”Kutsun itseäni kirjoittajaksi, mutta olen pelkkä teeskentelijä ja wannabe. En saa mitään aikaan. Tuijotan ruutua, mutta mitään ei tapahdu. Olen ihan lukossa. En pysty mihinkään. Olen toivoton tapaus. Minussa on jotakin vialla. Todellinen kirjoittaja olisi jo tehnyt tekstin. Ja saanut sen julkaistuksi. Ja saanut kustannussopimuksen. Mutta minä en saa paperille edes tätä yhtä kurjaa kappaletta.”

Tuskin kukaan on itselleen niin julma kuin kirjoittaja, joka haluaisi kirjoittaa muttei saa tahtoaan tämän ajatuksen taakse. Hän sättii itseään, leimaa itsensä laiskuriksi ja epäonnistujaksi ja uskoo, että hänen pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja yrittää kovemmin.

Toisin sanoen hän toistaa kaikkia niitä haitallisia uskomuksia ja ajatusmalleja, jotka ovat hänet tähän liemeen saattaneet.

Kuva: wakalani

Mitä viivyttely on

Jotta ymmärtäisin omia kirjoittamisen ongelmiani paremmin, ole lukenut viivyttelystä aika paljon. Mielestäni tarkkanäköisimmän ja uskottavimman esityksen aiheesta on kirjoittanut yhdysvaltalainen psykologi Neil Fiore.

Fioren mukaan viivyttelely ei johdu laiskuudesta, epäjärjestelmällisyydestä tai muista luonteen heikkouksista. Viivyttely on pohjimmiltaan psykologinen suojamekanismi, johon ihminen turvautuu kohdatessaan ahdistavan tehtävän tai projektin. Kun välttelemme vaikeaan tekstiin tarttumista, meidän ei tarvitse kärsiä urakan aiheuttamista negatiivisista tuntemuksista.

On täysin ymmärrettävää, että mielemme haluaa suojata meitä uhkaavilta tilanteilta. Lajimme ei olisi koskaan ehtinyt tuottaa Karamazovin veljesten tai Muumien kaltaisia kaunokirjallisia saavutuksia, jos esi-isämme eivät olisi ymmärtäneet vältellä sapelihammastiikereitä ja metsäpaloja. Kun joutuu stressaavan, potentiaalisesti vaaraalliseen tilanteeseen, on täysin luonnollista ja ymmärrettävää koettaa vältellä sitä.

Valitettavasti mielemme pitää uhkana myös sellaisia tilanteita, joihin tosiasiallisesti ei liity mitään vaarallista tai jonka vaarat osaisimme neuvokkaina aikuisina jo kohdata. Kun säikähdämme kiemuraista oksaa saunapolulla tai lamaannumme romaanikässärin äärellä, sisäinen vahtikoiramme toimii ehkä yli-innokkaasti, mutta sinänsä se toteuttaa juuri sitä tehtävää, jota varten se on.

lue lisää »

Moi kaikki, olemme täällä taas!

Kirjoittaminen on jäänyt tältä kirjoittajajoukkiolta elämän monien kiireiden jalkoihin ja bloggaaminen siinä samalla. Nämä kaksi tuntuvat kulkevan käsi kädessä: kun kirjoittaa, tulee myös ajatelleeksi kirjoittamista ja haluaa jakaa ajatuksiaan kirjoittamisesta toisten kanssa. Ja vastaavasti kun kirjoittaminen pysyy mielessä, sitä tulee myös tehtyä enemmän.

Nyt syksyllä veri tuntuisi vetävän taas näppäimistöjen ääreen, ja koska bloggaminen on aina tukenut hyvin kirjoittamistamme, jatkossa uutta Kirjoittajatreffit-postausta on lupa odottaa viikoittain. Tervetuloa lukemaan ja keskustelemaan, kommenttinne ovat meille tärkeitä!

Aluksi haluaisin kertoa poikkeuksellisen onnistuneesta kirjoittajapiiristä, joka on osaltaan vastuussa siitä, että kirjoittaminen on tehnyt paluun elämääni. Yllättävää kyllä, voimahahmona toimi tällä kertaa muuan upseeri ja herrasmies.

Kuva: gilles chiroleu

lue lisää »

Joskus kuulee väitettävän, että Jane Austenin romaaneissa on ”vain yksi juoni” – sellainen, jossa nuori nainen löytää aviomiehen. En ole koskaan ollut asiasta kovin vakuuttunut ja epäilen, että syytöksen esittäjät ovat samoja ihmisiä kuin ne, joiden mielestä Austenin romaaneissa ”ei tapahdu mitään”.

Niinpä ilahduin, kun törmäsin artikkeliin Jane Austen’s “Wild Imagination”. Siinä kirjallisuudentutkija Charles H. Hinnant esittää, että väite yhdestä juonesta on törkeää vähättelyä – Austen käyttää teoksissaan ainakin seitsemää eri juonta (joissa nuori nainen löytää aviomiehen).

Austenin seitsemän juonta

1. Tuhkimo-juoni

Viehättävä, viaton ja vähävarainen sankaritar voittaa sankarin omakseen. Usein sankarittaren hyviä ominaisuuksia korostetaan sijoittamalla hänet varakkaiden mutta epämiellyttävien sivuhenkilöiden keskelle.

Austen käyttää juonta: Mansfield Park
Missä muualla se esiintyy: Useimmissa Harlekiini-romansseissa.

lue lisää »

Chick lit -tutkimusprojektini ansiosta olen viime aikoina lukenut aika lailla Candace Bushnellia. Manhattanin naisten glamoröösiä mutta raadollista elämänmenoa kuvaava kirjailija kuuluu omiin chick lit -suosikeihini, mutta jotkin asiat Bushnellin kirjoitustyylissä alkavat pidemmän päälle ärsyttää.

Yksi niistä on ylettömän avokätinen kursiivi käyttö: kursivoituja sanoja pomppii silmille jatkuvasti. Bushnell käyttää kursiivia etenkin

• Kuvaillessaan henkilöhahmojen ajatuksia ja tunteita: ”She gasped at her boldness – did she dare wear that?”
• Korostamaan puheen sävyjä ”He’s the best, darling, there really is no question of that. And I do adore him.”
• Merkitsemään ironiaa. ”Ugh, Janey thought – there was nothing more off-putting than a man who believed that a woman’s sole purpose in life was to breed, but she said, ’Oh yes. The most beautiful.”

(Lainaukset Bushnellin romaanista Trading Up, suom. Reittä pitkin)

lue lisää »

Kirjan painostatuloa ja tehtyä työtä on syytä juhlistaa järjestämällä kirjalle julkistamistilaisuus. Julkistamistilaisuuden järjestäminen vaihtelee kirjan lajin, kustantajan ja kirjoittajien mukaan, mutta yleensä kirjoittaja(t) voi(vat) vaikuttaa tapahtumien kulkuun ainakin jossakin määrin myös itse.

Julkistamistilaisuus ja sen jälkeinen juhlinta ovat tärkeä symbolinen kiitos ja palkinto. Mikäli omaa julkaisuaan ei julkista eikä juhlista mitenkään, kaivaa vain kuoppaa itselleen. Samalla lisää sitä vaaraa, että oma kirja vaietaan kuoliaaksi. Julkistamistilaisuus kun on ennen kaikkea mahdollisuus ja alku kirjan mainostamiselle.

lue lisää »

Jos haluaa saada nopeasti valmiiksi novellin pitkän tauon jälkeen, kannattaako kaivaa esiin keskeneräinen teksti vai aloittaa puhtaalta pöydältä?

Viime viikon kahvilakirjoittamistapaamisen yhteydessä tuskailin Jennille, miten haluaisin saada pitkään jatkuneen tuottamattomuusjakson saamalla jotakin valmiiksi ja äkkiä sittenkin. Viis laadusta ja viis siitä, mitä olen ajatellut kirjoittavani, tarvitsen vain nopeasti onnistumisen kokemuksen.

Päädyimme pohtimaan parasta lähestymistapaa, ja totesimme, että asia ei olekaan aivan yksioikoinen.

Kuva: JasonBechtel

lue lisää »