Niin romanttiselta kuin se kuulostaakin, harva meistä tuottaa tekstiä vanhaa Remingtonia takoen tai mustekynällä vahakantiseen vihkoon koukeroiden. Tietokone on kirjoittajalle välttämätön työväline. Kirjoittajan kannattaakin valjastaa tietotekniikka avukseen, sillä varsin helppokäyttöisillä ohjelmilla on saatavissa apua esimerkiksi varmuuskopiointiin, viivyttelyn ehkäisyyn ja kirjoittamisen jaksottamiseen.

Kuva: wabisabi2015

Vaivatonta varmuuskopiointia

Varmuuskopiointi tarkoittaa, että teksteistä on aina vähintään kaksi ajantasaista versiota, jotka sijaitsevat fyysisesti eri paikoissa. Se, että kopioi tekstinsä silloin tällöin toiseen kansioon tai säilyttää niitä kovalevyn sijaan muistitikulla, ei vielä riitä.

lue lisää »

Satakielen sanoin -blogissa kuvattiin äskettäin hauskasti pitkittynyttä kirjoittajan flow-kokemusta:

Kulunut viikko on ollut kirjoittamisen kannalta kerrassaan mainio. – – Olen ollut kaikesta niin innoissani, etten ole edes huomannut, että tuolla ulkona on viime aikoina ollut todella märkää, kurjaa ja ikävää. Yhtenä päivänä lettukin kärähti pannulle, kun en malttanut irrottaa kynää pienen muistikirjani sivulta.

Kuva: makelessnoise

Mihály Csíkszentmihályin luomalla flow-käsitteellä viitataan syvän keskittymisen tilaan, jossa yksilö uppoutuu suoritukseensa niin täydellisesti, että itsetietoisuus ja ajantajukin katoavat. Flow-tilassa työskentely tuntuu poikkeuksellisen miellyttävältä ja tulokselliselta. Flow voi mahdollistaa toimimisen aivan omien kykyjen ylärajoilla.

Kirjoittajat puhuvat mielellään siitä, miten hauskaa on takoa tekstiä, kun inspiraatio oikein iskee. Uskoakseni puhumme tällöin juuri flow-kokemuksesta.

Kunnon kirjoittamishurmos on eräs harrastuksen palkitsevimpia puolia. On mukavaa, että ainaisen editoinnin, faktojen tarkistamisen ja pilkunviilauksen ohella saa joskus nauttia siitä, kun teksti virtaa vaivatta ja vuolaasti. Harva kieltäytyisi mahdollisuudesta kokea näitä hetkiä vähän useamminkin.

Voiko flow-kokemuksen saavuttamiseksi tehdä itse jotakin?

lue lisää »

James V. Smith Juniorin You Can Write a Novel Kit on nimensä mukaisesti työkalupakki. Tukevasta pahvisesta laatikosta löytyy pienen kirjoittajaoppaan lisäksi viisi valmiiksi painettua lehtiötä valmiine kysymyksineen ja osastoineen mm. henkilöiden ja kohtausten kehittelyyn. Visuaalinen lopputulos on värikäs ja hauska. Se kutsuu leikkimään ja herättää olemattomia tarpeita kuin lelujen vauhdikkaat tv-mainokset.

You Can Write a Novel Kit

Paketin kirjoittajaopasta voi ajatella käyttöohjeena, joka selvittää, miten tällä lelulla tulee leikkiä. Fiksut alkavat heti touhuta. Minä puolestani luen annetut ohjeet leikkiäkseni ”oikein”. Se osoittautuu virheeksi, joka johtaa samanlaiseen tyrmistykseen kuin lahjapaketista paljastuva kauko-ohjattava, jonka pakkaukseen ei sisälly pattereita.

Smithin teoreema

Ensimmäisten romaanihahmotelmien (idea, työnimi, keskeiset henkilöt) jälkeen Smith kehottaa pisteyttämään kirjoituksen keskeiset osatekijät asteikolla yhdestä kymmeneen:

lue lisää »

Kuva: nataliej

Aloitin tänä syksynä paikallisessa työväenopistossa uuden harrastuksen, piirtämisen. Piirustuksen alkeet on yllättäen osoittautunut kurssiksi, jolla olen oppinut paljon (myös) kirjoittamisesta. Listaan tässä viestisarjassa ajatuksia, joiden äärelle tiistai-iltojen intensiiviset kolmituntiset ovat minua johdattaneet.

Onko meillä omaa ääntä?

Oma ääni on asia, joka on herättänyt paljon keskustelua, toiveita ja hämmennystä. On näkökantoja, joiden mukaan oma ääni on jonkinlainen sisäsyntyinen, metafyysisellä tasolla oleva olemus, perusta tai peruslahjakkuus, joka joillakin on ja toisilta puuttuu. Oma ääni on siis jotakin, jonka kirjoittajat voivat etsimällä löytää – tai sen puuttuessa eivät voi.

Täysin vastakkaisiakin argumentteja on esitetty. Niiden mukaan keskustelut omasta äänestä ovat abstrakteja, harhaanjohtavia ja mielivaltaisia. Näissä näkemyksissä lähdetään siitä, että kirjoittajan oma ääni rakentuu sosiaalisesti, suhteessa ympäröiviin käsityksiin kirjoittamisesta ja teksteistä. Oma ääni on oppimisen, harjoittelun ja harjaantumisen tulos.
lue lisää »

Kuva: fofurasfelinas

Tekstiä takoessa iskee kumman usein pikkuinen, kalvava nälän tunne, joka ajaa kirjoittajan tonkimaan keittiön kaappeja. Kirjoitusevääksi ei kuitenkaan käy mikä tahansa ruoka: sen ei soisi olevan liian sottaista, kylmenemisestä tai lämpenemisestä pahastuvaa eikä niin raskasta, että se aiheuttaa akuutin ruokalevon tarpeen.

Omat kirjoitusevässuosikkini ovat seuraavat:

1. Mandariinit

Agatha Christien alter ego, Hercule Poirot -kirjoissa esiintyvä rikoskirjailija Ariadne Oliver kantaa aina mukanaan pussillista omenoita, jotka ovatkin vallan mainiota kirjoitussyötävää. Itse vaihdan omenat satokauden Suomessa päätyttyä mandariineihin. Erityisen sopivia kirjoituseväitä niistä tekee se, että kuoriminen antaa aikaa pienille pohdintatauoille. Kirjoitussession päätyttyä pöydälle kertyneestä kuoriröykkiöstä näkee, kuinka hankala teksti työn alla on ollut…

lue lisää »

Kuva: ebruli

Kalle kirjoitti taannoin Tarja Sipiläisen auliilla myötävaikutuksella raapaleiden kirjoittamisesta. Raapaleet ovat hyvää harjoitusta tiiviiseen ilmaisuun.

Proosan kirjoittaja tarvitsee kuitenkin usein myös välineitä tekstinsä kasvattamiseen. Tiiviin ilmaisun taitajalle ja romaanikäsikirjoituksen kirjoittajalle tekstin lihottaminen voi olla sekä välttämätöntä että haasteellista. Tässä kolme perusvinkkiä tekstimassan lisätuotantoon – Geneettisesti muunneltuina, mutta ilman lisäaineita.

lue lisää »