Kirjoitusurakan jälkeen on lupa rentoutua

5.12.2009, kirjoittanut Jenni

Joulukalenterin ensimmäisiä lukkuja availlaan jo, ja NaNoWriMo-kuukausi on taakse jäänyttä elämää. Kirjoittajatreffit onnittelee kaikkia loppuun asti selviytyneitä!

Pitkän kirjoitusurakan jälkeen olo on yleensä voitokas, mutta takki tyhjänä. Valvotut yöt, tietokoneen ääressä vietetyt tunnit ja ylikierroksilla käynyt mieli vaativat veronsa. Kammiostaan ulos ryömivä kirjoittaja ei oikein tiedä, mihin nyt pitäisi ryhtyä: kasaan kuivunut sosiaalinen elämä kaipaa elvyttelyä, tiskit tiskaamista ja kroppa unta.

Kirjoittajat ovat erilaisia, ja kukin meistä palautuu omalla tavallaan. Seuraavat vinkit kannattaa kuitenkin pitää mielessä:

1. Juhlista saavutustasi

Voit reilusti taputtaa itseäsi olkapäälle – suuren tekstin valmiiksi saamista sietää juhlia! “Juhlistamisen” saa tulkita väljästi. Se voi tarkoittaa viiniä, karaokea ja pöydillä tanssimista tai noutopizzaa, hyvää elokuvaa ja kahdentoista tunnin yöunia.

2. Anna itsellesi lupa pitää taukoa

Älä syöksy heti seuraavan projektin kimppuun. Sovi itsesi kanssa kirjoituslomasta, jonka aikana et mieti päättynyttä projektia etkä aloita uusia. Voit kirjoittaa päiväkirjaa tai aamusivuja tai unohtaa kirjoittamisen kokonaan ja keskittyä muihin asioihin – tärkeintä on antaa aikaa palautumiselle.

3. Älä päästä taukoa venymään liian pitkäksi

Päätä jo etukäteen, kuinka pitkästä kirjoitustauosta on kysymys. Viikon loma ei vielä ole haitaksi, mutta jos kirjoittamisen pariin palaaminen venyy ja vanuu, tulee siitä yhä hankalampaa.

Vertailun vuoksi: Olen soittanut pianoa lapsesta asti. Jos pidän monta kuukautta taukoa, osaan toki yhä soittaa, mutta se ei ole yhtä sujuvaa ja puhdasta, kuin jos harjoittelisin päivittäin. Kirjoittaminen toimii samalla tavalla.

4. Leiki mielikuvitusleikkejä

Vaikka pidät taukoa vakavamielisestä, tavoitteellisesta kirjoittamisesta, ei se tarkoita, ettetkö saisi kirjoittaa ollenkaan. Tee treenejä, hulluja kokeiluja, leiki kirjoitusleikkejä. Sovi kirjoittajatreffit ja pelaa Scrabblea, jossa pisteitä saa vain itse keksityistä sanoista. Hulluttelut ja kokeilut saattavat poikia ideoita myöhempää kehittelyä varten, mutta niiden ei tarvitse. Pääasia on, että kirjoittaminen on hauskaa eikä muistuta työtä.

5. Täytä kaivoa

Tee jotakin (muuta kuin kirjoittaminen), mistä todella nautit. Lähde itsesi kanssa taiteilijatreffeille: Tee pitkiä kävelyitä, mene uimahalliin, kiertele kirpputorilla. Leivo muffineja. Lue lempikirjasi uudelleen. Poikkea taidemuseoon.

6. Ota etäisyyttä tekstiisi

Parin päivän päästä sinun tekee ehkä mieli alkaa sorkkia vastavalmistunutta tekstiä. Älä ala. Jos sinun on tarkoitus palata vielä tekstin pariin, sen aika ei ole nyt. Editoinnissa on järkeä vasta, kun on ottanut tekstiinsä etäisyyttä ja kykenee tarkastelemaan sitä, jos ei nyt neutraalisti, niin ainakin järkevästi suhtautuen. Siihen pystyt luultavasti vasta joidenkin viikkojen kuluttua.

Miten sinä palaudut pitkistä kirjoitusrutistuksista?

Vuoden 2009 NaNoWriMon aikana Kirjoittajatreffit huolehtii kirjoittajien hyvinvoinnista kertomalla, kuinka pitää itsensä vetreänä koneen ääressä, mitä kirjoittaessa kannattaa syödä, miten pääsee flow-tilaan, mitkä sovellukset auttavat kirjoittajaa ja miten nollata pää rankan kirjoitusrupeaman jälkeen.

viesti aiheesta tavat & työskentely

2 kommenttia

  1. Vaivanpalkka

    Kiitos kivoista vinkeistä. Yksi kysymys: mitä sitten, kun ei ole aikaa ottaa tekstiin viikkotolkulla etäisyyttä? Löytyisikö kikkaa tavoittaa neutraali tila vaikkapa vuorokaudessa?

  2. Jenni

    Vaivanpalkka, ole hyvä! Kiva, että vinkit tuntuivat hyödyllisiltä.

    Olen itsekin välillä ollut tilanteessa, jossa sitä etäisyydenottoaikaa vain ei ole, enkä valitettavasti ole keksinyt ihmeratkaisua ongelmaan. Ainakin teksti kannattaa printata, koska paperilta lukiessa saattaa bongata esimerkiksi outoja kirjoitusvirheitä, jotka näytöllä ovat jääneet huomaamatta.

    Kuulin myös sellaisen neuvon, että tekstin fontti kannattaa muuttaa ja taittaa se vaikka kahdelle palstalle: kun teksti näyttää erilaiselta, siihen voi olla helpompi ottaa etäisyyttä. Pitääpä kokeilla seuraavan kerran, kun tilanne tulee vastaan!

Kommentoi!

Mistä on kysymys?

Kirjoittajatreffit on terävä asiablogi kirjoittamisesta, kirjallisuudesta ja kirjoittajaelämästä.

Tietoa, neuvoja, kokemuksia, virikkeitä ja punnittuja ajatuksia kerran viikossa. Pysy menossa mukana tilaamalla viestit rss-syötteenä.

Kommentteja tervehditään ilolla, ja posti kulkee osoitteeseen toimitus (ät) kirjoittajatreffit.net.