Mitä ajatella chick lit -kirjallisuudesta?
Vuonna 1996 Helen Fielding julkaisi romaanin Bridget Jones’s Diary. Siinä kolmikymppinen lontoolaistyttö Bridget tuskailee kilojensa, miesystäviensä, työpaikkansa ja hankalan äitinsä kanssa.
Bridget viettää iltoja sinkkuystäviensä kanssa ja juo liikaa. Bridget käyttää uskaliasta minihametta ja ajautuu flirttailemaan sähköpostitse pomonsa kanssa. Bridget lukee liikaa elämäntaito-oppaita ja sanoo vääriä asioita väärään aikaan.
Bridget Jonesin päiväkirja
Bridget Jonesista tuli ilmiö. Kun lukee romaanista jälkeenpäin kirjoitettuja artikkeleja, toistuu niissä sama huomio: Bridget Jones vangitsi ”ajan hengen”. Bridget kieltäytyy olemasta vanhapiika, ja kutsuu itseään ja ystäviään ”singletoneiksi”, sinkuiksi.
Vuosi Fieldingin romaanin jälkeen Atlantin toisella puolella julkaistiin Candace Bushnellin Sex and the City, joka oli Bridget Jonesin tapaan kirjoitettu alun perin sanomalehtikolumniksi. Sex and the Citystä tehtiin televisiosarja, jota alettiin esittää Suomessa vuonna 1998 nimellä Sinkkuelämää.
Kustantajat aistivat uudenlaisessa naisten kirjoittamassa viihdekirjallisuudessa potentiaalia, ja pian uuden genren luottonimiksi vakiintuivat mm. Marian Keyes, Sophie Kinsella, Jennifer Weyner, Lauren Weisberg ja Plum Sykes.
Chick lit syntyi.
Aitoutta ja ongelmia
Chick lit -kirjojen pirteänväristen kansien välistä löytyy sankarittaria, jotka ovat nuoria, kaupunkilaisia ja usein töissä media-alalla. Kirjoissa kamppaillaan työelämässä, shoppaillaan, juhlitaan tyttöystävien kanssa – ja etsitään Sitä Oikeaa. Useimmiten hänet löydetäänkin (moninaisten vaikeuksien kautta), ja romaanit päättyvät rakkaudentunnustuksiin.
Taantumuksellista roskaa vai vetoavaa viihdettä? En ole ollenkaan varma, mitä koko chick lit -genrestä pitäisi ajatella.
Chick lit hämmentää muitakin. Eräät naiskirjailijat ovat tuominneet jyrkästi koko lajin. Doris Lessingin mukaan genren lukeminen ja kirjoittaminen on ”lähinnä ajanhukkaa”. Beryl Bainbridge aiheutti vesilasimyrskyn pahoitellessaan radiohaastattelussa, miten ”ihmisten soisi käyttävän lukuaikansa johonkin pikkuisen sisällökkäämpään”.
Manhattanin blondit
Kriitikot ohittavat helposti genren kertakäyttöisenä hömppänä, mutta samalla chick lit on kerännyt ympärilleen hartaan fanikunnan. Fanien mielestä chick lit kertoo nuorten naisten elämästä aidosti mutta samalla kevyesti ja hauskasti.
Romaaneissa usein esiintyvän minäkertojan tarinan lukeminen on kuin juttelua hyvän ystävän kanssa. Sitä paitsi teosten naiset ovat vahvoja ja itsenäisiä: he tekevät uraa, pitävät hauskaa ystäviensä kanssa ja käyttävät rahansa siihen, mikä heitä itseään huvittaa.
Onkin totta, että chick litin tavassa kuvata naisten kokemuksia on jotakin, jonka moni varmasti tunnistaa. Kyllä, kampaajakäynnit saattavat johtaa katastrofiin, jos oma ja kampaajan näkemys eivät ihan kohtaa. Kyllä, karvanpoisto on yhtä helvettiä, äitisuhteet vaikeita ja parhaat tyttöystävät korvaamattomia.
Mutta sitten on se vaivaannuttava puoli.
Miksi päähenkilön työ tuntuu usein vain kulissilta, jossa hän hengailee siihen asti, että Se Oikea ilmaantuu? Miksi päähenkilö haluaa ja ostaa kolmensadan dollarin sandaletit kahdessa eri värissä, vaikka on jo korviaan myöten veloissa ja Visa vinkuu armoa? Miksei tällaisesta shoppailumaniasta seuraa koskaan mitään todellisia ongelmia? Miksi lihaviksi ja mitättömän näköisiksi kuvatuista naisista tulee aina lopuksi laihempia, kauniimpia tai ainakin tyylitajuisempia?
Ristiriitojen genre
Chick litin sankarittaret eroavat harlekiinikirjojen naispäähenkilöistä siinä, että he ovat taloudellisesti ja sosiaalisesti itsenäisiä uranaisia. Toisaalta miehen metsästys ja konservatiiviset rakkauskäsitykset on kirjoissa edelleen keskeisessä osassa.
Tämä ristiriita saattaa kuitenkin olla juuri se, mikä lukijoita Bridget Jonesissa viehättää. Chick lit -romaanien naiset haluavat sekä uran, perheen että hirveästi designer-korkokenkiä.
Kaikessa tässä ei sinänsä ole mitään vikaa, eikä genreä tule väheksyä siksi, että se kuvaa nuorten naisten päivittäistä elämää. Chick lit on shoppailun ja sekstailun lisäksi tarttunut myös vakaviin aiheisiin: vaikeisiin perhesuhteisiin, alkoholiongelmiin, työttömyyteen.
Koska kyseessä kuitenkin on viihteellinen ja kaavamainen laji, ongelmat ratkeavat lopulta, ja vakava sisältö jää usein huumorin ja romanssijuonen jalkoihin. Naiset ja heidän elämänsä esitetään lopulta häiritsevän yksioikoisesti.
Käyn genren ansioista ja ongelmista itseni kanssa loputtomia toisaalta – toisaalta -keskusteluja. Nämä ihanat, mutta neuroottiset, etevät, mutta hieman hupsut tämän päivän Elizabeth Bennettit eivät tunnu jättävän minua rauhaan.
viesti aiheesta lukeminen
15.6.2010 kello 14:50
Hyvä kirjoitus ja jutun aihe, Jenni! :)
Minusta jonkin kirjallisuuden lajityypin tuomitseminen ajanhukaksi osoittaa harmittavan ahdashenkistä ja valikoivaa suhtautumista kirjallisuuteen. Kenenkään työtä tai lukutottumuksia ei mielestäni pitäisi tuomita sen perusteella, ettei kirja haasta lukijaansa älyllisiin pohdintoihin. (Se ei liene chick litissä tarkoituskaan…) Kyllä kirjallisuuteen lajityyppejä mahtuu ja pitääkin mahtua. Mitä monipuolisempaa tarjonta on, sitä paremmin kirjallisuus pystyy vastaamaan erilaisten lukijoiden tarpeisiin.
Minä voisin kuvitella lukevani chick litiä esimerkiksi lentokoneessa tai tilanteessa, jossa lukeminen säännöllisesti keskeytyy. Muissa tilanteissa luen romanttista viihdettä äärimmäisen harvoin. Syy on varmasti kaavamaisissa ja ennalta arvattavissa juonenkäänteissä ja usein niin pahvisissa henkilöhahmoissa. Lajityyppinä chick litissä voi kuitenkin olla valtavasti potentiaalia, jos kirjoittaja uskaltaa rikkoa kaavaa ja tehdä jotain toisin. Terveiset ja silmäniskut Vaivanpalkalle! ;)
16.6.2010 kello 22:50
Kiitos kommentista, Satakieli! Chick litiä on tullut viime aikoina mietittyä aika lailla, sillä kirjoitan aiheesta gradua.
Itsekin pidän genren totaalista tuomitsemista turhan jyrkkänä suhtautumisena - kirjallisuudessa on kyllä tilaa erilaisille lajityypeille, kuten totesit. Chick lithän on myös poikinut hurjasti erilaisia alagenrejä; on mommy litiä, sistah litiä, etnistä ja kristillistä ja teini -chick litiä. Sitä kautta voidaan siis käsitellä varsin monenlaisia aiheita.
Useimmat genren teokset tosin tuntuvat olevan varsin kaavamaisia, ja niissä on näitä mainitsemiani vaivaannuttavia piirteitä - monet chick lit -romaanit tosiaan ovat “Instantly forgettable”, kuten Lessing tylytti. Toiset, kuten Bridjet Jonesin päiväkirja, taas jaksavat viihdyttää useammankin lukukerran.
On kiinnostavaa nähdä, miten genre kehittyy - miten paljon chick lit voi muuttua, että se on vielä chick litiä? Saa vinkata, jos tulee mieleen kiinnostavia lajin edustajia. :)
19.6.2010 kello 22:49
Chick lit genressä, niin kuin kaikissa muissakin genreissä on sekä hyviä ja huonoja kirjoja, joten siksi on tyhmää pitää koko genreä huonona. Kaikilla on erilaisia makutottumuksia kirjojen suhteen eikä tietystikään kaikki pidä samoista asioista. Silti ei pidä tuomita chick litiä tai chick lit kirjallisuutta, vaikkei sitä tykkäisikään lukea. Parhaimmillaan chick lit on naurattavaa ja itkettävää, todellista, mieleenpainuva ja avartava lukukokemus. Sen takia chick lit kirjallisuus on arvokas genre. Sen lisäksi useammat chick lit kirjailijat ovat saaneet minut itkemään ja nauramaan vuorotellen saman kirjan aikana. Siihen ei moni kirjoitaja pysty ja minusta se on merkki kyvykkäästä kirjoittajasta.
20.6.2010 kello 19:13
Jazz, kiva kun kommentoit! Olen samaa mieltä siitä, että genren sisään mahtuu monenlaista. Chick lit pystyy tosiaan paitsi viihdyttämään, myös koskettamaan lukijoita, mikä varmasti onkin yksi syy sen suosioon.
21.6.2010 kello 19:32
Kiitos mielenkiintoisesta jutusta, Jenni. Gradusi kiinnostaa niin ikään.
Itse olen lukenut aina ns. naisviihdettä. Yhdyn edellisiin mielipiteisiin siinä, että on huonoa chick litiä ja on hyvää, yllättävää ja ennalta arvaamatonta chick litiä. Vaikka laji on ehkä kaavamaisempi kuin jokin toinen, ei se tarkoita, että se on huonompi. Onko dekkareita arvostettu aina? Arvostetaanko kaikkia vieläkään?
Itse kirjoitan enimmäkseen (työn ohella) nimenomaan chick litiä. Ihan kai jo siksi, että sen kirjoittaminen on yksinkertaisesti hauskaa. Tappelin aikani vastaan ja koetin kirjoittaa jotain “varteenotettavampaa”. Muttei siitä tullut mitään. En myöskään lopultakaan pystynyt perustelemaan itselleni, mitä varteenotettavampi olisi ollut.
No, Elizabeth Bennett onkin suosikkini. Miesmakua myöten :)
27.6.2010 kello 20:40
Laurenin seuraavaa kirjaa odotellessa päätin lähteä tutustumaan mitä chick lit oikeasti tarkoittaa ja olisiko olemassa muitakin kirjoittajia, joita voisi kokeilla niin ei tarvitsisi odotella seuraavaa kirjaa aina paria vuotta. Tämä kirjoituksesi avasin käsityksen genrestä täysin ja monipuolisesti, kiitos siitä!
Mielipiteitä genrestä on monia mutta omalla kohdallani aivan sama pitääkö kriitikot tai eivät, sillä pahan lukihäiriön takia olen vihannut kirjoja, lukemista ja kirjastoja koko elämäni. 20 vuotta meni, että luin ensimmäisen kirjan ihan vahingossa alusta loppuun itse ilman äänikirjojen apua ja tämä sattui olemaan Paholainen pukeutuu Pradaan. Satuin ostamaan kivan näköisen kannen perusteella kirjan pitkälle junamatkalle ilman mitään hajua sisällöstä ja olin hetkessä myytyä naista :D Tämän jälkeen olen odottanut Laurenin kirjoja kuin kuuta nousevaa. Aikaisemmat yritykseni lukea kirjoja ovat olleet lähinnä tylsiä ja hitaan lukunopeuden takia loppunut alle kymmenen sivun kohdalla mutat Laurenin teksti on hauskaa, ymmärrettävää ja aiheet mielenkiintoisia. Hyvä että nukkumaan pääsi, kun kirjaa ei vain voinut jättää kesken.
Jos chick lit saa nuoret lukemisen vaikeuksista kärsivät tytöt ja naiset lukemaan, koska sisältö ja kirjoitusasu ei ole tylsää, vaikeaa ja eivätkä kirjat ole liian pitkiä niin onko sillä väliä mikä kriitikot sanoo ;)
Toivottavasti löydän muita vastaavia kirjailijoita tällä Google retkelläni <3
27.6.2010 kello 21:39
@Vaivanpalkka - Niinpä, tietyt lajit ovat tosiaan lunastaneet arvostuksensa ajan kanssa, niin kuin juuri tuo dekkari. Chick lit on vielä suht nuori genre, joten nähtäväksi jää, millaiseksi sen asema kehittyy.
Kiinnostavaa, että ole titse päätynyt myös kirjoittamaan chick litiä! En ole kovin moniin suomalaisiin cl-romaaneihin törmännyt.
…Niin, ja kukapa nyt ei herra Darcystä pitäisi. :)
@mss - Kiva, että kirjoituksestani oli hyötyä, ja hienoa myös, että chick lit on innostanut sinut lukemaan! Oma chick lit -suosikkini, joka on pakko aina silloin tällöin lukea uudelleen, on Bridget Jonesin päiväkirja, suosittelen tsekkaamaan sen jatko-osineen, jos et ole vielä sitä lukenut. :)
28.6.2010 kello 14:29
Jenni, pitää sen verran vielä palata minuun chick lit -kirjoittajana, että - olen, no, aloittelija. Romaanikässäri on kustantajalla. Jos se julkaistaan, lupaan ilmoittaa sinulle :) Chick litiä se joka tapauksessa on.
6.7.2010 kello 23:03
@Vaivanpalkka - Jees, pidetään peukkua kässärin puolesta!
3.10.2010 kello 13:09
Tuonpa keskusteluun mukaan myös miesnäkökulman.
Jonkun verran on tullut chick littiä luettua ja pidän erityisesti niiden luettavuudesta. Tarinat etenevät rivakasti ja henkilöt sekä tapahtumapaikat ovat hyvinkin eläväisen tuntuisia sekä kiinnostavia.
Miehenä koen kirjat myös eräänlaisena ikkunana naisten ajatuksiin ja kurkistuksena kulissien taakse. Vähän kuin pääsisi salakuuntelemaan tyttöjen/naisten välisiä keskusteluja :)
Oma suosikkini on Lisa Jewell.
27.10.2010 kello 20:10
Jarkko, hauska kuulla, että löytyy myös miespuolisia chick litin lukijoita! Tuntuu, että “naisten genret”, kuten juuri chick lit tai tyttökirjat, mielletään niin vahvasti pelkästään naiskirjoiksi, että ne sen takia voivat jäädä mieslukijoilta löytämättä.
Chick litin keveys on ilman muuta sen parhaita puolia, se on hyvää “ahmintakirjallisuutta”. Itse aion seuraavaksi lainata työmatkalukemisiksi Allison Pearsonin romaanin “I Don’t Know How She Does It: The Life of Kate Reddy, Working Mother “, ja ottaa selvää mistä mommy litissä on kysymys. :)
17.1.2011 kello 23:52
*I’d have to check with you here. Which is not something I usually do! I enjoy reading a post that will make people think. Also, thanks for allowing me to comment!