaankin näin. Parempi miettiä itselleen parasta ohjelmaa silloin, kun ei ole varsinaisesti tuottamassa tekstiä.
@tangerine - Pääasia, että olet tästä tietoinen ja osaat välttää häiriötekijöitäsi. Kysy osata suunnata omaa keskittymistään on varmaankin kirjoittajan tärkeipiä yksittäisiä taitoja.
@Arto - Paljon kiitoksia kokemuksistasi. Scrivenerin hinta-laatusuhdetta kuuluu tosiaan kehuttavan, ja kieltämättä tämä ohjelma olisi minulle yksi painava syy kääntyä mäkistiksi.
5.1.2010 kello 1:31
En oikein ymmärrä dropbox kansion erillistä synkronisointia syncplicity ohjelmalla. Miksi erikseen siirrät tietokoneesi dropbox -kansioon tiedostoja jostakin toisesta kansiosta? Eikö olisi helpompi tallentaa suoraan dropbox kansioon, jolloin tiedosto tallentuisi tietokoneesi kovalevyllä olevaan dropbox -kansioon JA synkronoituisi dropboxin palvelimella olevaan kansioon - automaattisesti.
12.1.2010 kello 13:43
@Mikko - Taisin olla epäselvä. En varmuuskopioi Syncplicityllä Dropbox-kansion sisältöä vaan joitakin tavallisia, tärkeitä kansioita tietokoneeni kovalevyllä ja muistitikulla. Tallennan työn alla olevat tekstit yleensä tikulle, josta ne tallentuvat turvaan Syncplicityn servereille aina, kun minulla on koneeltani yhteys nettiin.
Kun otin Dropboxin käyttöön, tallensin tosiaan aluksi tiedostot suoraan sen omaan kansioon. Se osoittautui kuitenkin epäkäytännölliseksi, koska kirjoitan useammalla kuin yhdellä koneella ja välillä myös ilman nettiyhteyttä. Tarvitsen joka tapauksessa muistitikkua tiedostojen siirtämiseen paikasta toiseen.
Käytän kuitenkin Dropboxia edelleen valmiiden juttujen varastona ja tapana jakaa tiedostoja: siinähän on mahdollisuus paitsi tehdä jaettuja kansioita toisten DP-käyttäjien kanssa, myös luoda julkisia linkkejä, joiden avulla ulkopuolisetkin voivat ladata Dropboxiin säilöttyä tavaraa.
Molemmat ovat erittäin päteviä palveluita.
10.6.2010 kello 21:53
Kiitos kirjoittajatreffien, muistin tänään varmuuskopion teon tekstistäni olevan paikallaan. Koneeni kun ei ole mikään turvallisin paikka säilyttää sivutolkulla ainutlaatuista tekstiä.
Kerran olen jo luullut, että kaikki on menetetty, mutta onneksi tietokone aukeni, ja hyrisee yhä.