Kirjan toimittamisen välivaihe, keskikohta, on työläs ja uuvuttava. Se on osuus, jossa varsinainen tekstien kirjoittaminen ja niiden muokkaaminen sekä käsikirjoituksen lopullisen kokonaisuuden hahmottaminen tapahtuu. Tässä kohden työnteko on usein (lue: aluksi!) hauskaa ja intoutunutta, välillä puuduttavaa, ja joskus tuntuu siltä, että on juoksemassa maratonia, joka ei koskaan pääty. Maapallon ympäri ja takaisin tilanteessa, jossa ovat, pahukset, menneet poistamaan maaliviivan tai todistaneet pannukakun palloksi.

Kuva: dbdbrobot

Prosessin aikataulu

Lupasin edellisessä viestissäni välineitä tietokirjanteon aikataulun laatimiseen. Jokaisella projektilla on oma aikataulunsa, ja joskus – esimerkiksi kustannussyistä – kirja saattaa odottaa valmiina julkaisua jopa useamman vuoden. Kirjanteon keskelläkin on hyvä varautua yllätyksiin, mutta muutama perusseikka on syytä huomioida. Aina.

Hyvä kirja vaatii yleensä vähintään yhden mutta useimmiten kaksi kommentoitua kirjoituskierrosta itse kirjoittajilta. Tämä tarkoittaa aikataulullisesti jo kolmea välietappia: artikkeleiden ensimmäiset, toiset ja kolmannet versiot. Ensimmäisiin versioihin on syytä varata runsaimmin aikaa, sillä tekstin editoiminen on aina nopeampaa kuin sen tuottaminen. Varsinkin, kun tekstin muokkaus on ohjeistettu ja kommentoitu perusteellisesti.

Mikäli kustantajalla on paneutuva kustannustoimittaja, saattaa käydä niin, että koko käsikirjoitus tulee kahteen otteeseen vielä toimittajien muokattavaksi kustannustoimittajan kommentein ennen taittovedoksen oikolukua. Siitä huolimatta, että käsikirjoitus on kustantajalle lähtiessään sangen ”valmis”.

Toimittajien suurin urakka on saattaa käsikirjoitus mahdollisimman hyväksi jo ennen sen lähtöä kustantamoon. Mikäli kustannustoimittajaa ei ole käytössä, prosessi etenee aikataulullisesti nopeammassa tahdissa, mutta korvaamaton ulkopuolisen katse jää pois. Se yleensä parantaa käsikirjoitusta ja tuo esiin seikkoja, joita kirjan toimittajat eivät ehkä ole tulleet ajatelleeksi, sillä asiaan vihkiytyminen on tehnyt heistä likinäköisiä liikaviisaita.

Toimittamisen kolme mahdollisuutta

Kirjan voi toimittaa kollektiivisesti, keskustelemalla artikkeleista ja kommentoimalla niitä koko kirjoitusporukalla. Lähestymistapa on hyvin demokraattinen. Sen hyvänä puolena on lisäksi se, että kaikki artikkelit pääsevät hyödyntämään monia näkökohtia.

Lähestymistavan heikkoudet piilevät sen vahvuuksissa. Mikäli kirjoittajajoukko on hyvin heterogeeninen, kommentit saattavat sekoittaa enemmän kuin selkeyttää. Ne voivat johtaa jopa ratkeamattomiin näkemysristiriitoihin. Työekonomisesti tai ajankäytöllisesti toimintatapa ei ole kaikkein tehokkain, ja joskus se on kirjoittajien välisten pitkien välimatkojen vuoksi myös mahdoton.

Kuva: stetted

Toinen toimitustapa on kirjan toimittajien kollektiivinen työskentely: jokainen toimittaja osallistuu kaikkien tekstien kommentointiin, vaikka kommentoitujen tekstien toimittaminen kirjoittajien muokattavaksi jaettaisiinkin eri toimittajien kesken. Näin tekstit hyötyvät useammasta kuin yhdestä lukijasta, eikä yksittäisen toimittajan tarvitse tehdä kaikkia tiettyä tekstiä koskevia päätöksiä.

Kolmas ja ajankäytöltään tehokkain toimittamistapa on jakaa tekstit toimittajien kesken – siis mikäli kirjalla on useampi kuin yksi toimittaja. Käytäntö on suositeltavin silloin, kun artikkeleita on huomattavan paljon ja/tai kun kirjalla on kiire. On myös luontevaa jakaa tekstejä toimittajien kesken esimerkiksi aihepiirin tai lähestymistavan perusteella, jolloin jokainen kirjan toimittaja voi perehtyä paremmin juuri toimittamaansa aihealueeseen.

Käytännössä kirjan toimittaminen jakautuu oman kokemukseni mukaan pitkälti toisen ja kolmannen toimitustavan vuorottelulle. Vaikka artikkelit jaettaisiinkin toimittajien kesken, kirjan kokonaisuutta ja artikkelien järjestystä on kuitenkin päästävä pohtimaan yhdessä.

Päätöksiä. Päätöksiä?

Kirjanteon keskikohdan loppusuora on niin pitkä, että joskus se tuntuu häipyvän horisonttiin. Tässä vaiheessa tarvitaan uskoa, sitkeyttä ja kestäviä istumalihaksia, kuten jokaisessa pitkässä projektissa, johon uupuu ja kyllästyy ja jolle tulee jossain vaiheessa väistämättä sokeaksi.

Keskikohdan loppuvaiheeseen liittyy paljon päätöksentekoa tekstien järjestyksen ja kirjan ulkoasun suhteen. Jälkimmäiseen ei tosin välttämättä voi juuri vaikuttaa. Johdanto kirjoitetaan tietysti ihan viimeiseksi. Ja kun on saanut käsikirjoituksen kustantajalle ja kuvittelee projektin päättyneen, se tuleekin vielä editoitavaksi. Ja sitten vielä kerran, pahimmillaan tai parhaimmillaan, ja yhä kiihtyvin aikatauluvaatimuksin.

Uupumuksen läpi voi ja kannattaa työskennellä, sillä hyvät ja huonot päivät seuraavat toisiaan. Hyvien päivien jälkeiselle hyvänolontunteelle vetää vertoja vain kirjan julkistamiseen liittyvä juhlahumu. Siitä lisää seuraavassa viestissä.